VIIKON KUVA: Ikimetsä

VAGINISMI

Vagimismi*) eli naarasaivoisuus on aihe, josta ei julkisuudessa paljon keskustella. Se on kuin vastakohta tasa-arvolle – ilmiölle, jota ei ole olemassa, mutta josta kaikkien on pakko puhua. Vagimismi taas on todellinen ilmiö, mutta sitä ei saa ääneen mainita. Ei siltikään, vaikka se saattaa olla uhka kokonaisten kulttuurien olemassaololle. ”Korkeakultuurien” tuhon syynä on useimmiten ollut ympäristön hillitön tuhoaminen, mutta toiseksi tärkein syy lienee juurikin tämä naarasaivoisuus. Siihen taisi nyykähtää Roomankin valtakunta. Penisaivot rakentavat vuosisatojen ajan turvallista maailmantilaa vaginismin lyhyitä kukoistuskausia varten.

Tästä jutusta on oikeastaan kiittäminen Anna Kontulaa – tuota raikasta tuulahdusta suomalaisessa mediakentässä. Hän kirjoitti oivalluksestaan kolumnissaan Mies vaietkoon eduskunnassa Sunnuntaisuomalaisessa 31.10.  Hänen mukaansa kaupallista seksiä koskevaan lakivalmisteluun saavat osallistua vain ne kansanedustajat, joilla on vagina. Tällaisen ihmeellisyyden hän oli itse havainnut käytyään useaan otteeseen puhumassa aiheesta eduskunnassa. Kaikista tilaisuuksista urospuoliset edustajat puuttuivat tai liukenivat vähin äänin.

Syyskuun lopulla Kontula oli ollut kuuntelemassa kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsäsen ja demarikansanedustaja Kimmo Kiljusen julkista väittelytilaisuutta. Aiheena oli seksin ostaminen. Tilaisuuden jälkeen Päivi -tyttö oli kiekaissut blogissaan oikean emävalheen. Tämä kristitty, jumalaansa pelkäävä naaras oli katsonut aiheelliseksi valehdella hyväksi katsomansa asian eteen ja merkinnyt Kimmoparan pedofiilileimalla. Aamulehti repi asiasta jopa suuria otsikoita (jostakin syystä niitä ei enää netistä löydy).

Niin sitä pitää. Onneksi Kontula oli paikalla ja onneksi edes hän uskaltaa tässä maassa avata suunsa. Hän todisti, ettei Kiljunen puhunut mitään alaikäisistä niin kuin Räsänen väitti ja varmaan väittää vieläkin. Jumalansa nimissä kun saa puhua ihan mitä lystää. Eihän sillä ole väliä, kun kaikki synnit on jo etukäteen saatu anteeksi…

Kontula teki hienon oivalluksen. Urosapinoiden on parasta pitää suunsa kiinni aika monista asioista, elleivät nöyrry olemaan samaa mieltä naaraskellokkaiden kanssa. Prostituution lisäksi tällaisia aiheita ovat kaikki seksiin liittyvät asiat. Ja miksi juuri seksi, sen evolutiivisen taustan olen selittänyt jo aikaisemmin. Listalle kuuluu myös monia muita aiheita huumeista tasa-arvoon. Oikeastaan kaikki nämä ovat enemmän tai vähemmän yksityisten apinoiden valintoihin liittyviä asioita. Kuinkas se feminismin päädoktriini menikään: yksityinen on yleistä.

Naaraiden aivot ovat virittyneet yksityisen aallonpituudelle siksi, että heidän päätehtävänsä koko ihmisapinalajin kehityshistorian ajan on ollut jälkeläisistä huolehtiminen. Siihen on tarvittu pentujen yksilöllisten tarpeiden ymmärrystä ja oivallusta. Urosten aivot puolestaan ovat virittyneet koko lauman suojeluun. Tässä työssä yksilön arvo jää lauman edun rinnalla aina toiseksi. Siinä vaiheessa, kun kulttuuri on näiden urosapinoiden työn tuloksena saavuttanut riittävän turvallisuuden asteen, vaginismi voi päästä valloilleen.

Nyt taidamme olla siinä kehityksen vaiheessa. Maailma näyttäytyy ikään kuin pumpulilta, mikään ei meitä uhkaa ja meillä on varaa eli rahaa tehdä kaikki asiat, mitä yksittäisen apinan päähän pälkähtää. Lopetetaan siis armeija ja perustetaan holhousyhteiskunta, joka valvoo apinoiden käyttäytymistä 24/7 ja rankaisee kaikkia ”väärän” valinnan tehneitä. Saamme tästä kehityksestä jatkuvasti uusia todisteita. Milloin urosapina joutuu telkien taakse keittäessään kotona aamukahvia ilman vaatteita, yksin omassa keittiössään [1] tai eksyessään naisten suihkuun [2]. Aika harvalle urokselle kai tulisi ensimmäisenä mieleen soittaa poliisille, jos miesten suihkutilasta löytyisi naarasapina…

Logiikka ei ole naarasaivojen parhaita ominaisuuksia. Eikä siinä mitään niin kauan kuin näitä kauniisti poimuttuneita elimiä käytetään siihen tarkoitukseen, mihin ne ovat kehittyneetkin. Tunteiden maailmassahan ne ovat suorastaan lyömättömät. Erilaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että naaraiden politiikan (eli lauman yhteisten asioiden hoidon) taju on keskimäärin selkeästi urosten vastaavaa heikompi. Ministeri (!) Tuija Braxin loisteliasta aivotyöskentelyä osoitti hänen vuodentakainen kommenttinsa [3], jolla hän yritti selittää tätä totuutta olemattomaksi: syynä moiseen tulokseen ovat parturi-kampaajat (!), jotka siis hänen mukaansa eivät ymmärrä mistään mitään. (Voi tietysti vain kuvitella, millainen kalabaliikki olisi syntynyt, jos moinen sammakko olisi ryöminyt ulos jonkun urosapinan suusta).

Ansioistaan huolimatta naarasaivoilla on ollut harvinaisen vähän todellista annettavaa laumatason suurten megaluokan ongelmien ratkaisulle: köyhyydelle, kehitysmaiden riistolle, kasvuideologialle, luonnonvarojen tuhlaukselle, ympäristökuormitukselle, reviiritaisteluille… Sen sijaan ne askartelevat luontevasti paljasta pintaa sisältävien mainosten, pornon, penninjenien, prosentinviilauksen ja tytöttelyn parissa. Jokaisella harmaakarvaisella uroksella on kasapäin esimerkkejä tästä naaraiden logiikattomuudesta, tietysti siis myös apinalla. Ensimmäisenä tulee mieleen yksi muisto ratin takaa. Haluatteko kuulla sen? Ei se mitään, kerron sen silti.

Ajelin kapeaa, juuri reunaojitettua kesäistä kylätietä kun vastaan tulee auto keskellä tietä. Suoralla tiellä olisi aikaa väistämiseen, sillä välimatkaa oli varmaan kolmesataa metriä. Vastaantulija ei vaan tee mitään. Yritän mennä syrjään, mutta oja on syvä. Vauhtini tippuu noin kymmeneen kilometriin tunnissa. Vastaantulija jatkaa entisellä uralla ja vauhdilla. Selvitään sentään peilien yhteen kolahtamisella. Toisen ratin takana istuu nuori naaras. Vauhtinsa jatkuu entisellään ja auto katoaa horisonttiin.

Nousen autosta ja ihmettelen moista meininkiä. Oma peili on ehjä. Vastaantulijan ei. Se selviää seuraavan viikon pitäjänlehdestä. Otsikko kertoo, että miesautoilija pakeni kolaripaikalta. Sic! Soitan poliisille, koska asiasta oli heille tietysti kanneltu. Puolen vuoden jauhamisen jälkeen byrokratian mylly tuottaa nipun aanelosia. Kihlakunnansyyttäjä ei sentään nostanut syytettä (oireellista, että vain urospuolisen kuljettajan syyllisyys oli ollut edes harkinnassa), vaikka molempien osapuolten todettiin syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kuinkahan paljon veronmaksajien rahoja tähänkin tyhjänpäiväiseen operaatioon tuhlattiin? Ja kuinka paljon näitä turhuuksia vuoden mittaan Suomessa ja maapallolla kertyykään?

Sekin kylän mummojen avulla selvisi, että tytär oli ajanut isänsä autoa. Oma nahka piti pelastaa ja isä tietysti raivostui vastuuttomalle urosapinalle, joka näin julmasti oli kehdannut kohdella hänen viatonta tytärtään. Eihän miehillä muuta mahdollisuutta ole kuin puolustaa milloin tyttäriään, milloin muita naaraitaan. Muuten loppuu seksi. Siinä syy, miksi suurin osa uroksista myötäilee naaraiden hulluimpiakin ideoita. Beetauroksilla kun ei muuta mahdollisuutta ole, jos haluavat saada. Ja useimmat miehethän haluavat. Ne harvat alfaurokset, joita laumassa on, voivatkin sitten tehdä mitä huvittaa. Mutta eihän heitä Suomestakaan ensi muistelulla tule mieleen muita kuin Hjallis Harkimo ja Jouni Hynynen.

