IDEALISMIN MAHALASKU 1: Syyt

Jos kansa ei ymmärrä ja hyväksy EU n päätöksentekoa, ei kansaa pidä vaihtaa, vaan päättäjät – Mauri Pekkarinen

Yhdysvaltojen presidentinvaalien äärellä joutuu miettimään, onko ihmislajin vai demokratian vika, että lauma joutuu valitsemaan johtajansa ruton ja koleran väliltä. Ehdolla olisi sentään ollut vaikkapa Bernie Sanders, mutta hän kompastui idealistiseeen pakkomielteeseen ”naisen vuorosta”. Saivat sitten Donald Trumpin. Idealistit saavat syyttää vain itseään.

Ihminen on laumaeläin ja lauman hyvinvointi riippuu jäsentensä yhteen hiileen puhaltamisesta, samalla tavalla kuin jääkiekkojoukkueen menestys. Tässä tarvitaan erilaisuuden sietämistä, niin ettei jokaista pientä narahdusta paisuteta itkupotkuraivarin asteelle. Nykyään sietokyky tuntuu ylittyvän pienestäkin poikkeavasta ajattelusta. Twitteristä on tullut uusi sensuroijien käsikassara.

Google on organisaatiotaan sparratessan havainnut, että parhaissa työyhteisöissä kunnioitetaan toisten tunteita. Onko menestyksen salaisuus näin yksinkertainen? Siksikö Suomella ja Euroopalla ja USA:lla menee huonosti, ettemme enää kunnioita toistemme tunteita? Tunteista on tullut kirosana varsinkin idealisteille.

Idealistit ja realistit

Kaikissa laumoissa on erilaisia yksilöitä ja kaikkea sitä erilaisuutta on tarvittu, jotta ihmislaji on Telluksen valtiaaksi yltänyt. Erilaisuuden kirjo on valtaisa, mutta ehkä meidät voidaan ryhmitellä kahta pääsuuntaa edustavaan joukkoon. On vasemmistolaisia ja oikeistolaisia tai liberaaleja ja konservatiiveja. Itse luonnehtisin maailmankuvien eroa sanoilla idealistit ja realistit. Eri luokittelujen välille ei voi vetää yhtäläisyysmerkkiä. Esimerkiksi oikeistolainen kokoomus kuuluu rahauskossaan Suomen idealistisimpiin puolueisiin.

Idealistien mielestä maailman pitäisi olla sellainen kuin itsestä kivalta tuntuisi. Realistit ehkä aavistavat, että kannattaa ottaa huomioon elämän ja ihmislajin realiteetitkin ennen jyrkänteen reunalta alas hyppäämistä.

On olemassa myös erilaisia ääriryhmiä, joiden vaikutusvalta pitäisi pystyä pitämään aisoissa tasapainoisen yhteiskuntakehityksen avulla. Avainsana tässä on tasapaino.

Tuntuu, ettei tasapainon merkitystä koskaan ole kunnolla ymmärretty. Kestävää tulevaisuutta ei voi rakentaa vain yhden ajattelumallin ehdoilla, koska silloin tapahtuu juuri se, mikä nyt on länsimaissa meneillään, vastaisku. Ja vastaisku on sitä hirvittävämpi, mitä voimallisemmin ihmisiä yritetään yhteen putkeen ahtaa.

Ilman idealistien harjoittamaa manipulointia Yhdysvaltain seuraava presidentti olisi Hillary Clinton, Suomessa presidenttinä toimisi Pekka Haavisto, Britannia jatkaisi EU:n jäsenenä ja Italian Matteo Renzi jatkaisi pääministerinä.

Myös Guggenheim -kritiikki voidaan nähdä osana kansan kyllästymistä valtakoneiston suhmurointiin. Tilannetta vain pahensivat ne yli sata kulttuurieliitin vaikuttajaa, jotka asettuivat hankkeen mainospelleiksi.

Idealistien painostus ja puskeminen koituu, paradoksaalista kyllä, juuri vastapuolen hyväksi. Ei siis ymmärretä ihmisen lajityypillisen käyttäytymisen alkeitakaan. Mitä enemmän ihmisiä yritetään idelistiseen muottiin eritasoisin kieltolaein pakottaa, sitä epävakaammaksi ja haavoittuvammaksi yhteiskunta käy.