Tämän ymmärtäminen olisi ratkaisu myös kaikkiin maailman ongelmiin, joista nyt syytetään miessikoja. Naaraslogiikan mukaanhan meillä on vapaa tahto. Tällainen väite on tietysti evoluutioteorian vastainen, mutta ajatellaan nyt hetki sillä vapaalla tahdolla. Sehän tarkoittaisi sitä, että naaraat voisivat pelkällä seksillä muuttaa maailman paremmaksi. Naaraiden pitäisi vain tahtoa enemmän ja valita tarkemmin kenelle aarrettaan jakavat. Aika pikavauhtia Telluksen kansoittaisivat uudet sukupolvet, jotka eivät kilpailisi eivätkä sotisi, eivät olisi ahneita eivätkä itsekkäitä – eivätkä sen puoleen tekisi mitään muutakaan.

_________

*) Kyllä, kyllä, apina tietää varsin hyvin, että vaginismi on jo ”varattu” sana ja tarkoittaa emätinkouristusta. Mutta siinä tarkoituksessa se on termin väärinkäyttöä. Ismit kun vakiintuneen kansainvälisen käytännön mukaisesti tarkoittavat aatteita, olosuhteita, käytänteitä. Mielenkiintoinen yhtymäkohta kuitenkin tämä naarasaivoisuus ja emätinkouristus…

PS. Tässä Räsäselle aivan ilmainen vihje, salainen ase, seuraavaa Kiljusta vastaan käytävää ottelua varten. Kimmon muka omituisten mielipiteiden täytyy ilmiselvästi johtua siitä, että hänessä virtaa neandertalilaisverta. Katsokaapa vaikka kuvaa. Jumalattoman iso leuka, leveät sieraimet, pienet tihrusilmät, voimakkaat kulmat… ja urostyypin aivot.

KUOLEMAN VÄRI

Perinteen ystävät viettivät lauantaina pyhäinmiestenpäivää. Ennen vanhaan oli pyhimyksiä ja hehän tietysti olivat kaikki urosapinoita. Heidän muistelonsa kunniaksi kristilliset mainospellet keksivät kaikkien pyhien päivän jo 300 -luvun Syyriassa. Kun sitten keksittiin sellainen pyhä asia kuin tasa-arvo, pyhäinmiestenpäiväkin oli pakko muuttaa pyhäinpäiväksi. Varmaan ihan hyvä peruste, kun päivän tarkoitus on nyt muistella kaikkia kuolleita apinoita eikä vain pyhiä miehiä. Apina muistaa jo pentuna ihmetelleensä, että mitä ihmeen pyhyyttä tässä nyt vietetään ja jotenkin päivä sitten pikku aivoissa yhdistyi sodassa kuolleiden muistopäiväksi.

Mutta eiväthän kristityt ole mitään itse keksineet. Kaikki nykyiset kirkkojuhlat on sijoiteltu ”pakanoiden” perinteisten vuodenkiertomenojen ajankohtiin. Se on tietty tehokas tapa käyttää valtaa, mikä onkin uskontojen perimmäinen tarkoitus. Myös nimittely on yksi alistamisen muoto. Koulussa ja työpaikalla sellaista sanottaisiin kiusaamiseksi, mutta yhteiskunnan mielestä on pelkästään hauskaa, että ”vääräuskoisia” haukutaan pakanoiksi. Sehän on täysin sama asia kuin joidenkin apinoiden määrittely neekereiksi, mutta silti moinen on täysin sallittua.

Itse asiassa tässä vietettiin nyt samhain -juhlaa, joka muinoin kesti pari viikkoa. Silloin siis osattiin ottaa ilo irti elämästä. Tällainen elostelu tietysti loppui, kun kristinusko julisti ilon synniksi. Samasta juhlasta jalostui myöhemmin halloweenkarkelot. Meillä näitä aikoja juhlittiin kekrin nimellä. Kyseessä oli satokauden päättyminen ja vuodenkierron vaihtuminen. Mukana kummittelivat myös vainajien henget, joita erilaisin menoin lepyteltiin. Kun tarkemmin ajattelee, syksy olisi nykyäänkin keskitalvea paljon järkevämpi ajankohta vuoden vaihtumiselle. Eiköhän siirretä uudenvuoden alkaminen syyspäiväntasauksen tienoota juhlistamaan!

Iloton kristinusko määritteli synnintunnon ja katumuksen sekä surun ja kuoleman väriksi mustan. Kuinkas muutenkaan. Tosin musta liitetään kuolemaan monissa muissakin kulttuureissa. Sitten on lukemattomia muita näkemyksiä kuoleman väristä, niin että lähes kaikki sateenkaaren värit pääsevät töihin tälläkin saralla. Esimerkiksi Aasian suunnalla kuolema on valkoinen, kuten se on ollut myös muinaisessa Saksassa ja Espanjassakin keskiajalle saakka. Meksikossa aihetta sen sijaan juhlitaan kirkkain värein – ei taitaisi sopia suomalaiseen mielenlaatuun? Muuten, jos värit kiinnostavat, lähes kaikki mahdollinen tieto löytyy coloria.net -sivustolta.

Ihmissuhteiden päättyminen ja siten kuolemakin on aina surullinen juttu. Siten voi olla ymmärrettävää, että siitä on tiedon puutteessa tehty monimutkaisempi asia kuin se onkaan. Voisihan se tietty olla hauskaa, jos elämä jatkuisi jossain kuoleman jälkeen, mutta siitä ei nyt vaan ole mitään todisteita ja pelkällä apinalogiikallakin ajateltuna moinen usko näyttäytyy silkalta utopialta. Ikävintä tällaisessa uskolla hallitsemisessa on tietysti kuluttajasuojan niukkuus. Olemattomuudesta on paha tulla valittamaan.

Kristinuskon suhtautuminen kuolemaan on jokseenkin kaksijakoinen. Ensin julistetaan, että kuolema on synnin palkka. Syntihän tarkoittaa sitä, etteivät apinat pysty hillitsemään luonnollista ja normaalia käyttäytymistään. Mitä enemmän jaksat kiristää vannetta pääsi ympärillä, sitä parempi apina kirkon mielestä olet. Tässä valossa kuolemaa tietysti voidaan pitää epäonnistumisena ja siten suuren vaikerruksen aiheena. Toisaalta uskovia huijataan taivaan ihanuudella. Jos sellainen kerta on odottamassa, miksi pitää veisata surkeita virsiä, kun saattoväki voisi vaikka soittaa Abbaa ja naiskennella sydämensä kyllyydestä?

Että hautajaiset olisivatkin yhtä kuin orgiat? Mikä ettei. Seksihän on elämän synnyttäjä ja sopisi siten kuoleman jatkeeksi kuin nappi silmään – vai miten se nyt meni. Ehkä jossain tällainenkin on jo keksitty, maailmalla kun on varmaan yhtä monenlaista hautausperinnettä kuin spektristä löytyy värejä. Meillä täällä Suomessa ollaan jämähdetty lähes yhteen ainoaan muottiin. Ruumis arkkuun ja virsien (ei siis vitsien) keralla kuoppaan erilaisten pikku ötököiden syötäväksi. Miksi muuten madot ja bakteerit mielletään miellyttävämmiksi kuin esimerkiksi petoeläimet?

Vainajien syöttäminen petoeläimille ja petolinnuille on ollut maailmalla suhteellisen yleinen tapa. Eikä ollenkaan hassumpi, sillä näinhän ruumiista on jotain hyötyäkin päin vastoin kuin parin metrin syvyyteen kaivetusta lihakasasta. Vielä kun tämän yhdistäisi suosiotaan kovasti kasvattavaan luontomatkailuun, elämyksiä janoaville apinoille voitaisiin tarjota unohtumattomia hetkiä haaskalla käyvien suurpetojen katselun ja kuvaamisen muodossa.

Tasa-arvo ei viihdy hautajaisissa sen enempää kuin missään muussakaan ihmisapinain askareissa. Muistellaanpa vain Egyptin pyramideja, joihin pääsivät pelkästään hallitsijat. Hieman samaa sorttia on tuhkan lennätys avaruuteen. Sellaisenkin yllätyksen ovat eräät raharikkaat päättäneet kuolleille läheisilleen järjestää. Kirsi Virtanen mainosti eräässä pakinassaan plastinaation autuutta. Siitä vaan esi-isät ja -äidit olohuoneen seinustaa koristamaan. Entäpä sitten pakastaminen – saattaako enää suurempaa itsekkyyden astetta kuvitella? Luulet ehkä olevasi niin ainutlaatuinen, että sinut pitäisi herättää henkiin joskus tulevaisuudessa.