Yksi oire yhteiskunnan tasapainon järkkymisestä on poikien heikkenevä koulumenestys ja miesten syrjäytyminen, mistä ikävinä seurauksina ovat Imatran ammuskelutragedian tapaiset purkaukset. Syrjäytyminen tunnustetaan jo pahimmaksi yhteiskuntarauhaa vaarantavaksi tekijäksi, mutta silti mitään ei tehdä suunnan muuttamiseksi.

Jos halutaan etsiä syyllisiä Donald Trumpin voittoon, löydämme ainakin kaksi idealistista toimijaa: poliittinen ja kulttuurieliitti sekä valtamedia. Kummankin tahon vaihtoehdottomuus sai ihmiset liikkeelle. Vaalien jälkeiset reaktiot osoittavat, ettei näillä toimijoilla ole aikomustakaan ottaa opiksi eli moniarvoistaa linjaansa. Samalla paljastuu, ketkä meillä oikein ovatkaan suvaitsemattomia.

1. Poliittinen eliitti: miehiltä äänioikeus pois

Kun britit äänestivät EU -eron puolesta, Angela Merkel kutsui Ranskan ja Italian johtajat miettimään, kuinka Euroopan unionin integraatiota voitaisiin syventää – kun äänestäjien viesti oli ollut juuri päinvastainen! Kansalaisten massiivinen pelottelu eron seurauksista jatkui sekin vielä päätöksen jälkeen. Ei siis oltu opittu kerrassaan mitään.

Maahanmuuttokritiikin eri maissa virittyä idealistit leimasivat asiallisenkin puheen rasismiksi. He siis kieltäytyvät ajattelemasta. Populistiksi haukkuminen on myös ollut helppo keino tappaa arvostelu. Mielenkintoista kyllä, tutkijat määrittelevät populismin kyseenalaistamiseksi. Onko toisinajattelu siis kielletty idealistisessa yhteiskunnassa? Luultavasti se on, sillä EU:ssa on hankkeita feminimikritiikin kieltämiseksi. Feminismi on tyyppiesimerkki idealistisesta aatteesta, joka sivuuttaa sujuvasti kaikki tosiasiat ja rakentaa maailmankuvaansa periaatteella mullekaikkikivanytheti.

Trumpin voiton jälkeen osa Euroopan poliitikoista sortui samaan kulmikkaaseen käytökseen, mistä olivat Trumpia haukkuneet. Monet ranskalaiset ja saksalaiset huippupoliitikot halveksivat ja loukkasivat voittajaa, mukaan lukien Saksan tuleva presidentti Ftrank-Walter Steinmeier. Hän kieltäytyi onnittelemasta tulevaa kollegaansa. Samoin toimi puolustusministeri ja feministi Ursula von der Leyen, joka sanoi Trumpin tulleen valituksi väärällä tavalla (demokratia on siis väärin?). Varakansleri Sigmar Gabriel haukkui Trumpin sovinistiksi eikä edes liittokansleri Angela Merkel jaksanut pitää kaikkia höyryjä sisällään.

Ruotsin sosiaaliturvaministeri Annika Strandhäll oli niin suivaantunut Trumpin voitosta, että halusi poistaa miehiltä äänioikeuden. Tämä on varmaan sitä kuuluisaa ”tasa-arvoa”? Annika on tietysti feministi – kuten itse asiassa koko Ruotsin hallitus. Siksi Ruotsista ei vaalivoittajalle onnitteluja herunut. On se vaan niin kamalaa, kun uros voittaa naaraan…

Suomen hallitus on suhtautunut vaalitulokseen pääosin maltilla. Pääministeri Juha Sipilä vaikuttaa jopa ottaneen opikseen, kun hän ilmoitti perustavansa työryhmän eriarvoistumisen pysäyttämiseksi. Toivottavasti se ei jää pelkäksi sanahelinäksi. Hieman sellainen olo tulee, sillä ei tässä enää riitä eriarvoistumisen pysäyttäminen, kyllä sen vähentämiseksi pitäisi eväitä löytyä.

Suomalaisessa oppositiossa löytyy samanlaista katkeruutta kuin USA:sta. Lisäksi Suomi on täynnä ”asiantuntijoita”, jotka repivät vaalituloksesta turvallisuuspoliittisia uhkia omien poliittisten tavoitteidensa edistämiseksi. Erityisesti tässä ovat kunnostautuneet Ulkopoliittisen instituutin tutkijat, Charly Salonius-Pasternak etunenässä. Hän on harva se päivä mediassa ajamassa Nato -haukkojen, ei suomalaisten, agendaa. Hän demonisoi antaumuksella Venäjää ja pelottelee kansalaisia olkiukoilla romuttaen Suomen puolueettomuutta, jos siinä nyt enää mitään romutettavaa edes on.

Ennen USA:n vaaleja Pasternack oli A-talkin vieraana ja nuiji Yhdysvaltain kansalaisuuden omaavan Johanna Freunlichin kanssa Trumpia maanrakoon. Keskustelu oli siinä mielessä paljastava, että Clintonin kannattajat sortuivat tunnepuheeseen, kun vastapuolella pöytää oltiin asialinjalla. Valtiotieteilijä Pasternakista kuoriutui jopa tyylipuhdas keittiöpsykologi, kun hän pelotteli suomalaisia Jalta kakkosella ja luonnehti Trumpia epästabiiliksi narsistiksi, jonka psykologinen profiili ei kerro, että hän muuttuisi henkilönä… hänestä tulee vanhin presidentti USA:n historiassa… ihmiset eivät tuossa vaiheessa enää kykene muuttamaan psykologian viittä suurta lohkoa, näin ei vaan tapahdu… hän ostaa politikkoja, kiristää ja uhkailee.

Kokoomuslainen Martin Saarikangas innostui kehumaan omia arvojaan (kuten naisten ja toisinajattelijoiden kunnioittaminen) tuomiten siinä sivussa Trumpin ko. asioiden vähättelystä. Erikoinen logiikka Saarikankaalla, sillä Trump oli itse vaalien toisinajattelija ja näyttää kunnioittavan Naisia vähintään Saarikankaan tasoisesti. Trumpin vaalipäällikkönä toimi Kellyanne Conway ja hän on valinnut yritystensä johtoon naisia, usein vastoin asiantuntijoiden neuvoja.

Huomionarvoisinta on kuitenkin se, että suomalaiset Nobel -palkitut ovat osoittautuneet realisteiksi. Martti Ahtisaari ei usko monien tahojen luomiin kauhuskenaarioihin ja neuvoo hysteerikkoja ottamaan rauhallisesti. Bengt Holmström on vielä tarkkanäköisempi. Hän uskaltaa tunnustaa, että ihmisten pahoinvoinnin taustalla on liian nopea globisaatio. Harvinaista ajattelua itsekin eliittiin kuuluvalta henkilöltä.

Myös presidentti Sauli Niinistö näyttää ymmärtäneen, että liikehdinnässä on kyse kansalaisten kyllästymisestä vaihtoehdottomaan ja pelkästään hyväosaisia palvelevaan globalisaatiopolitiikkaan. Ihmiset eivät juoksekaan populistien perässä, vaan haluaisivat pelastaa yhteiskunnan rauhanomaisen jatkuvuuden.

Suomi taisi olla tasapainoisimmillaan punamullan kulta-aikoihin 1980-luvulla. Sen parempaa yhteiskuntakehitystä tuskin on odotettavissa tulevaisuudessakaan. Alkoiko äärevöityminen kokoomuksen pääsystä hallitusvastuuseen vuonna 1987? Nyt joka tapauksessa ollaan jo niin pitkällä, että sote -ratkaisukin on alistettu idealimin alttarille, tosiasioista ja yhteisestä hyvästä välittämättä.

2. ”Faktajournalismi”

Länsimedia ylpeilee sananvapaudella ja kaikilla muilla vapauksilla omassa toimintaympäristössään. Miksi se sitten onnistuu sensuroimaan itse itsensä niin, että moni yhteiskunnallinen ongelma lakaistaan pois näkyvistä? Mitä ylpeilemistä tällaisessa järjestelmässä on? Mihin tarvitaan valemedioita, jos ”vapaa lehdistö” mainostaa olevansa kaikkivoipa? Miksi valtamedian päätoimittajat haluavat sensuroida toisinajattelun ja miksi yhteiskunnan oikeusjärjestelmä valjastetaan sananvapautta rajoittamaan?