Voin vakuuttaa sinulle ja kaikille muillekin, ettei yksikään apina ole sen arvoinen. Ympäristöllä on kestämistä jo nykyisissäkin kaksijalkaisissa. Ikuinen elämä voi tietysti kuulostaa ihanalta unelmalta, mutta eihän sillä ole järjen kanssa mitään tekemistä. Jonkin ajan kuluttua istuisimme toistemme hartioilla, sillä tilakin loppuu joskus, vaikka kaikki muut ongelmat jonkin ihmeen avulla pystyttäisiin ratkomaan. Ja voitteko uskoa, Suomessakin on tähän uskoon hurahtaneiden yhdistys, Suomen Kryoniikkaseura ry!

Suomalainen vaihtoehdottomuus hautaustavoissa on ymmärrettävää, kun meillä vallitsee hautausbisneksessä monopoli. Ikään kuin ristin varjo oikeuttaisi kaikkien apinoiden asiamieheksi. Kas kummaa, ettei mikään kilpailuviranomainen tai kuluttaja-asiamies ole keksinyt paheksua asiaa. Onhan meillä tuhkaus, joku sieltä ruudun ääreltä tietysti huhuilee. Niin on, mutta sekin on ristinkantajien itselleen omima bisnes. Aito ateisti ei halua olla missään tekemisissä uskonnollisten harhaoppien kanssa eikä siis myöskään tulla poltetuksi jumalien palvomiseen hurahtaneiden yhteisöjen toimesta.

Vaikea yhtälö kaikille Helsingin ulkopuolella kuoleville apinoille. Ei ole kovin ekologista rahdata ruumista vaikkapa Rovaniemeltä Helsinkiin, jossa olisi Suomen ainoa uskontokuntiin sitoutumaton krematorio. Samalla se on myös maamme vanhin alan laitos. Krematoriosäätiön Hietaniemen laitos aloitti toimintansa vuonna 1926. Melko varhain siis, kun ensimmäiset modernit tuhkaukset tehtiin Italiassa vasta vuonna 1876. Jotensakin tyypillistä, että kristillinen kirkko kielsi polttohautauksen aikoinaan pakanallisena tapana. Sitähän se tietysti onkin, sillä monet ”pakanalliset” kulttuurit polttivat ja polttavat edelleen vainajansa erilaisissa rovioissa.

Hautaus on myös ympäristökysymys. Arkkuhautaus vie tilaa ja saattaa pilata pinta- tai pohjavesiä. Wikipediassa esitetään uskomattoman tuntuinen väite, jonka mukaan Kiinassa vanhat hautausmaat vievät kymmenen prosenttia viljelykelpoisesta maa-alasta. Eikä tuhkauskaan mikään luomuoperaatio ole. Esimerkiksi kolmasosa elohopean kokonaiskuormituksesta Ruotsissa tulee krematorioista. Krematoriot toimivat yleensä polttoöljyllä, joiskus maakaasulla. Fossiilisia polttoaineita kaikki tyynni. Ruotsissa vapautuvaa energiaa on sentään osattu käyttää rakennusten lämmittämiseen. Suomen ensimmäinen ponnistus tällä saralla tapahtui vasta tänä syksynä, kun Turussa ruvettiin lämmittämään kappelia ”bioenergialla”.

Mutta Ruotsissa osataan muutenkin. Siellä on keksitty, että ruumiit voi kompostoida. Mikä mainio idea. Valitettavasti en ole kuullut, että Suomessa oltaisiin edes käyty keskustelua moisesta mahdollisuudesta. Ja jos uskovaisilta kysytään, tuskin koskaan käydäänkään. Jostakin syystä uskoville kuollut ruumis on pyhä, mutta elävä ruumis saastainen… Apinaa moinen kompostivaihtoehto kyllä kiinnostaisi, mutta on se Ruotsi liian kaukana, jotta sinne kannattaisi ruumiita lähettää.

Ekologisen hautauksen keksi ruotsalainen Susanne Wiigh-Mäsak. Ideana on upottaa ruumis nestetyppeen, minkä seurauksena se hajoaa mekaanissa käsittelyssä vaivattomasti tomuhiukkasiksi, jotka puolestaan voidaan kompostoida pintamaahan tuottamaan ravinteita kasveille. Ennen maahan sijoittamista aineksesta poistetaan elohopea ja muut metallit [1].

Sillä lailla. Kukahan ennakkoluuloton yrittäjä toisi tämän mahdollisuuden Suomeen. Olisiko Toivosta (Sukari siis) apua? Ideaparkeissa voisi olla tarjolla tällainen uskomaton uusi kokemus. Vai löytyisikö apu Keskisen Vesasta? Kyllähän siihen jonkin miljoonateeman saisi ympätyksi. Mutta jos näistä herroista ei ole toimijoiksi, pitää varmaan keksiä ihan supisuomalainen karvalakkiversio ekologisesta hautauksesta. Eikä siihen edes kovin suurta innovatiivisuutta tarvita.

Meillähän on jo keksitty ja käytössäkin biokaasulaitoksia. Sinne vaan ruhot mätänemään muun biojätteen joukkoon ja hai – meillä on taatusti puhdasta energiaa ja kaupantekijäisinä luomua maanparannusainetta. No ehkä ei aivan luomua, sillä elohopeaa ei tästä systeemistä taida saada pois millään konstilla. Mutta ei kai elohopea mikään ongelma liene, kun EU:kin haluaa levittää sitä energiansäästölamppudirektiiveillään maanosamme joka kolkkaan.

Joku voi pitää mädätyksen ongelmana sitä, ettei vainajasta jää mitään muisteltavaa. Tämäkin pikku probleema on hoidettavissa. Vainajista voitaisiin tehdä geenikartoitus. Näin toimitukselle saataisiin myös rahastuskeino, sillä eihän täysin ilmainen hautaus kiinnostaisi ketään, ainakaan mitään julkkisporukkaa eli laumanjohtajia. Mutta jos geenikartta olisi mahdollista tallentaa johonkin muistolehtoon vaikkapa hiustupsun kera, niin avot! Toki vielä globaalimpi tapa olisi perustaa geenimuistoille nettipalvelu… aivan rajattomat mahdollisuudet bisneksen tekemiselle siis.

Mikä mahtaisi olla apinalle mieluisin kuoleman väri. Valinta ei ole helppo, sillä värimaailma ei ole suurimpia vahvuuksiani. Ei kuitenkaan musta. Eihän se edes ole mikään väri. Pelkkä valokvanttien hautuumaa. Jotain iloista, please. Ehkä se sitten olisi punainen kaikesta siitä harmista huolimatta, mitä se on apinalle aiheuttanut. Kaikille lienee päivänselvää ainakin se, ettei apina halua minkäänlaista siunausta kirkossa tai kappelissa, sen paremmin kuin missään muuallakaan. Jos joku haluaa järjestää juhlat, ne olkoot iloiset elävien apinoiden keskinäistä yhteyttä kannattelevat pidot.

Virsikirjoilla ja uruilla olisi näihin bileisiin pääsykielto. Mikä musiikki? Ensimmäisenä tulee mieleen Harry Belafonte ja Banana Boat Song. Mikäpä apinalle paremmin sopisikaan… Muuten skaala voisi olla Semmareista vaikkapa Madonnan ja Turnerin kautta Rammsteinin Pussyyn. Melkein kaikki käy ja pääasia tietysti on, että juhlijat viihtyvät. Aika vähän apinalla siinä vaiheessa taitaa enää olla asiaan sanomista. Lisäksi tanssia, ruokaa ja juomaa yli yöttömän yön…

Ympäristöongelmistaan huolimatta tuhkaus taitaa olla ainoa vaihtoehto, sillä arkussa ei paljon muualle päädy kuin seurakuntien ylläpitämille palstoille. Tuhkan voi onneksi sirotella melkein mihin tahansa. Paitsi että kirkonmiehet ovat onnistuneet näpelöimään hautaustoimilakiakin omien ahtaiden silmälasiensa läpi niin, että tuhkan sijoittamisen hyväksyy krematorion ylläpitäjä! Näin siitäkin huolimatta, että lain toisen pykälän mukaan tuhkan käsittelyssä tulee noudattaa vainajan katsomusta ja toivomuksia. Pelkkää sanahelinää siis. Mitähän ne Arkadianmäen apinat ovat tätäkin lakia laatiessaan oikein miettineet.

Onneksi meillä on vielä toistaiseksi Metsähallitus, jonka maille tavallinenkin maata omistamaton tallaaja saa luvan tuhkan sirotteluun. Lupa heltiää myös suojelualueille ja kansallispuistoihin. Eli käyttäkää apinat hyväksenne näin hyvä tarjous! Miten lie tulevaisuudessa, kun myös Metsähallitusta ollaan parhaillaan panemassa lihoiksi. Onkohan kukaan miettinyt tätä tuhkajuttua? Muistelulehdoista ja -lammista voisi jopa saada tulevalle organisaatiolle vallan seksikkään uuden toimialan. Tähän mennessähän Metsähallitus ei ole mahdollisuutta liiemmin mainostanut. Ja kannattaa muistaa, että löytyy meiltä yleisvesialueitakin – paitsi merestä, myös yhdeksästä suuresta järvestä.

PS. Kuoleman kanssa pitää aina muistaa, että ruumis voi olla kanssa-apinoille elintärkeä. Monet odottavat henkensä kaupalla uutta munuaista, maksaa, sydäntä tai jotain muuta elintä. Joka vuosi kymmeniä apinoita kuolee Suomessa vain sen vuoksi, että puruaivoiset omaiset kieltävät luovutuksen. Eihän tässä ole mitään laitaa. Apina lyö vaikka taivaspaikastaan vetoa, että kaikki nämä onnettomat luuserit ovat uskovaisia. Sen verran on tullut elinluovutuskeskusteluja netissä seurattua, että ainoat vastustajat ovat uskoon hurahtaneita apinoita.

Mikä mättää siellä Arkadianmäellä? Voisitte säätää heti huomenna sellaisen lain, että elinluovutus on oletusarvo ja sen voisi estää vain asianomaisen johonkin rekisteriin etukäteen ilmoittama kielto – siis jos ihan oikeasti olisitte huolissanne kansan hyvinvoinnista. Eikä tässä tarvitsisi pelätä edes äänten menetystä, sillä rahvas sattuu nyt (kerrankin) olemaan 72-prosenttisesti apinan kanssa samaa mieltä [2].

PS2. Jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin apinan mielestä kenellekään ei  pitäisi edes sallia mahdollisuutta kieltää elintensä käyttämistä kuoleman jälkeen. Niistä ei todellakaan siinä vaiheessa ole itselle enää mitään hyötyä.

VIIKON KUVA: Koivuista

VALINTOJA

Apina kävi äänestämässä EU -valokuvia. Jossakin vaiheessa Euroopan yhteisö on apinalta salaa ehtinyt järjestää valokuvauskilpailun, jossa olisi ollut ihan kelvolliset palkinnotkin. Kisailun teemana oli kuvitella uusi maailma. Aika mahtipontista tietysti. Uusi maailma. Ikään kuin tässä entisessä ei olisi tarpeeksi kestämistä. Tai että joku uusi muka olisi nykyistä parempi. Valitettavasti näin ei tule tapahtumaan ainakaan ennen kuin jokin uusi eläinlaji astuu ihmisapinan saappaisiin.

EU -väkikin on hurahtanut muutosjargoniin. Onhan se vain niin historiatonta kuvitella, että juuri me nyt tässä olisimme erityisen suurten muutosten kourissa. Moinen osoittaa kovasti surkeaa evoluution tajua, mutta on juurikin niin tyypillisen inhimillistä. Just se oma napa on aina lähinnä.

In this time of rapid changes we need to be more flexible and creative and make full use of human capacities. The recovery will clearly depend on creativity and innovation.

Voisiko enää säälittävämpää sanailua keksiä? Mutta tällaista konsulttilatinaahan suurin osa lukemastamme näinä päivinä tahtoo olla. No joka tapauksessa jury sai kuvia arvioitavakseen ja vielä tämän viikon ajan heidän valitsemansa 30 taide(?)teosta on kaikkien normiapinoiden äänestettävänä täällä. Tuomariston jäsenenä oli muuten myös yksi suomalainen valokuvauksen ammattilainen, Elina Brotherus.

Ei pitäisi siis arvostella, kun arvovaltainen ja ammattitaitoinen tuomaristo on sanansa sanonut. Mutta kun ei tuota taidetta aina vaan ymmärrä. Suurin osa kuvista sai apinalta vain yhden tähden. Edes kuvaajien kuviinsa liittämät selitelmät eivät avanneet apinatajuntaani. Miten joku (sinänsä kekseliäs) omakuva nyt voisi edustaa uutta maailmaa? Tai jokin vankisellin näköinen luukku interpretated as a kind of unfirm communication- or perception paradigm. Hohhoijaa. Tai ihan tavallinen naamakuva, vaikka valokuvaaja yrittääkin selittää, että malli Teodóra ajattelee uutta maailmaa!

Oli joukossa toki täydet kuusi tähteäkin saaneita kuvia. Jos joku keksii tehdä nallekarkeista rasisminvastaisen taideteoksen, sitähän on aivan pakko fanittaa. Myös Zawatineen jumittuneita turvapaikanhakijoita esittävä kuva sai täydet pisteet, samoin lippalakkimies tornitalojen katveessa. Jostakin syystä simpanssikuva sai vain viisi tähteä… enkä edes osaa perustella moista lipsahdusta – kai sukulaista pitäisi aina äänestää? Ja mitä pitäisi ajatella siitä, että uuden maailman teemaa ilmensi mielestäni parhaiten kilpailun mainoskuva?

Eikä tämä nurjamielinen asenne tarkoita sitä, että apina olisi keksinyt mitään parempaa. Varmaankin olisin lähettänyt kilpailuun kuvan naarasapinan rinnasta. Tissithän ovat tärkeitä, katsoo nyt mihin suuntaan tahansa. Ilman niitä meitä tai mitään muutakaan nisäkästä ei edes olisi olemassa. Maailman tasangot näyttäisivät aika tyhjiltä tai sitten matelijat jatkaisivat valtakauttaan. Tissien on pakko olla keskeinen tekijä myös ”uudessa” maailmassa. Ilman niitä ei ole ihmistä, tulevaisuutta eikä kulttuuria.

Eniten apinaääniä saaneen kuvan ottaja palkitaan 2000 euron varustepaketilla ja hänet kutsutaan muiden palkittujen mukana Brysselin juhlatilaisuuteen, jossa he saavat tavata korkea-arvoisia eurooppalaisia vaikuttajia. Siis ihan totta! Voisiko mikään tätä paremmin ilmentää laumaeläimelle ominaista hierarkiaa. Kauniisti juhlapuheissa puhutaan apinoiden muka-tasa-arvosta, mutta todellisuus on jotain ihan muuta ja välillä se jopa lipsahtaa – tissien lailla – julkisuuteen.

Tissit ovat aina seuranamme median palstoilla. Milläpä muulla esimerkiksi BB -talon elämää saisi urosapinoille markkinoitua? Ei millään. Maikkari on tämän ymmärtänyt ja pääsi eilisillä nettisivuillaan [1] oikein revittelemään. Ohoh, viisi naarasta täysin alasti. Kuvakulma ei toki ollut paras mahdollinen… Huvittavaa tässä tietysti on se, että naiset olivat suihkussa. Ikään kuin olisi epänormaalia, että suihkussa ollaan alasti. Jutusta kävi selville sellainen ihmeellisyys, että aikaisemmin naaraat ovat suihkutelleet bikinit päällä! Sama ilmiö näkyy myös muissa ohjelmissa, joissa ihmisapinat käyvät uimassa tai pesulla – vaikka jossain seikkailuohjelmassa, kun päästään eka kertaa kuukauteen johonkin lätäkköön. Ikään kuin ”intiimejä” alueita ei tarvitsisi pestä lainkaan…

No eipä lajimme käyttäytyminen kovin johdonmukaista ole muutenkaan. Heti kun ensimmäinen suomiapina kuoli sikainfluensaan, rokotuspisteisiin syntyi ruuhkaa. Rokotukseen aiemmin nyrpeästi suhtautuneet muuttivat sujuvasti mielipidettään. Eihän kuoleman olisi pitänyt olla mikään yllätys. Ruotsissakin oli jo menehtynyt apinoita samaan tautiin, mutta vasta suomalainen uhri herätti uinuvan pelon. Apina ei voi ymmärtää. Sama juttu käy varmaan Afganistanissa olevien joukkojen kanssa. Kun ensimmäinen sankarivainaja rahdataan Suomen kamaralle, syntyy hirveä haloo ja joukkoja vaaditaan sieltä heti pois.

Olen tässä muutaman päivän jahkaillut, josko pitäisi julistaa rokotusmanipuloijat osasyyllisiksi tuleviin sikaflunssakuolemiin. Mutta Pekka Puska ehti ensin [2]. Hyvä niin. Sillä onhan täysin sietämätöntä, että sananvapauden nimissä on luvallista levittää valheellista tietoa, joka koituu monien apinoiden hengenmenoksi.

Vapauteen pitäisi sisältyä myös vastuu – tämä nyt on tietysti yhtä turhaa jaarittelua kuin kaikki muutkin korkealentoiset ihanteet. Silti on vaikea käsittää, mikä näitä rokotushysteerikkoja oikein motivoi. Mikä on heidän palkintonsa siitä, että tapattavat muita yhteisönsä jäseniä? Vastauskin on se vanha ja tuttu: valta. Vallanhimo ei ole koskaan katsonut uhrien määrää.

Toinen selitys olisi tietysti ollut raha. Ruotsissa raha oli selitys sille, miksi Leksandin jääkiekkojoukkue sai flunssapiikin ennen riskiryhmiä. Yksityislääkäri Ronny Boreliuksen sinisilmäinen selitys on, että pelaajien terveydessä on kiinni isot rahat. Emme todellakaan ole tasa-arvoisia.

Enkä malta olla tähän loppuun laittamatta kommenttia ihmislajin seksikäyttäytymisestä. Näyttelijälegenda Vesa-Matti Loiri paneskeli kultaisella 1990 -luvulla muutaman kerran strippari Geronimaa. Nyt tämä naaras haluaa painottaa, että kuukauden mittainen hurma ei ollut pelkästään seksisuhde [3]. Mitä vikaa on pelkässä seksisuhteessa? Tämä on sitä samaa valtauskonnon ylläpitämää huijausta, että henki muka olisi ruumista parempi ja puhtaampi. Tässä vain sattuu olemaan se looginen virhe, että henki on yhtä kuin ruumis.

PS. Noita EU -valokuvia ei kannata käydä äänestämässä palkinnon toivossa. Toisin kuin vaikkapa Vuoden luontokuvaäänestyksissä, tästä ponnistuksesta ei ole luvassa mitään yleisöpalkintoja. Hieman erikoista, sillä kyllähän järjestäjällä nyt pitäisi rahaa olla ja moinen ele olisi lisännyt apinoiden kiinnostusta asiaan. Jostakin syystä äänestämään pääsyn edellytyksenä on vielä rekisteröityminen vaikeimman kautta. Ehkä tämä on vain sitä kuuluisaa EU -byrokratiaa?

VIIKON KUVA: Liikkeessä

KIRJA ROVIOLLA

Tänään pilvet viistävät maata. Kaikki kastuu. Polulla vastaan astelee ala-asteelta kotiin palaava urospentu taiteillen sateenvarjonsa kanssa niin kuin vain testosteronialtistukselle joutuneet aivot saattavat keksiä. Selässä reppu, jossa istuu Puma. Joko puumanaisten fanitus on levinnyt näin nuorten uroiden keskuuteen?

Ainakin urospuoliset apinat syyllistyvät silloin tällöin – tai siis oikeastaan jatkuvasti – kuvittelemaan olevansa erittäin hyviä, ellei täydellisiä. Siitäkään ei voi syyttää muuta kuin testosteronia. Mutta onneksi aina välillä putoaa hetkeksi todellisuuteen. Yksi tällainen herättelijä on YLE:n radiokanavilla kuultava ohjelma Miten minusta tuli minä. Siinä esitellään toinen toistaan loistokkaamman uran tehneitä apinoita. Näitä kertomuksia on ilo kuunnella. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka eräät persoonat pystyvät tekemään niin paljon ja niin laadukkaasti.

Ehkä apina on jo siinä iässä, jolloin aika rientää liian nopeasti. Niin nopeasti, ettei päivän kuluessa ehdi tehdä yhtä asiaa enempää. Aivan luonnonlakien vastaisesti aika rupesi kulumaan kaksi kertaa aiempaa nopeammin juurikin samana päivänä, kun 50 vuotta tuli täyteen. Onkohan kukaan muu huomannut samanlaista kummallisuutta? Pientä lohtua tuovat vanhat kalenterit, jotka kertovat, että on sitä itsekin joskus revennyt moneksi. Ehkä näiden radio-ohjelmien harha onkin siinä, että niissä näkee toisista apinoista vain heidän saavutuksensa. Oma itse sen sijaan kaatuu silmille kokonaisena pakettina.

Eilinen Miten minusta tuli minä -ohjelma [1] lähetettiin suorana Helsingin kirjamessuilta. Kirjalla menee nyt lujaa, näilläkin messuilla kävi kaikkien aikojen kuhina. Huhut kirjan kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja ja vaikerrukset urospentujen vähäisestä lukemisinnosta osoittavat vain lausujansa ihmisluonnon tuntemuksen puutetta. Ei poikien tarvitsekaan lukea yhtä paljon kuin tyttöjen. Miksi kenenkään ylipäätään pitäisi tehdä jotakin vain siksi, että se joidenkin itseään parempina pitävien mielestä olisi hänelle ”hyväksi”? Tällä filosofiallahan meille uskon asioitakin tuputetaan.

Eilisen ohjelman tähtenä oli kirjailija Leena Lehtolainen. Kovasti hän vaikutti jalat maassa olevalta, sympaattiselta apinalta. Hänen ensimmäinen romaaninsa Ja äkkiä onkin toukokuu julkaistiin, kun hän oli vasta kaksitoistavuotias! Lukemaan hän oppi viisivuotiaana ja hotki kolmekin kirjaa päivässä. Päiväkirjoja hän kirjoitti seitsemänvuotiaasta saakka, välillä koulutunneillakin. Kouluaineet olivat kahden vihkon mittaisia. Mielikuvitusolennot täyttivät hänen päänsä. Ei kai tällaisista lähtökohdista voi muuta tullakaan kuin kirjailija?

Taiteen tekijät ovat apinayhteisölle tärkeitä. Tämä ei kylläkään tule ensimmäisenä mieleen, jos kuuntelee poliittisten päättäjien liturgiaa tai raottaa hieman koulutusputken reaalimaailmaa. Tuottavuudella tai pisa -sijoituksilla ei luovuutta mitata eikä edistetä. Apina muistaa omalta koululuokaltaan erään vallattoman Jussin, jota ei koulutyö liiemmin rasittanut, mutta josta sittemmin kuoriutui merkittävä taiteilija. Koulu ei onneksi pystynyt lahjakkuutta vielä siihen maailmanaikaan nujertamaan.

Kirjamaailmassa kuohuu. Kaksitoista WSOY:n nimekästä kirjailijaa Sofi Oksasen johdolla uhkaavat vaihtaa kustantamoa, ellei talossa meno muutu. Heidän mukaansa kustannusosakeyhtiön hommat ovat kaaosmaisessa tilassa ja henkilökunta voi huonosti. Etenkin markkinointi tökkii ja kirjailijoiden mielipiteitä väheksytään. Ansioituneita, jopa legendaarisen maineen saaneita työntekijöitä on hyllytty. Syyllisetkin nimetään kirjeessä yksiselitteisesti. Ehkä arvaattekin? Nämä oireethan viittaavat naaraspomosyndroomaan.

Ja todellakin, kirjailijoiden tähtäimessä ovat juurikin WSOY:n toimitujohtaja Anna Baijars sekä markkinointijohtaja Tarja Virolainen. Molemmat naiset tulevat Gummerukselta. Tässä on tainnut käydä niin, että Baijars on nimittänyt ystävättärensä markkinointijohtajaksi. Kyllä ne naisetkin osaavat. Kiintoisaa on tietysti se, että kirjailijoiden mukaan WSOY:n markkinointi lähti alamäkeen jo silloin, kun markkinointijohtaja Roleff Kråkström jätti lafkan suivaannuttuaan kaupalliseen johtajaan Elina Ahlbäckiin.

Baijars ei ymmärrä, miksi häntä syytetään ja lähtee lomailemaan juuri Helsingin kirjamessujen ajaksi… Oksasta pitää yhtiössä vain kustannuspäällikkö Harri Haanpään olemassolo. Toinen henkilö, jota kirjailijat arvostavat, on yksikönjohtaja Jyrki Nieminen. Kolme naaras- ja kolme urosnimeä siististi rintamalinjan eri puolilla. Siltikin näiden naaraiden täytyy olla kymmenen kertaa uroksia parempia, niinhän meille joka käänteessä vakuutetaan. Johtopäätös: kirjailijoiden on siis pakko olla väärässä?

Jyväskylässä kuohuu myös. Siellä kirjoista halutaan tehdä bioenergiaa. Näin epätoivoiseen tilanteeseen joudutaan varmaankin vain kaupungissa, jossa on rakenteilla maailman suurin turvevoimalaitos, joka juuri on saanut luvan polttaa kivihiiltä. Alunperinhän projektia markkinoitiin vihreydellä ja puupolttoaineella. Mutta mikä oivallinen keksintö – kirjathan itse asiassa ovat puuta… Ei siis muuta kuin kirjaston kirjat uuniin palamaan.

Näin ovat päättäneet kaupungin viisaat. 16 000 kirjaa poltetaan, koska varastointikuluissa halutaan säästää. Tuo määrä kirjoja on ollut varastossa odottamassa uuden kirjastorakennuksen valmistumista. Polttoaikeista on noussut melkoinen paikallinen haloo. Ja aiheesta, sillä virkamiesten – vai pitäisikö nyt sanoa virkanaisten – perustelut ovat kovasti heppoisia. Ensimmäinen ihmetyksen aihe on, kenen taskuun ovat menneet varastoinnin hulppeat vuokrarahat. Tuollaiselle kirjamäärälle on vuokrattu tilaa 240 neliömetriä, josta kaupunki on maksanut 17 500 euroa vuodessa!

Siis reilun euron per kirja per vuosi. Montakohan vuotta niitä on jo varastoitu? Nyt sitten ruvetaan säästämään ja hävitetään 160 000 euron arvoinen kirjakasa. Taas loppuu apinan ymmärrys. Kirjat ovat hyväkuntoisia, joten mistään loppuunluetuista opuksista ei ole kysymys. Kirjahan on enemmän kuin kasa paperia. Kirjaston kirja on pala kulttuuria, yhteisillä varoilla yhteiseen käyttöön ostettu. Jos ihmisellä on sielu, silloin myös kirjalla on sellainen. Kirja johdattaa meidät uusiin maailmoihin. Se on rakas kapine kämmenellä, aivan jotain muuta kuin tiedosto lukulaitteessa.

Nopeasti arvioituna minulla on kolmisen tuhatta kirjaa työhuoneeni hyllyillä. Ne mahtuvat kymmenneliöisen huoneen kahdelle seinälle. Jos kaksi muutakin seinää otettaisiin käyttöön, huoneeseen mahtuisi 6000 kirjaa ja vielä olisi tilaa työskentelyllekin. Jos lattialle pinottaisiin pahvilaatikoita, ei olisi mikään ongelma säilöä kaikki 16 000 kirjaa yhteen huoneeseen. Tarkoitus on vain osoittaa, että joku on tehnyt todella tyhmän vuokrapäätöksen. Apina voisi luovuttaa yhden huoneen moiseen tarkoitukseen vaikkapa 300 euron kuukausivuokrasta. Kaupunki säästäisi 14 000 euroa vuodessa ja apina saisi asua kolossaan ilmaiseksi. Kaupungin olisi jopa kannattanut ostaa yksiö Kirkkopuiston reunalta ja rahdata kirjat sinne mieluummin kuin ylihintaiseen varastoon…

Kirjastohmiset vetoavat lakiin, kosteusvaurioihin ja hankaluuteen. Nämä seikat estävät kaikkien muiden ongelmanratkaisujen etsimisen. Laki estää lahjoittamasta niitä yksityisille. Erilaisiin laitoksiin niitä ei muka voi lahjoittaa, sillä ne ovat olleet kosteusvauriotiloissa. Kirjojen myynti normiapinoille taas on hankala järjestää, sillä kirjoja on kallis kuljettaa, sanoo kirjastotoimen apulaisjohtaja Raila Junnila. Samasta Keskisuomalaisen uutisesta (16.10.) kuitenkin selviää, että kirjat ovatkin Tikkakosken kirjaston yläkerrassa. Olisipa tosiaankin pitkä kuljetusmatka.

Kosteusvaurio taitaa olla nykyään taikasana, jolla voi perustella mitä tahansa typeryyttä. Samoissa tiloissa ovat olleet kaikki muutkin Jyväskylän erään sivukirjaston kirjat, joita lainataan täyttä päätä ympäri maakuntaa. Ei siis mitään varoituksia kirjaston asiakkaille, mutta jos näitä samoja kirjoja ruvettaisiin myymään, Junnilan mukaan tarvittaisiin iso varoituskyltti myyntipisteen viereen. Olisikohan sellaisen raapustaminen kovinkin kallis operaatio?

Kosteusvaurioon vetoaminen on muutenkin vallan erikoinen peruste, sillä arkistoaineistojen puhdistusoperaatiot ovat arkipäiväistä puuhaa joka puolella Suomea. Homma tehdään yleensä imuroimalla ja ISS Palvelut Oy:n Matti Suomalan mukaan Jyväskylässäkin on parhaillaan menossa useita puhdistusoperaatioita. Puhdistus ja tuuletus ovat myös Työterveyslaitoksen hyväksymät tavat tällaisten aineistojen käsittelemiseksi. Kaiken kukkuraksi keuhkotautien erikoislääkäri Kari Venhokaan ei pidä kirjoja vaarallisina.

Nonniin. Mitä tästä nyt jäi käteen? Sattumalta saman Keskisuomalaisen eräässä otsikossa kirjailija (!) Kirsti Manninen kehuu kuinka vallassa oleva nainen on takuulla asiantunteva. Naarasjohtajilla on siis takuu? Montakohan vuotta se on voimassa – kiinnostaisi tietää, sillä Jyväskylän kirjafarssin takana on ainakin kolme naisjohtajaa: kirjastotoimenjohtaja Johanna Vesterinen, apulaisjohtaja Junnila ja kirjastonjohtaja Anna-Liisa Laine. Tai sitten on olemassa toinenkin vaihtoehto. Naaraat ovatkin olleet niin ovelia, että ovat keksineet koko operaation vain saadakseen kirjastotoimelle ilmaista mainosta?

FATBARDHE!

Jokainen nuorempikin apina on varmaan kuullut, kuinka meillä oli Urho Kekkosen aikaan maan tapana käsitellä presidentin dementiaa silkkihansikkain. Hänen sairautensa laadusta ei ole vieläkään annettu virallista selvitystä. Jopa hänen sairauskertomuksensa on viety sairaalan arkistosta parempaan säilöön. Tämä ei voinut olla putkahtamatta mieleen, kun nykyinen presidenttimme sekoili Afganistanjoukkojen kanssa.

Joukkojen kotiuttamisesta on tehty suuri haloo, jotta Tarja Halosen moka saataisiin piilotetuksi. Siinä operaatiossa ei päänahkoja säästellä. Apinalogiikalla ajatellen tässä ei ole kyse muusta kuin presidentin alkavista dementiaoireista. Joukkojen kotiuttamispäivä päätettiin jo alkukesästä ja kaikkien osallisten on ollut se pakko tietää. Jos seikka on päässyt unohtumaan, siitä on aivan turha syyttää tietokatkoksia. Kysymys on pelkästä muistikatkosta tai sitten jostakin vieläkin pahemmasta. Ehkä ymmärryksessä on vikaa?

Pienenä lieventänä asianhaarana voinee olla mielikuva, joka päättäjille on saattanut jäädä päähän pyörimään – eli että joukot ovat vaaleja turvaamassa. Nyt kun vaalien toinen kierros on vasta edessä, saattaa tuntua oudolta, että joukot kotiutetaan sotilaiden kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti. Ainoa mikä tässä on mennyt pieleen, on afgaanien hidastelu vaalisotkujensa siivoamisessa. Siitä on puolustusministeri Jyri Häkämiestä turha syyttää. Yhtä turha on tietysti selittää asiaa demarioppositiolle, joka suojelee omaa Tarjaansa viimeiseen saakka.

Uutiskuvat Kairosta eivät ole olleet suomiapinoille kovin hyvää mainosta. Hävettää oikeastaan olla kotoisin maasta, joka siellä on esillä ollut. Ovatko ne silkkihansikkaat edelleen käytössä, vai miksi kaikki muuten itsestään suurta ääntä pitävät muotitoimittajat ovat hissun kissun? Eikö Suomessa ole edes asiansa osaavia kampaajia? Samanlainen tuulenpesä tuolla puhuu maailmalla kuin tässä ruudun ääressäkin kököttää. Ikä tietysti tekee tepposensa, mutta peruukitkin on keksitty. Mauri Pekkarinen toimisi varmaan mielellään konsulttina.

Ainakin meillä Suomessa hehkutetaan kyllästymiseen saakka sisäisen kauneuden (mitä se sitten ikinä tarkoittaneekaan) tärkeyttä. Ikään kuin ulkoisen ja sisäisen kauneuden summa olisi vakio. On aivan luvallista ajatella, että mitä kauniimpi, sitä tyhmempi. Tämä tietysti sisältää ajatuksen päinvastaisesta järjestyksestä, mutta eihän se oikeassa elämässä niin mene. Elämä ei vaan satu olemaan oikeudenmukaista. Se vain on. Siten kauneus eli symmetrisyys, hyväluontoisuus ja älykkyys voivat tiivistyä yhteen ja samaan apinaan (ja näinhän evoluution peruslakien mukaisesti pitäisi ollakin). Joku toinen voi puolestaan olla sekä kiukkuinen että vähemmän välkky ja vähemmän edustava…

Alexander Stubb ja Halonen kiertelevät Lähi-Idässä rauhaa tunnustelemassa ja lobbaamassa Suomen jäsenyyttä YK:n turvallisuusneuvostoon. Edellisessä maallamme tuskin on valtiona mitään roolia, joten tämä reissu pelkistyykin lähinnä mainosmatkaksi. Meillä on kova hinku päästä neuvostoon, jossa tällä hetkellä istuvat sellaiset raskaan sarjan toimijat kuin Burkina Faso, Uganda ja Kroatia. Kilpailemme vuosien 2013-2014 paikasta etenkin Australian ja Luxemburgin kanssa. Tähän kisailuun on varattu vuositasolla 300 000 euron budjetti!

Tässä kyllä poltetaan rahaa täysin turhanpäiväiseen kukkotappeluun. Tai ehkä nyt onkin kyse kanapainista? Joka tapauksessa rahantuhlaus voitaisiin välttää, jos neuvoston jäsenet nimitettäisiin jäsenmaiden listalta vaikka aakkosjärjestyksessä. Järkyttävästä YK:n innoittamasta kanatuhlailusta saimme lukea eilen toisenkin jutun. Maailman ruokaohjelman (WFP) naarasjohtaja Josette Sheeran halusi kiillottaa siipiään rahtaamalla ghanaislapsia Roomaan – syötettäviksi! Syöttäjinä toimivat G8 -maiden ensimmäiset rouvat [1]. Operaatio maksoi 350 000 euroa ja sillä lapset saivat uima-altaan vierellä hienostorouvien kupeista soijamaissipuuroa. Voiko yököttävämpää köyhien nöyryyttämistä enää edes ajatella? Tilaisuudesta otettu mainoskuva rupesi suorastaan oksettamaan.

Ehkä suomalaiset saavat sellaiset johtajat kuin ansaitsevat. Näin se kai on ajateltava. Jos meillä tykätään mollisävelistä, eivät kai johtajatkaan voi olla iloisen räiskyviä ja optimistisia persoonia? Kaikesta huolimatta apina jaksaa liputtaa erilaisuuden perään. Olen jo aikaisemmin mainostanut Fatbardhe Hetemajta seuraavaksi presidentiksi. Ehkä joku muukin on keksinyt saman asian, sillä viimeisimmässä Pyöreän pöydän keskustelussa [2] Fatbardhe itsekin heitti – vitsinä tottakai – ajatuksen itsestään Suomen presidenttinä. Tosin keskustelu päätyi esittämään virkaan Maria Guzenina-Richardsonia! Voi kauhistus.

Apina ei ole koskaan ymmärtänyt, että jotkut serkkunsa ovat ihan vapaaehtoisesti lahjoittelemassa omia rahojaan poliitikkojen pohjattomiin kassoihin. Mutta jos Fatbardhe saataisiin jonkin kansanliikkeen ehdokkaaksi seuraaviin presidentinvaaleihin, lupaan lahjoittaa kymmenen euroa hänen kampanjansa tukemiseen. Summa ei ole suuri muille kuin minulle itselleni, mutta eleellä on periaatteellista merkitystä – se olisi ensimmäinen vapaaehtoinen maksuni politiikan saralla. Nyt voin jopa hieman ymmärtää sitä hurmosta, jonka eräät, lähinnä ulkomaalaiset poliitikkoapinat ovat saaneet aikaiseksi.

Voisin siis jopa kuvitella itseni johonkin kannatustilaisuuteen huutamaan F:n nimeä ja heiluttamaan lippua. Se on jo aika paljon luvattu, mutta menköön. Ja vain sillä edellytyksellä, ettei mikään puolue sotkeudu kampanjaan. Ei sen puoleen, yhtä innokkaasti voisin osallistua Rakel Liekin tai Janina Fryn ehdokkuuksiin. Tässä olisi kolme oivallista naarasta suomiapinalauman johtajaksi. Toki heillä lienee paljonkin mielipiteitä, joihin en voi yhtyä, mutta eihän täydellistä apinaa ole keksittykään. Ja ovatko ne mielipiteet nyt sitten kaikkein tärkeimpiä? Uroksille kun tissit ovat kaikki kaikessa.

F voisikin ottaa hieman esimerkkiä Ilona Stallerista tai sitten vaikka Rakelista tai Janinasta. Tähänkin blogiin moni on löytänyt hakusanoilla Fatbardhe tissit. Valitettavasti he ovat joutuneet pettymään, kun eivät ole löytäneet etsimäänsä. Olisi niin mukava, jos voisi tarjota autiomaan janoisille virvoitusta…

Optimistina apina luottaa siihen, että F:n eräs aikaisempi siveettömyyden paheksunta oli pelkkä työtapaturma. Onhan hän sittemmin tunnustanut rakastavansa flirttailua [3]: Ihana flirtti piristää päivää. Hänen ongelmansa on kuitenkin se, että suomalaiset miehet eivät sitä ymmärrä vaan loittonevat kauas pois. Ällistyttävää, sillä pelkkä oven avaaminenkin (pilke silmäkulmassa) riittäisi F:lle. Valitettavasti apina on 30 vuotta liian vanha… Tämä kuitenkin osoittaa, että F ymmärtää elämän perusasioita eli tässä tapauksessa lauman toiminnan evolutiivista dynamiikkaa.

Suomalaisten miesten karkuunlähtö on tietysti ymmärrettävää sen tiiviin opetusjakson valossa, jolla meitä on pari vuosikymmentä kasvatettu. F:n kaipaama pieni kehuminen ja pilke siellä silmäkulmassa kun on määritelty seksuaaliseksi häirinnäksi ja siitä seuraa automaattisesti ilmoitus poliisille, työnantajalle ja lööppilehdistölle. Seurauksena on vähintäänkin potkut työpaikalta. Urosten reagoimattomuus F:n aloituksiin vain osoittaa, että siatkin oppivat, kun tarpeeksi kauan rautanyrkillä pääkoppaa taotaan.

F ei omista autoa, mikä on ekologinen plussa hänen laariinsa. Toisaalta hän ei haluaisi tinkiä kulutuksesta tai elintasostaan edes maapallon pelastamiseksi. Ehkä tämänkin sinänsä raskauttavan lausuman voi vääntää positiiviseksi. Hänhän on vain rehellinen. Useampi muu apina valehtee silmät suut täyteen näyttääkseen vihreämmältä, sillä harva suomiapina on tosipaikan tullen valmis tinkimään yhtään mistään mukavuustekijästä.

F olisi nuori ja raikas valinta. Apina on saanut tarpeekseen vanhoista tädeistä ja sedistä. Hän ei vihaa urossikoja, mikä on huomattava etu. Hän osaa hyödyntää myönteisesti naaraiden salaisia aseita – ja niiden edessähän urokset ovat aseettomia. Hän osaa myös esittää peitellyn vaatimatonta kysyessään osasinkohan mä alustaa – vaikka jokainen tietää oikean vastauksen. Näin kuitenkin luodaan ilmapiiriä, mihin feminaaraat eivät koskaan pysty ja mitä he eivät edes halua yrittää. Ehkä heidän aivonsa eivät ihan oikeasti sellaiseen pystyisikään.

Suomen pakolaisapu valitsi keväällä Fatbardhen vuoden pakolaisnaiseksi. Suomessa valitaan siis pakolaisnainen. Pakolaismiestä ei kuitenkaan valita. Tasa-arvoako? Vuoden pakolaismies – hah-hah-haa. Olisihan moinen jo ajatuksenakin aivan naurettava. Näin se vaan menee, sillä elämä ei ole tasa-arvoista. Se vain on. Ja evolutiivinen selitys tälle naurettavuudelle tulee satojen miljoonien vuosien takaa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka muurahainen.

Koirasmuurahaista on kuvattu suureksi genitaaliksi, jolla on siivet sekä juuri ja juuri riittävän pienet aivot, jotta se pystyisi toteuttamaan lyhyen elämänsä ainoan tehtävän. Kuinka tällaista säälittävää, orjan asemassa olevaa otusta nyt voitaisiin valita miksikään vuoden sankariksi? Kuningatar sen sijaan on elämän sisältö, minkä myös filosofi Esa Saarinen on oivaltanut [4]. Kuningatar munii uusia elämiä, jotka raatavat selibaatissa yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden eteen 24/7. Jos ihmisapinauroolla sattuukin olemaan suuremmat aivot, ei se paljon tilannetta muuta, sillä aivothan ovat tunnetusti tärkein sukupuolielimemme [5]…

VIIKON KUVA: Lakki vinossa

JONNA ROKOTTAA

Aivan aluksi on aivan pakko. Siis pakko kommentoida juuri nyt hirveästi hypetetyn Jonna Järnefeltin alias Anneli Jäätteenmäen tänäisiä valituksia. Hän kertoi Ajastimessa [1] pääministerin roolistaan ja kauhisteli, kuinka naisilla on vaikeampaa kuin miehillä. Nyt valituksen aiheena oli se, että etenkin naistenlehdet (!) olettavat julkisuudessa ja politiikassa vaikuttavien naaraiden puhuvan yksityiselämästään, mutta samanlaista automaattista oletusarvorasitetta ei hänen mukaansa ole uroksilla.

Tähän voisi vain sanoa, että syyttäkää itseänne. Entiseen ”hyvään” aikaanhan media välitti pääasiassa vain asiaa eikä jaksanut kiinnostua poliitikkojen syrjähypyistä, vauvakuumeista tai satunnaisista masennuksista, puhumattakaan nyt käsilaukun värisävyistä. Mutta silloin toimittajat olivatkin pääosin miehiä. Nyt toimittajaenemmistö taitaa koostua naarasaivoisista apinoista, joita luonnonlakien mukaisesti kiinnostavat tunteet, yksityisyys ja maailman selittäminen valkoisen naisen ”moraalin” kautta. Siinä selitys Jonnan vaikerrukseen. Ja Jonnalle vielä tiedoksi, että vaikka teillä nyt onkin vaikeampaa, silti vain miesten päät putoilevat – jostakin kumman syystä.

Varsinainen aihe on tällä kertaa kuitenkin meksikolainen sikainfluenssa. Naarasministerimmehän ovat jo kohta puoli vuotta todistelleet, kuinka meillä Suomessa ollaan esimerkillisesti varauduttu tämän meksikolaisen lähentely-yrityksiin. Ehkä ministereiden tehtäväkuvaan kuuluu kansalaisten tyynnyttely? Eihän siitä mitään tulisi, jos rahvas rupeaisi ihan oikeasti kiinnostumaan asioista. Jos meillä kaikki on niin hienosti, miksi rokotukset Ruotsissa alkoivat samana päivänä kuin ensimmäiset rokotteet vasta saapuivat Suomeen?

Meille piti ensimmäisen rekan kyydissä tulla 163 000 sikainfluenssarokotetta, mutta tulikin vain 32 000. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei tiennyt, milloin loput rokotteet tulevat [2]. Eihän se reaaliaikaisesti tiennyt sitäkään, paljonko rokotteita rekkaan oli lastattu. Toimittajien kysymyksiin vastattiin vain, että katsotaan sitten, kun kuorma on purettu. Normaaliin kaupankäyntiin kai pitäisi kuulua, että tilaajalle ilmoitettaisiin etukäteen, ettei tilausta pystytä toimittamaan sopimuksen mukaisesti. Tyhmempi apina olisi kai soittanut Brysseliin ja kysynyt asiaa.

Erikoistutkija Rose-Marie Ölanderin mukaan koskaan ei voi tietää, paljonko rokotteita tänne milloinkin tulla tupsahtaa. Suunnitelmien mukaan niitä piti rahdata Suomeen viikottain 100 000 – 200 000 kappaletta helmikuulle saakka. Kalliolan laskuopin optimistisimmankin sovelluksen mukaan tämä tarkoittaisi 3,6 miljoonaa rokottetta. Sillä ei vielä kaikkia kansalaisia suojata, kuten julkisuudessa on tavoitteeksi mainittu. Ei sillä rokoteta edes sitä 80 prosenttia, joka tarvittaisiin, jotta epidemialta saataisiin niskat nujerretuksi.

Ensimmäinen rokote-erä pantiin Suomessa varastoon, koska kukaan ei pystynyt päättämään, odotellaanko täydennyserän saapumista vai ei. Tällaisenkin päätöksen tekemiseksi piti koota oikein asiantuntijaryhmä. Ensimmäiset rokotteet saapuivat siis viikko sitten. Vasta nyt niitä rahdataan eri puolille Suomea. Vasta parin viikon kuluttua niitä ruvetaan pistelemään ihmisiin. Ei kuulosta järin tehokkaalta toiminnalta, kun samaan aikaan julistetaan epidemian olevan jo aluillaan. Tällä aikataululla epidemia on jo ohitse siinä vaiheessa, kun viimeiset rokote-erät vasta jyristävät Juutinrauman siltaa pitkin Pohjolaan.

Byrokratia taitaa lopultakin mitätöidä yrityksen meksikolaisen nujertamiseksi. Mediatietojen mukaan rokotteet odottavat Brysselin varastossa laadunvalvontaviranomaisten hyväksyntää. Niitä on tarkoitus rahdata sieltä siis helmikuulle saakka rekkojen kyydissä, vaikka lentokoneetkin on jo keksitty ja niissä kuskataan paljon turhempiakin hyödykkeitä kuin H1N1 -mörköä vastaan tarvittavia täsmäaseita.

Suomen rokotusten arvioidaan alkavan vasta 2-3 viikkoa Ruotsia myöhemmin. Muutama päivä sitten haastateltujen asiantuntijoiden mukaan kunnissa ei ole vielä päätetty edes sitä, missä tiloissa niitä piikkejä ruvetaan apinoihin tökkimään. Apinalogiikalla ajatellen tässä olisi ollut pitkä kesä ja syksy aikaa moisten päätösten tekemiseen. Mikä tässä maksaa? Ihan oikeasti voisi kuvitella, että ensimmäiset annokset olisi voitu upottaa helsinkiläisten käsivarsiin jo viikko sitten.

Apinaa tämä touhu kiinnostaa siksi, että satun kuulumaan siihen riskiryhmään, jolle rokotetta pitäisi raskaana olevien jälkeen jakaa. Kaikki eivät kuitenkaan tunnu olevan rokotteesta yhtä innoissaan. Hoitohenkilökunnastakin vain puolet näyttäisi haluavan suojata itsensä ja samalla hoitamansa potilaat [3]. Näin siis siitä huolimatta, että julkisuudessa on oltu kovasti huolissaan terveydenhuollon resurssien riittävyydestä epidemian aikana. Tyhmä ajatus olisi tietysti sellainen, että rokotteen ottaminen kuuluisi hoitohenkilökunnan virkavelvollisuuksiin…

Sikaflunssa on onnenpotku kaikille tiedonvälittäjille. Sillä myydään monta lehteä ja nettisivua. Tietysti salaliittoteorioiden ystävätkin ovat löytäneet aiheesta oman lokeronsa. Pikavauhdilla näyttää syntyneen esimerkiksi sellaisia sivustoja kuin sikainfluenssa.fi, sikainfluenssa.org ja sikainfluenssa.biz. Ensimmäinen sivusto kehuu olevansa Suomen suurin ja kaunein, mutta apina ihmettelee miksi ihmeessä. Siellä kun on tarjolla vanhentunutta tietoa ja minimaalisesti ohjeita. Sivujen taustalla on Teemapalvelut -yritys, jonka vahvuuksiin tuntuu kuuluvan pelkkä itsekehu. Itse yrityksestä ei löydy yhtäkään järkevää tietoa, toiminnasta vastaavien apinoiden nimistä nyt puhumattakaan. Kannattaa käydä tutustumassa, jos haluaa varoittavan esimerkin fi- tunnuksen väärinkäytöstä.

Org- tunnuksen ominut sivusto kehuu olevansa itsenäinen suomalainen verkkosivusto. Niin varmaan. Oikeasti se on pelkkä mainosjuttu, jossa kaupataan mysteeristä tuotetta. Tuotteen kehittelystä vastaa National Center for Natural Products Research Missippin yliopistosta. Kuulostaako vakuuttavalta? Tuotteen vaikuttavuus sikainfluenssan hoidossa on tutkittu jo vuonna 2008 – eli ennen kuin koko influenssavirus oli vielä syntynytkään! Aivan loistavaa…

Biz- pulju on puolestaan keskittynyt julistamaan maailmanloppua, jos apinat uskaltautuvat ottamaan sikapossurokotteen. Se kehuu olevansa yksityinen sivusto. Tekijöistä ei ole tietoakaan, eipä tietenkään. Se sanoo välittävänsä tietoa sikainfluenssaan liittyvistä skandaaleista valtamedian ja valtion pelottelupropagandan vastapainoksi. Kannattaa ehkä ottaa todesta sivuston kehoitus itsenäisestä ajattelusta ja varoitus siitä, ettei kaikkiin internetsivustoihin kannata sokeasti luottaa. Jokainen voi tykönään miettiä, millainen maailma olisi, jos rokottamista ei olisi koskaan keksittykään.

Sikapossutaudista ei ole helppo saada kattavaa tietoa netistä. Nopsalla googlauksella en löytänyt yhtään kiitettävää sivustoa. Esimerkiksi kattavimman yksityispuolen terveyspalvelujen valikoiman mielestään tarjoava Terveystalo kertoilee uusimpina tietoina uutisia syyskuun puolivälistä. Niin tympeältä ja epäseksikkäältä kuin se voi tuntuakin, parasta tietoa löytyy verovaroilla ylläpidettäviltä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta. Aihepiiri on tosin palasteltu eri puolille palvelua. Jos kaipaat hoito-ohjeita, klikkaa tänne. Julkinen sektori siis päihittää yksityiset yrittäjät vähintään 5-1.