Päätoimittajien yhteinen vetoomus edustaa laiskinta mahdollista tapaa puuttua epäkohtiin: kieltolakia kehiin! Kestävämpi linja olisi tietysti miettiä, kuinka omaa toimintaa voisi moniarvoistaa niin, ettei valemedioille jää tilaa. Kuinka ylipäätään on mahdollista, etteivät laatumedian laatupäätoimittajat näin päivänselvää asiaa ymmärrä, vaikka tyhmäksi haukutut rivikansalaisetkin sen näkevät?

Journalistit haluavat esiintyä totuuden äänitorvina. Päätoimittajat mainostavat edustavansa oikeaa tietoa. Yleisradion johtaja Ville Vilén kirjoitti vaalitaistelun ollessa kiihkeimmillään, että Ylen sivistystehtävä on tärkeämpi kuin koskaan. Olisiko hienoista historiattomuutta tuossa lausunnossa?

On oireellista, että sivistyksestä tehdään lyömäase. Sitä käyttävät sivistyksen itselleen omineet idealistit. Sanalla viestitetään, että vain heidän oma käsityksensä maailmasta on oikeaa sivistystä. Tämä on kaukana moniarvoisuudesta, jonka pitäisi kai sivistykseenkin kuulua.

Trumpia kannattaneet olivat sivistymättömiä, se on päällimmäinen valtamedian aikaansaama analyysi USA:n presidentivaaleista. On suorastaan surullista, ettei Suomesta löydy kuin yksi (!) journalisti, joka näyttää neutraaliin ajatteluun pystyvän. Hän on Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin, toinen niistä kahdesta toimittajasta, jotka Suomessa uskaltavat arvostella idealistista ääriliikettä, feminismiä. Myös se toinen rohkea muuten on Nainen, Yleisradion Sanna Ukkola.

Edes idealismikuplassaan pyörivät Pyöreän pöydän kaikkitietävät jäsenet eivät median puolueellisuutta pohtiessaan osanneet nimetä muita toisinajattelijoita kuin Ullan. Entinen päätoimittaja Pekka Seppänen sentään myönsi, että

toimittajat ujuttavat uutisiin omaa ideologiaansa ja toistelevat vallanpitäjien valheelliseksikin tietämäänsä viestiä.

Yleisradion Pyöreä pöytä on esimerkki ohjelmasta, jossa tosiasioilla pyyhitään sujuvasti takapuolia. Tämä sopii huonosti toimittaja Johanna Korhosen ylevään toteamukseen, että ”oikeassa mediassa” toimittaja on vastuussa siitä, että haastateltava puhuu totta.

Jos Korhosen periaatetta oikeasti sovellettaisiin, syytettyjen penkille voisi kiikuttaa satamäärin toimittajia joka päivä. Valtamedia esimerkiksi tuputtaa jatkuvalla syötöllä, suurin otsikoin ja täysin vailla kritiikkiä, sukupuolikäsitystä, jolla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Tämä on malliesimerkki strategiasta, jonka käytöstä Trumpia syytettiin: kun mitä tahansa väitettä toistaa tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totuus. Feministit keksivät tämän jo ainakin sata vuotta sitten.

Kun päätoimittajat kehuvat edustamiensa mediatalojen sitoutumista oikeisiin tietoihin, niin kuinka on mahdollista, että ajankohtaisohjelmia myöten toimittajat tarkoituksellisesti levittävät valheellista propagandaa? Vai pitäisikö todella uskoa, että sen paremmin toimittaja Johanna Vesikallio kuin valtakunnanfeministi Eveliina Talvitiekään eivät A-studiossa höpistessään tienneet, että viime vaalien alla viisi puoluejohtajaa kahdeksasta tunnustautui feministiksi. Vain Sipilä, Soini ja Räsänen kieltäytyivät moista uskoa tunnustamasta.

Esimerkki arjen faktajournalismista Yleisradiossa marraskuun lopulta: toimittaja on ihastunut vaihtoehtohoitoihin ja haluaa tehdä aiheesta radio-ohjelman. Hän kutsuu paikalle kaksi omaa ajatusmaailmaansa kannattavaa ”asiantuntijaa” sekä yhden lääkärin, jonka mielestä pitäisi puhua uskomushoidoista eikä vaihtoehtohoidoista. Toimittaja käyttää haluamaansa termiä, vaikka se luo väärän mielikuvan kyseisistä ”terapioista”. Hän antaa muutenkin ymmärtää, mitä mieltä on asiasta. Puolueetonta journalismia? Kuinka sattuukin, tässä oli nyt kolme naista idealismin ja yksi mies realismin asialla…

Mistä sitten johtuu, että toimittajien joukossa on niin vähän realisteja? Houkutteleeko ala tietyllä tavalla ajattelevia ihmisiä vai sisältyykö journalismin koulutukseen ”aivopesua”? Vai onko kyse rekrytointipolitiikasta; toimituksiin valitaan vain samanlaisen kuplakulttuurin edustajia?

Joka tapauksessa toimittajilla on lukuisia tapoja ujuttaa omaa maailmankuvaansa lukijoille. Sanavalinnoilla inhonsa voi ilmaista huomaamattomasti, kuten Venäjän ja Yhdysvaltain rooleja Syyrian sodassa uutisoitaessa. Toimittaja valitsee haastateltavat ja kysymykset sen mukaan, millaisen mielikuvan haluaa lukijoille välittää.

Medialla on valta vääntää ”uutisia” aiheista, joissa ei ole uutisen juurtakaan. Riittää, että juttu pönkittää toimittajan omaa arvomaailmaa. Hysterioiden luominen on Yleisradion ja Hesarin tapaisissa ”laatumedioissakin” arkipäivää. Riittää, että yksi aatesisar purkaa ahdistustaan netissä, niin kunta tai yritys joutuu pyytämään anteeksi – vaikkei siihen mitään tosiasioihin perustuvaa syytä olisikaan.

Tärkein vaikuttamisen väline on tietysti epämukavien uutisaiheiden jättäminen julkaisematta. Käytännössä kyse on median harjoittamasta sensuurista. Sotakirjeenvaihtaja Rauli Virtanen jos kuka tietää, kuinka kuplinta eskaloituu väkivallaksi. Hän arvosteli mediaa arvovalinnoista, jotka jättävät näyttämättä paitsi suomalaisten huono-osaisuuden, myös valikoivat kansainvälisistä kriiseistä aatteelleen (ja pankkitililleen) edullisimmat.

Suomalaismedia on nyt kallellaan yhtä raskaasti länteen kuin se oli muutama vuosikymmen sitten itään. Riippumattomuus on totta vain juhlapuheissa. Sanataiteilija Jyrki Lehtola kuvaa suomalaiseliitin rähmälläänoloa vastaansanomattomasti:

Se kun meillä historiamme kautta on tämä halu mennä makaamaan alastomana, rahatukko suussa maahan, jotta aito länsimaalainen koskisi meitä edes ottaessaan sen rahatukon itselleen.

Liian moni uutinen jää julkaisematta, koska se ei sovi toimittajan idealistiseen maailmankuvaan. Näin kävi esimerkiksi ruotsalaisministerin haaveelle miesten äänioikeuden kumoamisesta. Suomessa siitä ei kirjoittanut yksikään toimittaja. Jos ruotsalainen miesministeri vaatisi naisten äänioikeuden lakkauttamista, aihe olisi puoli yhdeksän uutisten tärkein juttu – ja kaveri tietysti entinen ministeri.

Se siitä idealistisesta tasa-arvosta.

Suomalaismedia syyllistää hybridisodankäynnistä vain Venäjän. Tietysti on vaikeaa tarkastella kriittisesti oman ideologian taustoja, mutta silti ihmetyttää, ettei läntistä propagandavaikuttamista edes tunnisteta. Yksikään toimittaja ei ihmettele, miksi Suomi haluaa maksaa pari miljoonaa euroa vuodessa Euroopan hybridiosaamiskeskuksesta, jonka suunnittelmissa vihollisiksi on tunnistettu vain Venäjä ja Isis! Yhdysvallat on ajamassa hankketta – äärimmäisen ”puhtaan” omatuntonsa kanssa tietysti.

Suomi on pullollaan Nato-trolleja, mutta se ei tunnu mediaa kiinnostavan, vaikka ehkä pitäisi. Kalliiksi on Yhdysvaltojen suosionkalastelu jo tähän mennessä suomalaisille veronmaksajille tullut – 15 miljardille eurolle olisi ehkä voinut keksiä tuottavampaakin käyttöä (vaikka Helsinki-Tallinna tunneli) – ja uutta hyökkäyskalustoa USA:sta pukkaa.

Laaatumediassa” on turha odottaa puolueetonta tarkastelua esimerkiksi EU:sta. Ei meille edes paljasteta kuinka laajaa unionin vastustus eri maissa itse asiassa on. Kritiikki leimataan yksittäisten impivaaralaisten säälittäväksi meuhkaamiseksi. Kuka tässä nyt sortuukaan tunteelliseen populismiin? Siinä on havaittavissa vastaavaa logiikan puutetta kuin feministi Kaarina Hazardilla, joka haukkuu Sami Hedbergin samoilla eväillä, joiden käytön aatteensa kieltää. Ai niin, mutta sehän menikin silleen, ettei naisten ulkonäköä saa kommentoida eikä naisia saa tytötellä, puhmattakaan vihjailuista naisten sänkyhaluttavuuteen. Mutta kun miehet ovat eläimiä, heitä voi haukkua rajattomasti.

Se siitä idealistisesta tasa-arvosta.

Median valta on rajaton. Ei kannata ryhtyä arvostelemaan toimittajia, sillä heidän herkkähipiäisyydelleen ei löydy rajaa. Tämä tuli jälleen kerran todistetuksi Sipilä-gateksi paisutetussa hysteriassa. Ylireagointi sattui jälleen omaan nilkkaan, sillä se paljasti kuinka mitättömiin asioihin sananvapauden kansainvälinenkin kauhistelu usein pohjautuu. Vain päätoimttaja Pekka Mervola myöntää avoimesti, että kohu oli enemmän muiden paineiden purkua kuin aidoista isoista ongelmista puhumista.

Sipilän tapaus paljasti, että toimittajatkin käyvät pelkällä tunteella. Sinänsä hauskaa, kun he olivat eturivissä haukkumassa Trumpin kannattajia tunteiden orjiksi.

Luonnontiede vs. ihmistiede

Realismi ja idealismi törmäävät valitettavasti myös tiedemaailmassa. Jännite purkautuu yhä edelleen suoranaisena vihapuheena. Sen kohteeksi ovat joutuneet luonnontieteilijät, jotka uskaltavat selittää ihmisen käyttäytymistä esimerkiksi evoluution tai aivotutkimuksen avulla – ihmisen käyttäytymisen selittäminen kun on perinteisesti ollut ihmistieteilijöiden yksinoikeus.

Taustalla on ihmistieteiden ja luonnontieteiden täysin erilainen suhtautuminen todellisuuden perusluonteeseen. Filosofi ja professori Sami Pihlströmin mukaan ihmistieteissä maailma on alisteinen inhimilliselle ajattelulle. Todellisuus on perimmäiseltä luonteeltaan henkinen. Näin ihmistieteet itse asiassa kumoavat luonnonlait väittämällä, että todellisuus on olemassa vain ihmismielen kautta. Moinen ihmiskeskeisyys muistuttaa rasistista ajattelua, jossa yksi eläinlaji nostetaan jumalalliseen asemaan muiden yläpuolelle. Ihmistieteissä näyttää edelleen olevan mahdotonta hyväksyä evoluutio ja ihminen sen yhtenä tuotteena.

Suora lainaus Pihlströmiltä:

Fyysikkojen realismin vastapainoksi todellisuutta ”sosiaalisena konstruktiona” pitävät humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen edustajat näyttävät näin omaksuvan idealistisen ajatuksen (yksilöllisestä tai yhteisöllisestä) ihmismielestä maailman ”rakentajana”.

Ihmistieteilijöille ei siis kelpaa maailma sellaisena kuin se on, vaan se haluttaisiin rakentaa sellaiseksi kuin mukavalta tuntuisi. Onko siis parempi elää valheellisessa kuin todellisessa maailmassa?

Tämän pohjalta voi siis ymmärtää feministien väitteen sukupuolesta kulttuurisena konstruktiona, mutta ei käsitystä tietenkään pidä hyväksyä. On tässä jotain aivan perustavanlaatuista ristiriitaa, joka ei taida poistua niin kauan kuin ihmistieteitä ylipäätään pidetään varsinaisena tieteenä. Pitäisikö niitä kutsuakin valetieteiksi tai uskomustieteiksi?

Ihmiskeskeinen ajattelu näkyy esimerkiksi kysymyksessä, jonka aina silloin tällöin kuulee: kun metsässä kaatuu puu, kuuluuko siitä ääni, jos ihminen ei satu olemaan paikalla. Sic! Totta kai siitä muodostuu samanlaisia ääniaaltoja siitä riippumatta, keitä lähistöllä sattuu majailemaan. Jos paikalla olisi vaikka jänis, se voisi todistaa myös kuulohavainnon.

Joudumme vielä nykyään elämään uskomustieteiden kyllästämässä ilmapiirissä, koska idealistinen media levittää mieluummin ihanteellista kuin realistista maailmankuvaa. Luonnontieteiden edustajia näkyy ja kuuluu laatumedioissakin kertaluokkaa vähemmän kuin uskomustieteilijöitä. Se johtunee pitkälti siitä, että toimittajien koulutus tapahtuu uskomustieteiden piirissä, mutta myös siitä, että luonnontieteilijöitä on lukumääräisesti paljon vähemmän. Julkisuuden maailmankuva on pahasti vinoutunut.

Vinoumaa korostavat tieteiden väliset erot tutkimusperinteissä. Luonnontieteet kyseenalaistavat jatkuvasti löydöksensä, mutta uskomustieteissä on enemmän tai vähemmän ennalta sallittuja eli ”oikeita” selitysmalleja, joihin tutkimustulosten halutaan päätyvän. Esimerkiksi muodissa oleva uusklassinen taloustiede ja sitä myöten markkinataloususko perustuvat täydelliseen (ja tahalliseen?) väärinkäsitykseen ihmislajin rationaalisuudesta.

Oikeasti ihminen on mitä vähimmässä määrin rationaalinen eläinlaji. Tämä ”järjettömyys” on ollut jo pitkään tiedetty tosiasia. Siksi onkin erikoista, että maailman taloutta johdetaan edelleen vääräksi tiedettyjen oletusten mukaan. Uskomustieteissä ei nähdä mitään on ongelmaa tässä tosiasioiden ohittamisessa, koska ”idealistinen totuus” tuo suuria voittoja eliitin jäsenille – ja koska totuus on uskomustieteissä pelkkä mielentila.

Esimerkiksi Yalen yliopiston psykologian professori John Barghin mukaan 95% kaikesta inhimillisestä käyttäytymisestä tapahtuu tiedostamattomien prosessien, siis tunteiden ja vaistojen, varassa. Tämän voi jokainen todeta vaikkapa pörssikurssien holtittomasta heilunnasta, kun ”järkevät” sijoittajat näkevät mörköjä milloin missäkin. Onhan se huvittavaa, että tämä kaikkein ”järkevin” kansanosa on samalla kaikkein muutosvastarintaisin.

Tutkimusperinteen erojen vuoksi uskomustieteilijä latelee ilmoille ehdottomia totuuksia, joita toimittajat näyttävät halajavan. Luonnontieteilijä joutuu aina tuomaan arvioissaan esille epävarmuuden, koska se on olennainen osa tieteellisen prosessin keskeneräisyyttä.

Professori Pekka Nuorteva tiivisti hmisen rationaalisuuden ansiokkaasti vuonna 1970:

Kuinka sitten on mahdollista, että maapallon valtiaaksi älyllään noussut eliö on tuhoamassa tulevaisuuden kokonaisella tyhmyyksien sarjalla?

Mainokset

~ Kirjoittanut simpanssifilosofi : 20.12.2016.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: