VIIKON KUVA: Jotain metsästä

ULKOMINISTERIN JALKOVÄLI

EU sai sitten valittua itselleen presidentin ja ulkoministerin. Ulkoministerin pallin hurmasi brittiparonitar Catherine Ashton. Hän on hoitanut EU:n kauppakomissaarin virkaa ja on koulutukseltaan sosiologi. Vuonna 2006 hän sai ”Kiviseinä”palkinnon ansioistaan brittiläisten LGBT – apinoiden elämän helpottamisessa. Tässä mielessä hänellä siis on yhteneväinen historia erään Tarja Halosen kanssa, jota häntäkin eräät tahot yrittivät tyrkyttää näihin yhteiseurooppalaisiin huippuvirkoihin. Molemmilla on myös sama pätevyys viran hoitoon: heillä on kolo putken tilalla.

Ashton on varmaankin vallan pätevä henkilö hoitamaan tätä pestiä, onhan hänellä päässään ilmiselvästi urostyypin aivot. Leimallista tässä valintaprosessissa olikin se tapa, jolla naarasväki sai tahtonsa läpi. Sehän on niin perinteinen kuin olla voi, suoraan simpansseilta kopioitu. Pelkkää evoluution tuotetta siis. Simpanssilauman johtajaksikaan ei millään uroksella ole asiaa, ellei se nauti lauman vanhojen naaraiden luottamusta. Mutta tällä kertaa EU -naaraat väänsivät sordiinoa känkkäränkkätaajuudelle. Tiedättehän ne lapset, jotka heittäytyvät kaupan lattialle, kun äiti ei osta karkkia…

Näin tekevät myös ne simpanssinaaraat, jotka eivät osaa tai halua käyttää seksiä saadakseen haluamansa. Ne heittäytyvät maahan kieriskelemään ja kirkumaan saadakseen osansa urosten metsästyssaaliista. Helpompaa ja mieluisampaa kaikille osapuolille olisi tietysti tarjota seksiä niin kuin suurin osa naaraista tekeekin. Silloin voisi saada kaikkein mehevimmät paistinpalat, mutta sehän ei vaan kaikille naaraille sovi. Evoluutio on näköjään katsonut parhaaksi luoda tähänkin tilanteesen monimuotoisuutta…

Näin tekivät myös naismepit [1]. Eivät he sentään kadulla kieriskelleet, mutta järjestivätpä kuitenkin mielenosoituksen ulkosalla, olivat kietoneet kaulaansa solmiot sekä rintojensa peitoksi puvuntakit ja uhkasivat kaataa uuden komission, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta. Me olemme kaikissa puolueryhmissä saaneet tarpeeksemme miesten politiikasta, vaikeroi parlamentin varapuhemies Diana Wallis. Komission varapuheenjohtaja Margot Wallström syytti kaikesta miehiä. Edessä on miesmuuri, hän visersi.

Niinpä mahtavalle EU:lle valittiin ulkoministeri vain sillä perusteella, ettei valituksi tulleella apinalla ole penistä jalkojensa välissä. En oikein ymmärrä, miten tällainen valintaperuste voi olla millään tavalla kestävä. Ulkoministerin pestissäkö on muka tärkeämpää, mitä jalkojen välistä löytyy kuin mitä sattuu olemaan korvien välissä? Tällainen valintafilosofia nyt vain sattuu perustumaan kolmella tavalla vanhanaikaiseen ihmiskäsitykseen. Ikään kuin ihmiskuvamme lilluisi vielä samoissa alkuliemissä, josta maakeskeinen maailmankuvakin pinnisti voimansa.

Mutta haloo. Nykyään sentään tiedetään yhtä ja toista muun muassa aivojen toiminnasta. Vastoin naarasaktivistien toiveita aivotutkimus todistaa urosten ja naaraiden aivojen toimivan keskimäärin täysin eri tavalla. Ehkä hämäävintä tässä on kuitenkin se, että jalkovälin laatu ei ole mikään todiste aivojen toiminnan laadusta. Eli jos ulkoministeriksi valitaan apina vailla penistä, hän ei välttämättä toimi niin kuin naarasaivot tekisivät. On jopa todennäköistä, että sellaiset 90 prosenttia kaikista naaraspoliitikoista on urosaivoisia. Eikö tämän pitäisi aiheuttaa jonkinlaista pohdintaa? Eli kun Wallis ja Wallström syyllistävät miehiä, he itse asiassa tulevatkin syyttäneeksi itseään…

Aivotutkimuksen kieltäminen on se ensimmäinen perinteisen ”tyhjän taulun” kannattajien ihmiskäsitysvirhe. Toinen moka on se, etteivät he pysty käsittämään todellisen vallan ja muodollisen vallan eroa. Todellinen valtahan on sillä sukupuolella, joka käyttää seksuaalista valtaa. Nisäkkäillä se vaan menee niin, että lisääntymismahdollisuus määrittää kaiken yhteiskunnallisen toiminnan perimmäisen sisällön aivan riippumatta siitä, kuinka kauniisiin raameihin toiminta naamioidaan. Eikä apina nyt äkkipäätään muista yhtään nisäkäslajia, jolla seksuaalinen valta olisi uroksilla.

Aika harvassa ovat puolestaan lajit, joilla myös muodollinen valta on naaraiden käpälissä. Malliesimerkki tästä on täplähyeena, jonka laumaelämän raadollista todellisuutta ei voi olla ihmettelemättä. Sitä tulee miettineeksi, mikä jäynä evoluutiolla on ollut mielessään tällaisen kokeen järjestäessään. Muodollisen ja todellisen vallan erossa pitäminen kun on se suurin ja jokseenkin ainoa evoluution keksimä tasa-arvon muoto. Silloin kun molemmat vallan muodot keskittyvät yhdelle ja samalle yksilölle, odotettavissa ei ole mitään hyvää. Oire tästä näkyy vaikkapa tämänpäiväisestä pikku uutisesta [2].

Toinen evoluution koejärjestely on tapahtunut pimeimmässä Afrikassa, Kongo -joen mutkassa. Siellä elävät leppeää elämäänsä bonobosimpanssit (sikäli kuin pystyvät karttamaan ihmisapinan julmuuksia ja ympäristöterroria). Niitä voisi kutsua vaikkapa paratiisin asukeiksi, sillä tuskinpa minkään muun nisäkäslajin elo on yhtä auvoista. Koejärjestelyyn kuuluu kaksi osaa. Ensinnäkin naaraat käyttävät muodollista valtaa. Ne ovat joutuneet maksamaan siitä myös hinnan, sillä bonobolaumassa rehottaa vapaa seksi. Naaraat ovat joutuneet luopumaan seksuaalisesta vallastaan muodollisen valtikan saadakseen.

Nämä ovat siis ne eväät, joiden perustalta tätä ulkoministerinimitystäkin pitäisi arvioida.

Niin se kolmas väärinkäsitys. Se on ajallisesti nuorin ja sai alkunsa rahan keksimisestä vain muutama vuosituhat sitten. Ilmiö on niin nuori, ettei evoluutio ole ehtinyt siihen reagoida, vaan sallii edelleen ihmislajin arvottaa rahan terveyden edelle. Tämähän ei voi olla mitenkään kestävä yhtälö, mutta niin vaan naarasliikekin palvoo pelkkää rahaa. Ellei näin olisi, meillä olisi jo otettu tasa-arvopolitiikan tavoitteeksi miesten ja naisten elinaikojen tasaaminen. Sellaista ei ole edes näköpiirissä, vaikka meillä on uros alan ministerinä. Ainoa kiinnostava tavoite on rahojen tasaaminen.

Juhlapuheissa toki muistetaan puhua terveydestä ja tänäisen Iltalehden pääkirjoituksen [3] mukaisesti julistaa, että terveys on ihmiselle tärkein asia. Eihän se nyt vaan niin ole. Ihmiselle tärkein asia näyttää olevan raha. Rahaa pidetään vielä terveyttä tärkeämpänä inhimillisenä ominaisuutena.

MONIARVOISUUS VAAN EI MONIAVIOISUUS?

Yllätys oli melkoinen, kun apina katseli Ajankohtaisen kakkosen teemailtaa Media ja valta. Toimittajat kysyivät lopuksi, kuinka moni tietää, mitä tuppeen sahattu lauta tarkoittaa. Paikalla oli poliitikkoja, jopa nimekkäitä sellaisia, sekä päätoimittajia ja muuta valtakunnan kermaa. Voitteko kuvitella. Vain yksi käsi nousi ylös! Näin täydellisesti sivistyneistömme siis elää irrallaan tavallisen kansan arjesta. Apinalle ainakin on iät ajat ollut päivänselvä asia, mitä moinen termi tarkoittaa.

Ja kuka olikaan se ainoa sivistynyt apina tässä eliittijoukossa? Hän oli Etukeno -kustannusyhtiön Kari Ojala, joka on koulutukseltaan rakennusinsinööri. Oikeastaanhan hän ei edes kuulunut joukkoon, olipahan kutsuttu paikalle vain siksi, että sattui olemaan pääministerin oikeuteen haastama paskiainen. Kun oikein tarkaan kuuntelette, voitte kuulla, kuinka sivistyneet apinat huutelevat taustalla, etteivät edes halua kuulla, mitä se tuppeen sahattu tarkoittaa. Keskustelijoiden aivotoiminnan tasoa kuvasi myös erään Arja Alhon asiaton letkautus Jari Sarasvuon täydellisen asialliseen videokommenttiin.

Tämä pikku episodi paljasti myös sen, kuinka media lätkii apinoihin erilaisia leimoja. Ojala on esitetty lähinnä vähä-älyisenä Ruususen juoksupoikana. Nyt hän pesi Virkkuset, Norrbackit ja Romantschukit. Aika noloa heille. Mutta leimahan on ollut väärä, niin kuin median luomat käsitykset monesti ovat. Käykääpä katsomassa Etukenon tarjontaa. Vallan kiinnostavia kirjoja, uutuutena Ojalan itsensä kirjoittama opus Irti tavarasta. Mikäpä voisi tässä maailmanhistorian tilanteessa ollakaan tärkeämpää luettavaa. Arvelen kuitenkin, ettei studiossa istuneista apinoista yksikään sitä tule lukeneeksi.

Se taas ei ole apinalle mikään yllätys, että tasa-arvoministerimme Stefan Wallin on munaton ja tahdoton ja ilmeisen kyvytön itsenäiseen ajatteluun. Apina on sen selvin sanoin tullut myös todenneeksi. Mutta aina se Stefupoika vaan jaksaa yllättää. Tällä kertaa hänet yllätettiin housut kintuissa, kun paljastui, että hän nautiskelee köyhille opiskelijoille tarkoitettua vuokratukea. Olen maksanut vain sitä vuokraa, mitä minulta on pyydetty. Nämä olivat ainoat sanat, jotka ministerin suusta pinnistelivät päivänvaloon, kun toimittaja yritti asiaa selvittää. Ehkä olisi pitänyt kysyä ruotsiksi?

Tämähän oli pahempaa kuin erään Jutta Urpilaisen aivan aluksi -papukaijoittelu. Wallin toisti saman typeryyden kuusi kertaa minuutin aikana. Alansa ennätys tämäkin? Mutta huolestuttavinta ei tietenkään ole se, ettei Wallin parempaan pystynyt, vaan se, mitä tällainen tulkinta kertoo lausujansa moraalista. Ai niin, mistä ihmeen moraalista, voisi joku kysyä. Eihän ministereillä sellaista ole, sehän unohtuu sinne Raamatun väliin, kun ministerinvalaa vannotaan.

Tämä sopiikin niin kauniisti meneillään olevan vaalirahasotkun jatkoksi. Olen maksanut vain sitä vuokraa, mitä minulta on pyydetty. Sehän on aivan sama kuin, että olen ottanut vain vastaan niitä rahoja, mitä minulle on tarjottu. Niinpä niin. Enkä koskaan ikinä ole kuullut kenenkään pyytävän minkäänlaista vastapalvelusta. En ikinä. Minulla on vain ihan omia ajatuksia, en koskaan kuuntele ketään.

Ai niin, mutta mikäs puolue se mainostikaan, että sillä on korvat…

Uutiset kertoivat tänään myös, että joka toinen somalitaustainen nainen on yksinhuoltaja [1]. Syyksi epäillään ”salassa pysyvää” moniavioisuutta. Naarastoimittaja Reeta Salmisen topakka viesti oli, ettei kukaan haastatelluista somalinaisista pitänyt moniavioisuudesta. Mutta jos naarastoimittaja olisi viitsinyt kysyä urospuolisilta (somali)apinoilta, vastaus olisi ollut, että kaikki pitävät moniavioisuudesta. Näin yksinkertaisesti ja kätevästi vain toisesta näkemyksestä muokataan yksi ja ainoa totuus, jota kaikkien on pakko noudattaa. Ja silti näillä on otsaa valittaa, että tämä olisi muka miesten maailma.

Suomalaisilta menee sormi suuhun siitä tiedosta, että lähes kaikki somaliyksinhuoltajat ovat kuitenkin naimisissa. He eivät siis ole yksinhuoltajia muun kuin suomalaisen tilastomääritelmän mukaan. Eiköhän olisi jo aika siirtyä viranomaisvallasta yhteiskuntaan, jossa apinoiden käyttäytymistä ei enää säädeltäisi veronkannon tai hallitsijan elämän helpottamiseksi. Ehkä olisi jo aika – ja mielekkäämpääkin – muuttaa byrokratiaa vastaamaan ihmisapinoiden normaalia elämää. Nythän se jopa olisi mahdollista, kun hallitusvallalla on palveluksessaan nämä tuottavuutta parantavat tietojärjestelmätkin.

PS. Kun nyt päästiin tähän miesten maailma -huijaukseen, niin täytyy taas kehua Kirsiä rohkeudesta. Tänäisessä ohjelmassaan Virtanen uskaltaa käsitellä aihetta, joka tähän mennessä on ollut tabu. Kannattaa uhrata 38 minuuttia elämästään, jos todellinen tasa-arvo kiinnostaa.

MURPHYÄ VAI MITÄ HITTOA

Apina on siinä onnellisessa tilanteessa, etteivät kalenterimerkinnät kaadu niskaan. Kalenteriin kertyy vuoden mittaan kymmenkunta tulevaa tapahtumaa, joissa olisi syytä olla läsnä. Menneet sattumukset sen sijaan täyttävät Unika minin sivuja tehokkaasti. Tänäänkin apinametsässä ruokaili satakunta tilheä. Pihlajanmarjat tekivät kauppansa. Jostakin syystä keltaiset pihlajanmarjat ovat vielä kaikki puussa. Ehkä niiden viesti ei kiehdo kaksisiipisiä ahmatteja. Ehkä ne siis lähettävät vääränlaista signaalia ympärilleen.

Etukäteismerkinnöistä kaksi tai kolme on erityisen tärkeitä. Silloin pitää olla Helsingissä tutkittavana. Kuinka ollakaan, kaikille näille kolmelle päivälle sattui tänä vuonna myös jokin muu meno. Keväällä samalle päivälle oli viritetty kotikoloyhteisön vuosikokous, kesäkäynnille hammaslääkäriaika ja nyt syksykäynnille sikainfluenssarokotus. Matemaatikot voisivat laskea, kuinka todennäköistä moinen mahtaa olla. Mutta eihän apinan kannattaisi ihmetellä todennäköisyyksiä, kun on sattunut sairastumaan tautiin, joka on harvinaisempi kuin miljoonavoittojen määrä lotossa.

Nämäkin yhteensattumat vielä ymmärtäisi, mutta vuosi sitten kävi aivan samoin. Kevätreissu sattui silloinkin samaksi päiväksi kokouksen kanssa ja syksymatkan aikana minun olisi pitänyt olla täällä apinametsässä kausi-influenssarokotuksessa. Sain silloin erikoiskohtelun ja omahoitaja piikitti minut ihan privaattiajalla. Tänä vuonna samanlaista kohtelua ei ollut luvassa. Puhelimessa vastasi tiukka tätiääni, että tule sitten viikon päästä uudestaan. Ehkä hän oli saanut kuunnella sikaterveisiä jo tarpeeksi sille päivälle. Viikko odottelua tällaisessa kilpajuoksussa aikaa vastaan tuntuu kuitenkin iäisyydeltä.

Tämä koko kirjoitelma on tietysti yltiömäisen ja idioottimaisen elitistinen. Täällä sitä valitetaan sikaflunssarokotusjonoissa samaan aikaan, kun maailman alkuperäiskansat joutuvat taistelemaan olemassaolostaan. Pienten yhteisöjen jäsenistä jopa puolet saattaa kuolla tähän tautiin. Miettikääpä, mitä sellainen merkitsee koko kulttuurin kannalta. Muutenkin tasa-arvo on meksikolaishysteriassa olematonta. Puolet maailman valtioista on sellaisia, joihin ei ole tilattu ensimmäistäkään rokoteannosta. Rikkaat maat ovat tasa-arvon nimissä rohmunneet kaiken itselleen. Köyhillä ei ole rahaa eikä aina edes tarpeeksi tietoa.

Tasa-arvohan on aina suhteellista siitä yksinkertaisesta syystä, että kysymys on täysin fiktiivisestä ilmiöstä. Suurimpaan ääneen huutajat ovat aina tasa-arvoisempia kuin muut. Ja tietysti rahakin auttaa tässä äänenvoimakkuuden säädössä. Siksi yhteisössämme on tasa-arvoista pitää sikainfluenssasta kovaa meteliä. Niin kovaa, että kaikki muut uutiset taas kerran jäävät tämän yhden asian varjoon. Otetaan nyt kuitenkin viime viikon toiseksi tärkein uutinen tähän lyhyeen käsittelyyn.

Kahden lautasen angsti

Rakas presidenttimme Tarja Halonen on jostakin syystä aktivoitunut, kun aikansa lähenee loppuaan. Lauantainen media [1] tiesi kertoa Tarjan huokailuista, ettei kukaan muu presidentti ole koskaan kokenut samaa kuin minä. Halonen näyttää nyt lopullisesti sortuvan raskaan taakkansa alle. Valituksissa ei paina yhtään mitään sellainen pikku yksityiskohta, että monet presidentit ovat joutuneet johtamaan maatamme esimerkiksi sotatilan tai muiden kriisien aikana. Tarjan aivoja rasittaa kahden lautasen politiikka. Siis oikeastaan ihan itse aiheutettu naurettava asiaintila, mutta niin vaan naaraspresidentti saa siitäkin suuria otsikoita aikaiseksi.

Miettikääpä, kuinka naurettavaa olisi ollut, jos vaikka Martti Ahtisaari olisi heittäytynyt marttyyriksi sen vuoksi, ettei hänen lautaspolitiikkansa olisi kaikkia miellyttänyt. Tämä on vain pieni arkielämän osoitus tasa-arvokäsitteen olemattomuudesta. Tasa-arvo-ongelmathan syntyvät vain siitä, että erilaiset aivot kokevat maailman eri tavalla. Asiat näyttäytyvät eräänlaisille aivoille vuoren kokoisina mörköinä, kun taas toisenlaisten aivojen mielestä mitään kumpuja, vuorista nyt puhumattakaan, ei ole edes olemassa. Kumpiko tässä nyt sitten on tasa-arvonsa kanssa oikeassa?

Olen aikaisemmin epäillyt, että Halosellamme on enemmän tai vähemmän urosapinan tyyppiset aivot. Näin on ainakin mitä tulee kyynärpäätaktiikka- ja aggressiivisuuskeskusten olemassaoloon. Johonkin sopukkaan hänellä näyttää mahtuvan myös naisaivoille tyypillinen valitussektori, tuo naaraiden salainen ase, jota urosaivot eivät ole edes evoluution tuoksinassa pystyneet päihittämään. Ja siitä Halonen on nyt ryhtynyt säästelemättä ammentamaan. Hän on ryhdikkäästi ruvennut täyttämään Suomen turhimman naaraan saappaita, jotka jäivät tyhjiksi Anne Moilasen hävittyä julkisuuden valokeilasta.

Kaikki saappaita nuolemaan!

Saappaista puheenollen, satuitko katselemaan viimeperjantaista A- zoomia? Ei se mitään, vielä ehdit käydä Areenassa, josta ohjelma löytyy ensi perjantaihin saakka. Kannattaa vilkaista, sillä kysymys on vuosisadan paljastuksista. Ensinnäkin zuumi paljastaa, miksei demareiden suosio korkeista koroista huolimatta pääse vauhtiin. Sen lisäksi ohjelma kertoo kuinka kansanliike pesee politiikan 6-0, jos nyt käytetään tätä klassisen kulunutta urheiluvertausta. Katso ja hämmästy, kuinka seksikäs onkaan Greenpeace ja kuinka ankean nuhruinen onkaan kokoomus!

Studioon oli kutsuttu demareiden varakuningatar eiku -puheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson. Siis tämä naaras, joka jostakin kumman syystä on halunnut tehdä vaikeasta nimestään vielä vaikeamman. Hän on opetellut puhumaan kuten poliitikon kuuluu. Hän ei siis sano mitään, vaikka suu käy tiuhaan tahtiin. Siksi ei kai olekaan mikään ihme, että ainoaksi muistikuvaksi hänen vierailustaan jäivät saappaat. Hän oli valinnut jalkaansa luomukset pornokuvaston huipulta. High heels with lubricated latex… Näitäkö duunareiden pitäisi kanki tanassa ja hurmos poskessa nuoleskella?

Seksi myy, sehän on selvä. Mutta ehkä se ei toimi politiikassa, jos tarjolla ei ole mitään muuta. Ja siltähän se näyttää, kun katsoo demareiden puheenjohtajia. Apinan kuva puolueesta on tällainen: kukkulalla seisoo kaksi vähäpukeista valtavaa amatsonia, joiden jalkojen juuressa sirppi- ja vasaraväki kumartaa otsansa verillä. Tälläkin hetkellä puolueen nettisivujen etusivulla puheenjohtaja Urpilainen nojailee seinään punaisessa nahkatakissa, katseessaan seksin lupaus. Jutussa vaaditaan tukia telakkateollisuudelle. Uskottavaa?

Olisihan puolueella sentään lihallisen rakkauden erityisasiantuntija ensimmäisenä varapuheenjohtajanaan. Jostakin syystä Ilkka Kantolaa ei silti näy missään. Pidetäänkö häntä piilossa, koska hän on urosapina? Vai vaativatko toimittajat nimenomaan naaraita haastateltavakseen? Sekin on mahdollista, kun katselee toimittaja Jyrki Saarikoskea A-zoomin lopulla. Käsin kosketeltavaa on hänen aivoissaan välkkyvä mielikuva siitä, millaista näytelmää hän toivoisi haastattelun jälkeen työhuoneensa sohvalla esitettävän.

Ohjelmassa esiteltiin myös erilaisia politiikanteon muotoja. Esimerkeiksi oli valittu Greenpeace ja kokoomuspuolueen nuorisojärjestö. Molemmat olivat itse saaneet valita teeman, jolle halusivat huomiota. Greenpeace oli valinnut palmuöljytuotannon uhkan sademetsille ja maapallon tulevaisuudelle. Kokoomusnuoret olivat huolissaan pokerinpelaajien rahoista! Jo tämä aihevalinta osoittaa, että poliitikot ja ainakin kokoomuslaiset ovat pudonneet kerta kaikkiaan kelkan kyydistä. Ikään kuin pokerilla olisi mitään väliä nykyisten maailman ongelmien keskiössä. Ainakin se osoittaa, etteivät kokoomusnuoret erota olennaista epäolennaisesta.

Greenpeace tajusi myös miljoona kertaa kokoomusta paremmin, millainen henkilö kannattaa panna tuleen. Heillä oli heittää framille vapaaehtoiskoordinaattori Mai Kivelä. Ymmärrettävästi puhuva, reipashenkinen nuori naaras, vaaleakutrinen symmetrinen kaunotar. Erittäin naitava persoona. Kokoomusnuoret sen sijaan olivat panneet likoon pääsihteerinsä (apina ei voi mitään sille, että moinen nimike saisi heti poistamaan aseesta varmistimen, jos apinalla sattuisi sellainen olemaan). Esa Aula osoittautui ylipainoiseksi poliittiseksi broileriksi, joka hävitti sen vähäisenkin luottamuksen, mitä joku satunnainen apina saattoi vielä poliitikkoja kohtaan tuntea.

Kivelä kiipesi seinille ja ohjasi moottorivenettä raikkaan syksyisellä merellä Nestettä ärsyttämään. Aula lobbasi kahviloissa ja hämärissä kuppiloissa ja yritti esittää kahvikuppinsa kanssa raitista – vaikka muotonsa paljastivat, ettei kaljakaan ole sivu suun valunut. Mistä näitä Jethron klooneja aina pullahtaa julkisuuteen ja millä ihmeen lihaksilla he siellä killuvat? Apina ei voi ymmärtää, sillä ensimmäinen silmäys [2] jo kertoo, millaisista huijareista on kyse. Ostaisitko muka Jethrolta käytetyn auton? Pieni lommo tuli kyllä Hjalliksenkin alfakilpeen, kun hän tiputti Diilistään Jarnon Jethron sijaan.

Sikapossutauti

Mutta asiaan. Eikös tässä pitänyt puhua sikainfluenssasta. Apinalla sattuukin nyt olemaan omakohtaista kokemusta ilmiön eri osa-alueilta. Joten aloitetaan vaikka rokotuksista. Varmaan jo tiesitkin, että apina kuuluu riskiryhmäläisiin…

Rokotustapahtuma. Apinalla oli onni saada rokotus jo puolitoista viikkoa sitten. Toimenpide sujui siihen normaaliin tyyliin, jota media on ansiokkaasti viime viikon ajan esitellyt. Minä sentään selvisin kahden ja puolen tunnin jonotuksella, josta vain puoli tuntia tarvitsi viettää taivasalla. Kovin ympäristöystävälliseksi ei tätä toimenpidettä voinut kutsua, sillä terveyskeskuksen isot ulko-ovet olivat neljä tuntia apposen ammollaan. Mahtoi siinä watti poikasineen haihtua taivaan tuuliin.

Apinat ovat sopeutuvaa väkeä. Kiltisti kaikki seisoivat jonossa paria naarasta lukuun ottamatta. Heillä paloi pinna, kun jono ei heidän mielestään edennyt tarpeeksi nopeasti. Siinä sitten törmäiltiin ja kiroiltiin kovaan ääneen. Apina jäi ihmettelemään, miksi vain naarasaivot poksahtivat. Urokset kuittasivat vitutuksensa hyväntahtoisella huumorilla, jossa muisteltiin muun muassa armeija-aikoja. Siellähän rokotusurakat osattiin hoitaa tehokkuudella, josta naarasvetoinen terveyspalvelusektori ei osaa edes uneksia. Armeijassa tuskin ehti pysähtyä, kun piikki oli jo tyhjennetty olkavarteen.

Kahden tunnin jonotuksen jälkeen pääsi sentään luukulle esittämään asiansa. Siitä selvisi nopeasti Kela- korttia vilauttamalla. Myös perheenjäsenet saivat luvan tulla rokotettaviksi. Jonkinlainen epäilys lepsuudesta hiipi kuitenkin mieleen, sillä ketään ei käännytetty luukulta pois, vaikka arvauskeskuksen tiedotuksessakin oli toivomisen varaa. Ohjeiden mukaan kun siellä luvattiin rokottaa aikuiset ja riskiryhmiin kuuluvat. Eikö koko organisaatiossa sattunut ihan oikeasti olemaan yhtään suomenkielen taitoista apinaa? Joskus silläkin on merkitystä, mihin väliin ja- sanan milloinkin tökkää.

Tulpan muodosti sitten se varsinainen rokotustapahtuma. Vaikka piikittäjinä oli kahdeksan enemmän tai vähemmän sorjaa hoitajatarta, aikaa kului auttamattoman paljon, sillä yhden apinan rokotukseen tuhraantui keskimäärin kuusi minuuttia. Siinä odotellessa oli aikaa laskea tällaisiakin turhuuksia. Voitteko kuvitella, miten alkeellisesti homma oli päätetty toteuttaa: jokainen rokottaja majaili omassa huoneessaan ja kutsui sinne sitten apinat yksitellen ilmottautumislistan mukaisessa järjestyksessä. Siellä riisuttiin vaatteet ja puettiin takaisin, vaihdettiin kuulumiset ja kirjattiin rokotus tietojärjestelmään kaikessa rauhassa. Apina jopa sattui huoneeseen, jossa rokote piti hakea naapurihuoneesta…

Olihan se tietysti mukava, kun sai hoitajan jakamatonta huomiota viiden minuutin ajan. Kiireettömästi, aivan kuten joskus pankkitiskillä, kun takana seisoo kymmenen asiakasta, mutta kassaneidillä ei ole mitään kiirettä. Sitä ei voi kuin ihailla moista kylmäverisyyttä. Apinalla ainakin verenpaine nousisi ja eläkeikä lähestyisi normaalia vauhdikkaammin. Vaikka hoitaja olikin mukava, olisin mielelläni luopunut siitä viidestä minuutista laatuaikaa yleisen tuottavuuden hyväksi. Sekin herätti hieman ihmetystä, että nimiä huudellessa yllättävän monen sukunimi alkoi jollakin muulla kirjaimella kuin mitä juuri silloin oli luvattu rokottaa.

Päivän saldo oli puolentuhatta rokotettua apinaa ja kolmisensataa käyttämättä jäänyttä rokotetta. Mikä mahtoi olla niiden kohtalo, ei selvinnyt ainakaan tavalliselle apinametsän asukkaalle. Olisiko piikin saanut sitten epävirallisesti seuraavana päivänä omahoitajalta, jäi kokeilematta. Mutta niinhän se yleensä on, että röyhkeät menestyvät ja pysyvät hengissä nöyriä paremmin. Aina kannattaa siis yrittää ja varsinkin silloin, kun virallinen tiedotus tai järjestelyt tökkivät. Se on varma vihje siitä, että porsaille löytyy reikiä, kunhan vain osaa röhkiä tarpeeksi kovaa ja oikean oven takana.

Nythän jossain on jo otettu opiksi. Oulussa ensimmäiset jonotuskatastrofit aiheutuivat siitä, että yhden apinan rokotukseen kului puolitoista minuuttia. Siis melko hyvä saavutus sekin apinametsään verrattuna. Viimeiset uutiset kertovat jo sellaisesta ihmeestä, että potilaat valittavat, kun tarjolla olevaa pullakahvia ei ehdi nauttia rauhassa, kun on jo mentävä rokotettavaksi. Kyllä se byrokraattikin siis oppii, vai mitä tästä pitäisi ajatella? Se ainakin paljastui, ettei Suomessa oltu sittenkään varauduttu kunnolla pandemian varalle.

Jos olisi edes hieman käytetty luovaa mielikuvitusta, toimintamalli olisi ollut, että rokotukset olisi viety heti aluksi isoihin halleihin ja otettu aikatavoitteeksi viisi sekuntia per olkapää. Ei tämä mikään mahdoton tahti olisi, jos konsultoitaisiin armeijalaitosta ja rokotuksessa käytettäisiin hieman työnjakoa eikä oltaisi tietojärjestelmien orjia. Rokottajan ei todellakaan tavitse itse naputella tietoja koneelle eikä ainakaan juuri samalla hetkellä kun pyörii niiden neulojensa kanssa. Mutta tätä ei tuntunut esimerkiksi THL:n rokotusyksikön päällikkö Tuija Leino edes viime torstain A- talk -ohjelmassa ymmärtävän.

Rokotusoireet. En muista, että minulle olisi tullut mistään rokotuksesta koskaan ikinä minkäänlaisia oireita. Ehkä hellyyttä pistoskohdassa, mutta hellyyshän kuuluu elämään. Tavallisesta kausi-influenssapiikistä ei nytkään seurannut oikeaan käteen sen enempää. Eikä sikainfluenssakädessäkään ollut kuin hieman vahvempaa hellyyden tunnetta. Ei siis mitään huolta, kun suosikkinaaraallanikaan ei ilmennyt sen enempiä seuraamuksia.

Näin siis meni pari-kolme päivää. Sitten suosikkinaaraani rupesi ihmettelemään, miksi kaikki ruoka maistuu kitkerältä, suorastaan pahalta. Heitettiin herjaa, että varmaan se on elohopean maku… Kohta kävi selväksi, että jopa oma hengityksensä ”maistui” samanlaiselle. Tätä kesti viikon päivät, sitten maku alkoi heiketä, mutta makuaisti ei toimi vieläkään ihan normaalisti. Kukaan ei tietysti osaa sanoa, johtuuko tämä varmasti rokotuksesta, mutta aivan ainutlaatuinen ilmiö se kuitenkin hänelle oli.

Nyt onkin ollut kiintoisaa lukea THL:n ylilääkäri Markku Kuusen viimeaikaisia lausuntoja [3], joiden mukaan 10-20 prosenttia rokotetuista saa rokotteesta flunssan kaltaisia oireita. Oireet ovat kuitenkin lievempiä kuin itse sikainfluenssassa ja menevät ohi nopeammin. Osa rokotetuista joutuu olemaan poissa töistä, mutta kuitenkin vähemmän aikaa kuin jos sairastuisi sikainfluenssaan. Ja arvatkaapas mitä tapahtui apinalle kolmantena päivänä rokotuksen jälkeen. Tietysti tauti iski.

Kukaan ei tietystikään osaa varmuudella sanoa, oliko tämä nyt sitten täpötäydessä junanvaunussa saatu oikea possutauti vai rokotuksen seurannainen. Edellistä vaihtoehtoahan samana päivänä annettu rokote ei olisi ehtinyt estämään. Kuin johdatuksesta eteeni sattui junassa nimittäin istumaan naarasapina, joka pärski estottomasti ympäriinsä. Ei mitään tietoa siitä yskimisvalistuksesta, mitä jossain on yritetty meille apinoille tuputtaa. Koskapa minulta ei otettu missään vaiheessa virusnäytettä, asia jää ikuiseksi arvoitukseksi. Jaa että miksei otettu? Siksi, että yksi analyysi maksaa 250 euroa eikä apinametsässä ole tarpeeksi rahaa.

Taudinkuva. Oma tautini kesti viikon päivät. Jos olisin työelämässä, olisin siis ollut poissa työpaikalta viisi päivää. Kaikki oireet olivat onneksi lieviä eikä kukaan muu pärskimistäni katsellut apina sairastunut. Tämä pistää äänestämään rokotusreaktion puolesta, vaikka omalääkärini arvauskeskuksessa sanoikin, ettei se rokotuksesta johdu, koska aikaa meni kolme päivää ennen oireiden ilmaantumista. Ikävä sanoa tämä, mutta ei sikainfluenssa kyllä tuntunut olevan hänen vahvinta alaansa.

Ensin tuli yskä keskellä yötä ja seuraavana iltapuhteena lievä lämpö. Lihaksia särki, nenä valui, keuhkoputki rohisi ja muutenkin oli sellainen olo, ettei sängystä viitsinyt nousta kuin pakon edessä. Seuraavana aamuna kuumetta olikin jo 38,5 astetta, mutta sekin laski nopsaan ihan ”itsestään”. Apina kun ei tykkää mistään buranoiden popsimisesta. Melkein rupesi päätäkin särkemään, mutta ei sentään. Olisihan se ollutkin kummallista, sillä apina ei nyt muista, että pää olisi koskaan ikinä ollut oikeasti kipeänä. Ihanata elämätä, voisi nyt varmaan joku siellä ruuden ääressä miettiä…

Siihen se tauti sitten hiljalleen lässähti. Seitsemäntenä päivänä olokin alkoi jo tuntua apinamaiselta. Ulos ei kuitenkaan ole arvannut vielä lähteä, jotenkin vielä ”horjuttaa” sen verran. Ehkä sitä on hieman hysteerinen, kun lukee noita riskiryhmäläisten outoja kuolinkuvauksia siitä, kuinka käänne huonompaan on tapahtunut monessa tapauksessa sen jälkeen, kun sikainfluenssa on jo löysännyt otettaan. Varsinkin, kun itselläkin kaikki tällaiset nuhakuumeet ovat viime vuosina kääntyneet aika nopsaan keuhkokuumeiksi.

Hoitokokemuksia. Soitin heti kuumeen noustessa arvauskeskukseen, kuten ohjeet kehottavat riskiryhmäläisiä tekemään. Aikaisemmat keuhkokuumeet tietysti vielä kummittelivat takaraivossa. Oli päivystysaika ja puhelimeen vastasi uroshoitaja. Jotensakin vastenmielisen oloisesti hän suositteli tulemaan päivystyslääkärille. Ihmetys oli suuri, kun aulassa ei ollut yhtään potilasta odottelemassa. Ei se ankea käytös siis ainakaan työn paljoudesta johtunut. Luukulla piti silti odotella kelpo tovi, sillä uroshoitajalla oli takahuoneessaan joku siviilikaveri, jonka kanssa juttu näytti olevan kesken. Eikö näille kelpaa edes raha, sillä eihän siellä nykyään ilmaiseksi käydä – kuten sivistysvaltioissa tapahtuu.

Sattumalta päivystyslääkäri oli naaras, joka siinä jutellessa osoittautui apinan omalääkäriksi. Terve vaan, eipä oltu ennen tavattukaan. Pisteet siitä hänelle, että hän otti asian tosissaan ja määräsi tulemaan seuraavana päivänä pikaserppiin ja keuhkokuvaan. Tamifluta en olisi kylläkään saanut, ellen olisi itse tajunnut pyytää. Siitä sitten vielä ajeltiin apinametsän ainoaan auki olevaan apteekkiin. Itse jäin odottelemaan autoon, kun suosikkinaaraani kävi pikaisesti noutamassa ihmelääkkeen. Pikainen tarkoitti tässä tapauksessa 50 minuuttia.

Ja kuinkas ollakaan, siihen eteeni parkkeerasi peräpäänsä yksi suuresti inhoamistani kaupunkimaastureista. Tämän Land Cruiserin kuski suuntasi samaan apteekkiin ja kun oli sinne mennyt naarastani myöhemmin, myös viihtyi siellä häntä pidempään. Istuessaan autoon naaraani kauhistui, millainen pakokaasu sisällä leijailikaan. Landkruisailija oli tietysti jättänyt moottorin käymään, ettei hänen herkkähipiäinen naaraansa vain kylmettyisi autossa istuessaan! Se siitä ilmastoystävällisyydestä ja muiden huomioon ottamisesta. Itse en ollut huomannut hiljalleen lisääntyvää käryä, mihin nuhanenä varmaan myös oli osallisena.

Tuskinpa dieselin pienhiukkaset tekivät hyvää keuhkorakkuloilleni. Kiitosta vaan niin perkeleesti. Kovasti alkeellisella tasolla tuntuu olevan apinoiden älykkyys muutenkin, sillä siinä odotellessa tuli laskettua ainakin kolme muuta autoa, joista apina kävi apteekissa jonkun toisen jäädessä ohjauspyörän taakse odottelemaan. Ja kaikki tupruttivat tietysti koko odotuksensa ajan myrkkyjä ympäristöönsä. Yksi leveän näköinen kaara parkkeerasi jopa poikittain keskelle jalkakäytävää. Siinä se kökötti ainakin puoli tuntia jalankulkijoiden nöyrästi kiertäessä viereisen talon pihan kautta!

Serppi oli ihan ok ja siltä näytti myös keuhkokuva. Tällaisella tavallisella apinaymmärrykselläkin olisin sanonut, ettei siellä keuhkoissa mitään ole, mutta omalääkäri otti asian varman päälle ja lähetti minut sairaalaan keuhkolääkärin analyysiin. Siellä sain heti hengityssuojaimen naamalleni ja minut pantiin eristyshuoneeseen, jossa kaikki hoitajatkin käyttivät suojainta. Siis näillä räteillä on kuitenkin jotain virkaa! Mutta mitä meille apinoille kerrotaan virallisena ohjeena: riittää kun peset käsiä joka käänteessä. Sairaalassa se ei enää riitäkään.

Eihän kukaan viitsi eikä kehtaa pitää hengityssuojaimia yleisillä paikoilla, jos ohjeet leimaavat moisen hysteeriseksi käyttäytymiseksi. Apina ei kylläkään ole ihan vakuuttunut siitä, ettei suojaimilla ole mitään merkitystä. Rajoittavathan ne nyt sentään hieman pisaroiden leviämistä. Jotensakin pääkoppaan hiipii ajatus, ettei viranomaisten mielestä apinoille kannata antaa kahta ohjetta yhtä aikaa, sillä kokemusten mukaan vain toinen menee (vaivoin sekin) perille. Siinä vertailussa peseminen lienee suojainta tärkeämpi. Autoesimerkin valossa saattavat olla ihan oikeassakin.

Käsihygienia ei ole kylläkään joka paikassa loppuun mietitty asia. Työpaikoilla ei ole hankittu käsidesiaineita – säästösyistäkö? Edes kaikissa työpaikkaruokaloissa ei ole käsidesiä tarjolla. Kun asiaa ihmettelee, vastauksena saa kuulla, ettei Oulusta ole tullut ohjetta. Suuret ketjut on näköjään rakennettu siten, ettei henkilökunnan oman järjen käytölle jätetä minkäänlaista mahdollisuutta.

Erikoistuva uroslääkäri lähetti minut kotiin sairastamaan, sillä sairaalassa olisin vain alttiina uusille pöpöille. Olipa raikasta kuulla jämäköitä sanoja jämäkän lääkärin suusta. Sillä on merkitystä, millä tavalla asiat esittää. Virusnäytettä ei siis otettu täälläkään. Lääkärin mukaan tautini on 90 prosentin varmuudella sikainfluenssaa, sillä se oli se prosenttiluku, joka siihen mennessä tehdyissä testeissä oli tuottanut positiivisen tuloksen. Mahdollisuuksien maailmassa elävälle apinalle tarjottiin selitys todennäköisyyksien maailmasta. Ei siis ihan täydellinen vastaus.

Tamiflu loppui viiden päivän jälkeen ja olo tuntui edelleen sairaalta. Halusin varmuuden, ettei keuhkoissa ole mitään, sillä yskä oli melko rankkaa. Siis arvauskeskukseen. Tällä kertaa asialla oli kaksi naaraslääkäriä. Ei löytynyt onneksi mitään, vaikka serppi olikin hieman noussut edellisestä lukemasta. Lääkäri kertoi, että meidän pojat voi kutsua myös kotiin, jos olo muuttuu huonommaksi. Meidän pojat. En ihan ymmärtänyt, joten piti kysyä tarkennusta. Paljastui, että kyse oli ambulanssimiehistä. Jostakin syystä he siis ovat pääosin uroksia.

Taas siis törmäämme tasa-arvoteemaan. Arvonsa tuntevat tasa-arvonaaraathan pitävät tytöttelyä rankimman luokan sovinismina ja osoituksena naaraiden nöyryyttämisestä sekä aliarvostamisesta. Heidän mukaansa julkisuusläppä ei edes tunne pojittelua, kun taas tytöttely on oire yhteiskunnan kieroutuneesta patriarkaattisesta vallankäytöstä ja naisuhrien hyväksikäytöstä. Todisteena he esittävät, ettei heitä ole koskaan pojiteltu eivätkä he muista kuullensa ketään muitakaan koskaan pojitellun.

Taisin jo edellä mainita, että nykyinen tasa-arvoläppä perustuu tunteeseen siitä, että minua kohdellaan eri tavoin kuin toisenmerkkisiä apinoita. Se ei siis perustu mihinkään mitattuun asiaan. Kun naarasaivot eivät edes huomaa pojittelun olemassoloa, lopputulos on juurikin niin naurettava kuin miltä se puusta katsoen näyttää. Sillä oikeassa elämässähän pojittelu on monta kertaa tytöttelyä yleisempää, mitataan sitä nyt sitten missä kontekstissa tahansa.

Tamiflu. Lääkkeiden pakkausselosteita on mukava lueskella aikansa kuluksi. Yleinen suositus kai onkin, että seloste pitäisi aina lukea ennen lääkkeen käyttöönottoa, mutta aina se ei ole heikkohermoisille sopivaa puuhaa. Mitä sanotaankaan Tamiflusta. Lääkehän on pakattu kuoriloon, jossa on muun muassa rautaoksidia, titaanidioksidia ja indigokarmiinia. Maalithan siinä ensimmäisenä tulevat mieleen. Seuraavaksi tietysti Porin edustan merialueen ympäristötuhot 1960- ja 1970- luvuilla, jolloin titaanidioksidia valmistettiin vain rahankiilto silmissä. Maineen puhdistus maksoikin sitten Kemiralle 600 miljoonaa mummonmarkkaa.

Indigokarmiini aiheuttaa muun muassa ripulia. Kuten kaikilla lääkkeillä, myös Tamiflulla voi olla haittavaikutuksia. Tämä lausehan löytyy sovitettuna kaikkien lääkkeiden selosteista. Tamiflun haittalista on kuitenkin epänormaalin lyhyt ja vaatimaton. Pahoinvointi ja harvinaiset maksan toiminnan häiriöt siitä löytyvät, ei paljon muuta. Mielenkiintoinen oli maininta, ettei lääkkeen vaikutuksista sikiöihin tai imetettäviin lapsiin ole olemassa tietoa. Vastuu siis jätetään lääkärille. Minkälaisilla perusteilla hän sitten ratkaisunsa tekee, kun tietoa ei ole valmistajallakaan?

Selosteessa mainitaan, että Tamifluta voidaan käyttää myös influenssan ehkäisyyn. Silloin sitä otetaan yksi kuorilo päivässä normaalin kahden sijasta, niin kauan kuin lääkäri on määrännyt. Lääke auttaa hidastamaan influenssaviruksen leviämistä elimistössä. Niinpä apinalogiikalla ajateltuna onkin hieman erikoista, että lääkettä määrätään vain viideksi päiväksi, jos tauti kestää vaikka kymmenen päivää. Eikö virusta muka ole enää viiden päivän jälkeen olemassa? Ellei se ole hävinnyt, tyhmempi apina voisi kuvitella, että silloinhan loput virukset vasta riehaantuvatkin – ja aiheuttavat niitä äkillisiä kuolemantapauksia.

Apina saikin toisen kuurin ensimmäisen perään. Mutta ei se tullut ihan ilmaiseksi. Olin jo ennalta varmistanut THL:stä, ettei mitään estettä käyttää Tamifluta pidempään kuin viisi vuorokautta ole olemassa. Naaraslääkäri yritti kyllä keksiä jos jonkinlaisia selityksiä, miksi hänen ei olisi tarvinnut reseptiä kirjoittaa. Yksi selityksensä oli se, että lääke pian loppuu ensi keväänä, jos sitä ruvetaan holtittomasti jakelemaan. Toinen vaihtoehto voisi olla se, että lääkkeet vanhentuisivat varastoihinsa. Minunkin pakkauksessani komeili viimeisenä käyttöpäivänä 03/2010…

Lystin hinta. Kätevästi Suomen valtio säästi sievoisen summan rahaa poistamalla sikainfluenssan kesällä yleisvaarallisten tartuntatautien listalta siirtäen näin kustannukset tavallisten apinoiden rahapusseihin. Apinalle tämä kierros maksoi noin 150 euroa kelakorvaustenkin jälkeen. Sen lisäksi 12 tuntia odottelua erilaisissa terveydenhuollon tiloissa. Sitä ei kai saata laskea miksikään, että viikko siinä sitten loppuelämästä tuhraantui sängyssä makoiluun. Toivotaan, ettei jäänyt mitään uusia alttiuksia tuleville harmeille. Naaraslääkäri kyllä varoitti, että kaikki pöpöt pääsevät nyt helpommin hyökkäämään, kun keuhkot on yskitty täyteen pikku haavoja.

Simopoika. Simo Frangen keksi sairastaa sikainfluenssan ensimmäisenä julkimona Suomessa. No tuskinpa sitäkään tautia on näytteenotolla varmistettu, mutta saipahan Simo siitä hyvän tekosyyn tehdä pilkkalaulun sikainfluenssasta. Eipä ole kovin kummoinen tekele. Simo puolustaa innostustaan sanomalla, että sellaista asiaahan ei ole olemassakaan, mistä ei voi huumoria vääntää. Apina on samaa mieltä ja jää mielenkiinnolla odottamaan, milloin Simolta ilmestyy saman sarjan tekele aiheena feminismi…

VIIKON KUVA: Ikimetsä

VAGINISMI

Vagimismi*) eli naarasaivoisuus on aihe, josta ei julkisuudessa paljon keskustella. Se on kuin vastakohta tasa-arvolle – ilmiölle, jota ei ole olemassa, mutta josta kaikkien on pakko puhua. Vagimismi taas on todellinen ilmiö, mutta sitä ei saa ääneen mainita. Ei siltikään, vaikka se saattaa olla uhka kokonaisten kulttuurien olemassaololle. ”Korkeakultuurien” tuhon syynä on useimmiten ollut ympäristön hillitön tuhoaminen, mutta toiseksi tärkein syy lienee juurikin tämä naarasaivoisuus. Siihen taisi nyykähtää Roomankin valtakunta. Penisaivot rakentavat vuosisatojen ajan turvallista maailmantilaa vaginismin lyhyitä kukoistuskausia varten.

Tästä jutusta on oikeastaan kiittäminen Anna Kontulaa – tuota raikasta tuulahdusta suomalaisessa mediakentässä. Hän kirjoitti oivalluksestaan kolumnissaan Mies vaietkoon eduskunnassa Sunnuntaisuomalaisessa 31.10.  Hänen mukaansa kaupallista seksiä koskevaan lakivalmisteluun saavat osallistua vain ne kansanedustajat, joilla on vagina. Tällaisen ihmeellisyyden hän oli itse havainnut käytyään useaan otteeseen puhumassa aiheesta eduskunnassa. Kaikista tilaisuuksista urospuoliset edustajat puuttuivat tai liukenivat vähin äänin.

Syyskuun lopulla Kontula oli ollut kuuntelemassa kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsäsen ja demarikansanedustaja Kimmo Kiljusen julkista väittelytilaisuutta. Aiheena oli seksin ostaminen. Tilaisuuden jälkeen Päivi -tyttö oli kiekaissut blogissaan oikean emävalheen. Tämä kristitty, jumalaansa pelkäävä naaras oli katsonut aiheelliseksi valehdella hyväksi katsomansa asian eteen ja merkinnyt Kimmoparan pedofiilileimalla. Aamulehti repi asiasta jopa suuria otsikoita (jostakin syystä niitä ei enää netistä löydy).

Niin sitä pitää. Onneksi Kontula oli paikalla ja onneksi edes hän uskaltaa tässä maassa avata suunsa. Hän todisti, ettei Kiljunen puhunut mitään alaikäisistä niin kuin Räsänen väitti ja varmaan väittää vieläkin. Jumalansa nimissä kun saa puhua ihan mitä lystää. Eihän sillä ole väliä, kun kaikki synnit on jo etukäteen saatu anteeksi…

Kontula teki hienon oivalluksen. Urosapinoiden on parasta pitää suunsa kiinni aika monista asioista, elleivät nöyrry olemaan samaa mieltä naaraskellokkaiden kanssa. Prostituution lisäksi tällaisia aiheita ovat kaikki seksiin liittyvät asiat. Ja miksi juuri seksi, sen evolutiivisen taustan olen selittänyt jo aikaisemmin. Listalle kuuluu myös monia muita aiheita huumeista tasa-arvoon. Oikeastaan kaikki nämä ovat enemmän tai vähemmän yksityisten apinoiden valintoihin liittyviä asioita. Kuinkas se feminismin päädoktriini menikään: yksityinen on yleistä.

Naaraiden aivot ovat virittyneet yksityisen aallonpituudelle siksi, että heidän päätehtävänsä koko ihmisapinalajin kehityshistorian ajan on ollut jälkeläisistä huolehtiminen. Siihen on tarvittu pentujen yksilöllisten tarpeiden ymmärrystä ja oivallusta. Urosten aivot puolestaan ovat virittyneet koko lauman suojeluun. Tässä työssä yksilön arvo jää lauman edun rinnalla aina toiseksi. Siinä vaiheessa, kun kulttuuri on näiden urosapinoiden työn tuloksena saavuttanut riittävän turvallisuuden asteen, vaginismi voi päästä valloilleen.

Nyt taidamme olla siinä kehityksen vaiheessa. Maailma näyttäytyy ikään kuin pumpulilta, mikään ei meitä uhkaa ja meillä on varaa eli rahaa tehdä kaikki asiat, mitä yksittäisen apinan päähän pälkähtää. Lopetetaan siis armeija ja perustetaan holhousyhteiskunta, joka valvoo apinoiden käyttäytymistä 24/7 ja rankaisee kaikkia ”väärän” valinnan tehneitä. Saamme tästä kehityksestä jatkuvasti uusia todisteita. Milloin urosapina joutuu telkien taakse keittäessään kotona aamukahvia ilman vaatteita, yksin omassa keittiössään [1] tai eksyessään naisten suihkuun [2]. Aika harvalle urokselle kai tulisi ensimmäisenä mieleen soittaa poliisille, jos miesten suihkutilasta löytyisi naarasapina…

Logiikka ei ole naarasaivojen parhaita ominaisuuksia. Eikä siinä mitään niin kauan kuin näitä kauniisti poimuttuneita elimiä käytetään siihen tarkoitukseen, mihin ne ovat kehittyneetkin. Tunteiden maailmassahan ne ovat suorastaan lyömättömät. Erilaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että naaraiden politiikan (eli lauman yhteisten asioiden hoidon) taju on keskimäärin selkeästi urosten vastaavaa heikompi. Ministeri (!) Tuija Braxin loisteliasta aivotyöskentelyä osoitti hänen vuodentakainen kommenttinsa [3], jolla hän yritti selittää tätä totuutta olemattomaksi: syynä moiseen tulokseen ovat parturi-kampaajat (!), jotka siis hänen mukaansa eivät ymmärrä mistään mitään. (Voi tietysti vain kuvitella, millainen kalabaliikki olisi syntynyt, jos moinen sammakko olisi ryöminyt ulos jonkun urosapinan suusta).

Ansioistaan huolimatta naarasaivoilla on ollut harvinaisen vähän todellista annettavaa laumatason suurten megaluokan ongelmien ratkaisulle: köyhyydelle, kehitysmaiden riistolle, kasvuideologialle, luonnonvarojen tuhlaukselle, ympäristökuormitukselle, reviiritaisteluille… Sen sijaan ne askartelevat luontevasti paljasta pintaa sisältävien mainosten, pornon, penninjenien, prosentinviilauksen ja tytöttelyn parissa. Jokaisella harmaakarvaisella uroksella on kasapäin esimerkkejä tästä naaraiden logiikattomuudesta, tietysti siis myös apinalla. Ensimmäisenä tulee mieleen yksi muisto ratin takaa. Haluatteko kuulla sen? Ei se mitään, kerron sen silti.

Ajelin kapeaa, juuri reunaojitettua kesäistä kylätietä kun vastaan tulee auto keskellä tietä. Suoralla tiellä olisi aikaa väistämiseen, sillä välimatkaa oli varmaan kolmesataa metriä. Vastaantulija ei vaan tee mitään. Yritän mennä syrjään, mutta oja on syvä. Vauhtini tippuu noin kymmeneen kilometriin tunnissa. Vastaantulija jatkaa entisellä uralla ja vauhdilla. Selvitään sentään peilien yhteen kolahtamisella. Toisen ratin takana istuu nuori naaras. Vauhtinsa jatkuu entisellään ja auto katoaa horisonttiin.

Nousen autosta ja ihmettelen moista meininkiä. Oma peili on ehjä. Vastaantulijan ei. Se selviää seuraavan viikon pitäjänlehdestä. Otsikko kertoo, että miesautoilija pakeni kolaripaikalta. Sic! Soitan poliisille, koska asiasta oli heille tietysti kanneltu. Puolen vuoden jauhamisen jälkeen byrokratian mylly tuottaa nipun aanelosia. Kihlakunnansyyttäjä ei sentään nostanut syytettä (oireellista, että vain urospuolisen kuljettajan syyllisyys oli ollut edes harkinnassa), vaikka molempien osapuolten todettiin syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kuinkahan paljon veronmaksajien rahoja tähänkin tyhjänpäiväiseen operaatioon tuhlattiin? Ja kuinka paljon näitä turhuuksia vuoden mittaan Suomessa ja maapallolla kertyykään?

Sekin kylän mummojen avulla selvisi, että tytär oli ajanut isänsä autoa. Oma nahka piti pelastaa ja isä tietysti raivostui vastuuttomalle urosapinalle, joka näin julmasti oli kehdannut kohdella hänen viatonta tytärtään. Eihän miehillä muuta mahdollisuutta ole kuin puolustaa milloin tyttäriään, milloin muita naaraitaan. Muuten loppuu seksi. Siinä syy, miksi suurin osa uroksista myötäilee naaraiden hulluimpiakin ideoita. Beetauroksilla kun ei muuta mahdollisuutta ole, jos haluavat saada. Ja useimmat miehethän haluavat. Ne harvat alfaurokset, joita laumassa on, voivatkin sitten tehdä mitä huvittaa. Mutta eihän heitä Suomestakaan ensi muistelulla tule mieleen muita kuin Hjallis Harkimo ja Jouni Hynynen.

Tämän ymmärtäminen olisi ratkaisu myös kaikkiin maailman ongelmiin, joista nyt syytetään miessikoja. Naaraslogiikan mukaanhan meillä on vapaa tahto. Tällainen väite on tietysti evoluutioteorian vastainen, mutta ajatellaan nyt hetki sillä vapaalla tahdolla. Sehän tarkoittaisi sitä, että naaraat voisivat pelkällä seksillä muuttaa maailman paremmaksi. Naaraiden pitäisi vain tahtoa enemmän ja valita tarkemmin kenelle aarrettaan jakavat. Aika pikavauhtia Telluksen kansoittaisivat uudet sukupolvet, jotka eivät kilpailisi eivätkä sotisi, eivät olisi ahneita eivätkä itsekkäitä – eivätkä sen puoleen tekisi mitään muutakaan.

_________

*) Kyllä, kyllä, apina tietää varsin hyvin, että vaginismi on jo ”varattu” sana ja tarkoittaa emätinkouristusta. Mutta siinä tarkoituksessa se on termin väärinkäyttöä. Ismit kun vakiintuneen kansainvälisen käytännön mukaisesti tarkoittavat aatteita, olosuhteita, käytänteitä. Mielenkiintoinen yhtymäkohta kuitenkin tämä naarasaivoisuus ja emätinkouristus…

PS. Tässä Räsäselle aivan ilmainen vihje, salainen ase, seuraavaa Kiljusta vastaan käytävää ottelua varten. Kimmon muka omituisten mielipiteiden täytyy ilmiselvästi johtua siitä, että hänessä virtaa neandertalilaisverta. Katsokaapa vaikka kuvaa. Jumalattoman iso leuka, leveät sieraimet, pienet tihrusilmät, voimakkaat kulmat… ja urostyypin aivot.

KUOLEMAN VÄRI

Perinteen ystävät viettivät lauantaina pyhäinmiestenpäivää. Ennen vanhaan oli pyhimyksiä ja hehän tietysti olivat kaikki urosapinoita. Heidän muistelonsa kunniaksi kristilliset mainospellet keksivät kaikkien pyhien päivän jo 300 -luvun Syyriassa. Kun sitten keksittiin sellainen pyhä asia kuin tasa-arvo, pyhäinmiestenpäiväkin oli pakko muuttaa pyhäinpäiväksi. Varmaan ihan hyvä peruste, kun päivän tarkoitus on nyt muistella kaikkia kuolleita apinoita eikä vain pyhiä miehiä. Apina muistaa jo pentuna ihmetelleensä, että mitä ihmeen pyhyyttä tässä nyt vietetään ja jotenkin päivä sitten pikku aivoissa yhdistyi sodassa kuolleiden muistopäiväksi.

Mutta eiväthän kristityt ole mitään itse keksineet. Kaikki nykyiset kirkkojuhlat on sijoiteltu ”pakanoiden” perinteisten vuodenkiertomenojen ajankohtiin. Se on tietty tehokas tapa käyttää valtaa, mikä onkin uskontojen perimmäinen tarkoitus. Myös nimittely on yksi alistamisen muoto. Koulussa ja työpaikalla sellaista sanottaisiin kiusaamiseksi, mutta yhteiskunnan mielestä on pelkästään hauskaa, että ”vääräuskoisia” haukutaan pakanoiksi. Sehän on täysin sama asia kuin joidenkin apinoiden määrittely neekereiksi, mutta silti moinen on täysin sallittua.

Itse asiassa tässä vietettiin nyt samhain -juhlaa, joka muinoin kesti pari viikkoa. Silloin siis osattiin ottaa ilo irti elämästä. Tällainen elostelu tietysti loppui, kun kristinusko julisti ilon synniksi. Samasta juhlasta jalostui myöhemmin halloweenkarkelot. Meillä näitä aikoja juhlittiin kekrin nimellä. Kyseessä oli satokauden päättyminen ja vuodenkierron vaihtuminen. Mukana kummittelivat myös vainajien henget, joita erilaisin menoin lepyteltiin. Kun tarkemmin ajattelee, syksy olisi nykyäänkin keskitalvea paljon järkevämpi ajankohta vuoden vaihtumiselle. Eiköhän siirretä uudenvuoden alkaminen syyspäiväntasauksen tienoota juhlistamaan!

Iloton kristinusko määritteli synnintunnon ja katumuksen sekä surun ja kuoleman väriksi mustan. Kuinkas muutenkaan. Tosin musta liitetään kuolemaan monissa muissakin kulttuureissa. Sitten on lukemattomia muita näkemyksiä kuoleman väristä, niin että lähes kaikki sateenkaaren värit pääsevät töihin tälläkin saralla. Esimerkiksi Aasian suunnalla kuolema on valkoinen, kuten se on ollut myös muinaisessa Saksassa ja Espanjassakin keskiajalle saakka. Meksikossa aihetta sen sijaan juhlitaan kirkkain värein – ei taitaisi sopia suomalaiseen mielenlaatuun? Muuten, jos värit kiinnostavat, lähes kaikki mahdollinen tieto löytyy coloria.net -sivustolta.

Ihmissuhteiden päättyminen ja siten kuolemakin on aina surullinen juttu. Siten voi olla ymmärrettävää, että siitä on tiedon puutteessa tehty monimutkaisempi asia kuin se onkaan. Voisihan se tietty olla hauskaa, jos elämä jatkuisi jossain kuoleman jälkeen, mutta siitä ei nyt vaan ole mitään todisteita ja pelkällä apinalogiikallakin ajateltuna moinen usko näyttäytyy silkalta utopialta. Ikävintä tällaisessa uskolla hallitsemisessa on tietysti kuluttajasuojan niukkuus. Olemattomuudesta on paha tulla valittamaan.

Kristinuskon suhtautuminen kuolemaan on jokseenkin kaksijakoinen. Ensin julistetaan, että kuolema on synnin palkka. Syntihän tarkoittaa sitä, etteivät apinat pysty hillitsemään luonnollista ja normaalia käyttäytymistään. Mitä enemmän jaksat kiristää vannetta pääsi ympärillä, sitä parempi apina kirkon mielestä olet. Tässä valossa kuolemaa tietysti voidaan pitää epäonnistumisena ja siten suuren vaikerruksen aiheena. Toisaalta uskovia huijataan taivaan ihanuudella. Jos sellainen kerta on odottamassa, miksi pitää veisata surkeita virsiä, kun saattoväki voisi vaikka soittaa Abbaa ja naiskennella sydämensä kyllyydestä?

Että hautajaiset olisivatkin yhtä kuin orgiat? Mikä ettei. Seksihän on elämän synnyttäjä ja sopisi siten kuoleman jatkeeksi kuin nappi silmään – vai miten se nyt meni. Ehkä jossain tällainenkin on jo keksitty, maailmalla kun on varmaan yhtä monenlaista hautausperinnettä kuin spektristä löytyy värejä. Meillä täällä Suomessa ollaan jämähdetty lähes yhteen ainoaan muottiin. Ruumis arkkuun ja virsien (ei siis vitsien) keralla kuoppaan erilaisten pikku ötököiden syötäväksi. Miksi muuten madot ja bakteerit mielletään miellyttävämmiksi kuin esimerkiksi petoeläimet?

Vainajien syöttäminen petoeläimille ja petolinnuille on ollut maailmalla suhteellisen yleinen tapa. Eikä ollenkaan hassumpi, sillä näinhän ruumiista on jotain hyötyäkin päin vastoin kuin parin metrin syvyyteen kaivetusta lihakasasta. Vielä kun tämän yhdistäisi suosiotaan kovasti kasvattavaan luontomatkailuun, elämyksiä janoaville apinoille voitaisiin tarjota unohtumattomia hetkiä haaskalla käyvien suurpetojen katselun ja kuvaamisen muodossa.

Tasa-arvo ei viihdy hautajaisissa sen enempää kuin missään muussakaan ihmisapinain askareissa. Muistellaanpa vain Egyptin pyramideja, joihin pääsivät pelkästään hallitsijat. Hieman samaa sorttia on tuhkan lennätys avaruuteen. Sellaisenkin yllätyksen ovat eräät raharikkaat päättäneet kuolleille läheisilleen järjestää. Kirsi Virtanen mainosti eräässä pakinassaan plastinaation autuutta. Siitä vaan esi-isät ja -äidit olohuoneen seinustaa koristamaan. Entäpä sitten pakastaminen – saattaako enää suurempaa itsekkyyden astetta kuvitella? Luulet ehkä olevasi niin ainutlaatuinen, että sinut pitäisi herättää henkiin joskus tulevaisuudessa.

Voin vakuuttaa sinulle ja kaikille muillekin, ettei yksikään apina ole sen arvoinen. Ympäristöllä on kestämistä jo nykyisissäkin kaksijalkaisissa. Ikuinen elämä voi tietysti kuulostaa ihanalta unelmalta, mutta eihän sillä ole järjen kanssa mitään tekemistä. Jonkin ajan kuluttua istuisimme toistemme hartioilla, sillä tilakin loppuu joskus, vaikka kaikki muut ongelmat jonkin ihmeen avulla pystyttäisiin ratkomaan. Ja voitteko uskoa, Suomessakin on tähän uskoon hurahtaneiden yhdistys, Suomen Kryoniikkaseura ry!

Suomalainen vaihtoehdottomuus hautaustavoissa on ymmärrettävää, kun meillä vallitsee hautausbisneksessä monopoli. Ikään kuin ristin varjo oikeuttaisi kaikkien apinoiden asiamieheksi. Kas kummaa, ettei mikään kilpailuviranomainen tai kuluttaja-asiamies ole keksinyt paheksua asiaa. Onhan meillä tuhkaus, joku sieltä ruudun ääreltä tietysti huhuilee. Niin on, mutta sekin on ristinkantajien itselleen omima bisnes. Aito ateisti ei halua olla missään tekemisissä uskonnollisten harhaoppien kanssa eikä siis myöskään tulla poltetuksi jumalien palvomiseen hurahtaneiden yhteisöjen toimesta.

Vaikea yhtälö kaikille Helsingin ulkopuolella kuoleville apinoille. Ei ole kovin ekologista rahdata ruumista vaikkapa Rovaniemeltä Helsinkiin, jossa olisi Suomen ainoa uskontokuntiin sitoutumaton krematorio. Samalla se on myös maamme vanhin alan laitos. Krematoriosäätiön Hietaniemen laitos aloitti toimintansa vuonna 1926. Melko varhain siis, kun ensimmäiset modernit tuhkaukset tehtiin Italiassa vasta vuonna 1876. Jotensakin tyypillistä, että kristillinen kirkko kielsi polttohautauksen aikoinaan pakanallisena tapana. Sitähän se tietysti onkin, sillä monet ”pakanalliset” kulttuurit polttivat ja polttavat edelleen vainajansa erilaisissa rovioissa.

Hautaus on myös ympäristökysymys. Arkkuhautaus vie tilaa ja saattaa pilata pinta- tai pohjavesiä. Wikipediassa esitetään uskomattoman tuntuinen väite, jonka mukaan Kiinassa vanhat hautausmaat vievät kymmenen prosenttia viljelykelpoisesta maa-alasta. Eikä tuhkauskaan mikään luomuoperaatio ole. Esimerkiksi kolmasosa elohopean kokonaiskuormituksesta Ruotsissa tulee krematorioista. Krematoriot toimivat yleensä polttoöljyllä, joiskus maakaasulla. Fossiilisia polttoaineita kaikki tyynni. Ruotsissa vapautuvaa energiaa on sentään osattu käyttää rakennusten lämmittämiseen. Suomen ensimmäinen ponnistus tällä saralla tapahtui vasta tänä syksynä, kun Turussa ruvettiin lämmittämään kappelia ”bioenergialla”.

Mutta Ruotsissa osataan muutenkin. Siellä on keksitty, että ruumiit voi kompostoida. Mikä mainio idea. Valitettavasti en ole kuullut, että Suomessa oltaisiin edes käyty keskustelua moisesta mahdollisuudesta. Ja jos uskovaisilta kysytään, tuskin koskaan käydäänkään. Jostakin syystä uskoville kuollut ruumis on pyhä, mutta elävä ruumis saastainen… Apinaa moinen kompostivaihtoehto kyllä kiinnostaisi, mutta on se Ruotsi liian kaukana, jotta sinne kannattaisi ruumiita lähettää.

Ekologisen hautauksen keksi ruotsalainen Susanne Wiigh-Mäsak. Ideana on upottaa ruumis nestetyppeen, minkä seurauksena se hajoaa mekaanissa käsittelyssä vaivattomasti tomuhiukkasiksi, jotka puolestaan voidaan kompostoida pintamaahan tuottamaan ravinteita kasveille. Ennen maahan sijoittamista aineksesta poistetaan elohopea ja muut metallit [1].

Sillä lailla. Kukahan ennakkoluuloton yrittäjä toisi tämän mahdollisuuden Suomeen. Olisiko Toivosta (Sukari siis) apua? Ideaparkeissa voisi olla tarjolla tällainen uskomaton uusi kokemus. Vai löytyisikö apu Keskisen Vesasta? Kyllähän siihen jonkin miljoonateeman saisi ympätyksi. Mutta jos näistä herroista ei ole toimijoiksi, pitää varmaan keksiä ihan supisuomalainen karvalakkiversio ekologisesta hautauksesta. Eikä siihen edes kovin suurta innovatiivisuutta tarvita.

Meillähän on jo keksitty ja käytössäkin biokaasulaitoksia. Sinne vaan ruhot mätänemään muun biojätteen joukkoon ja hai – meillä on taatusti puhdasta energiaa ja kaupantekijäisinä luomua maanparannusainetta. No ehkä ei aivan luomua, sillä elohopeaa ei tästä systeemistä taida saada pois millään konstilla. Mutta ei kai elohopea mikään ongelma liene, kun EU:kin haluaa levittää sitä energiansäästölamppudirektiiveillään maanosamme joka kolkkaan.

Joku voi pitää mädätyksen ongelmana sitä, ettei vainajasta jää mitään muisteltavaa. Tämäkin pikku probleema on hoidettavissa. Vainajista voitaisiin tehdä geenikartoitus. Näin toimitukselle saataisiin myös rahastuskeino, sillä eihän täysin ilmainen hautaus kiinnostaisi ketään, ainakaan mitään julkkisporukkaa eli laumanjohtajia. Mutta jos geenikartta olisi mahdollista tallentaa johonkin muistolehtoon vaikkapa hiustupsun kera, niin avot! Toki vielä globaalimpi tapa olisi perustaa geenimuistoille nettipalvelu… aivan rajattomat mahdollisuudet bisneksen tekemiselle siis.

Mikä mahtaisi olla apinalle mieluisin kuoleman väri. Valinta ei ole helppo, sillä värimaailma ei ole suurimpia vahvuuksiani. Ei kuitenkaan musta. Eihän se edes ole mikään väri. Pelkkä valokvanttien hautuumaa. Jotain iloista, please. Ehkä se sitten olisi punainen kaikesta siitä harmista huolimatta, mitä se on apinalle aiheuttanut. Kaikille lienee päivänselvää ainakin se, ettei apina halua minkäänlaista siunausta kirkossa tai kappelissa, sen paremmin kuin missään muuallakaan. Jos joku haluaa järjestää juhlat, ne olkoot iloiset elävien apinoiden keskinäistä yhteyttä kannattelevat pidot.

Virsikirjoilla ja uruilla olisi näihin bileisiin pääsykielto. Mikä musiikki? Ensimmäisenä tulee mieleen Harry Belafonte ja Banana Boat Song. Mikäpä apinalle paremmin sopisikaan… Muuten skaala voisi olla Semmareista vaikkapa Madonnan ja Turnerin kautta Rammsteinin Pussyyn. Melkein kaikki käy ja pääasia tietysti on, että juhlijat viihtyvät. Aika vähän apinalla siinä vaiheessa taitaa enää olla asiaan sanomista. Lisäksi tanssia, ruokaa ja juomaa yli yöttömän yön…

Ympäristöongelmistaan huolimatta tuhkaus taitaa olla ainoa vaihtoehto, sillä arkussa ei paljon muualle päädy kuin seurakuntien ylläpitämille palstoille. Tuhkan voi onneksi sirotella melkein mihin tahansa. Paitsi että kirkonmiehet ovat onnistuneet näpelöimään hautaustoimilakiakin omien ahtaiden silmälasiensa läpi niin, että tuhkan sijoittamisen hyväksyy krematorion ylläpitäjä! Näin siitäkin huolimatta, että lain toisen pykälän mukaan tuhkan käsittelyssä tulee noudattaa vainajan katsomusta ja toivomuksia. Pelkkää sanahelinää siis. Mitähän ne Arkadianmäen apinat ovat tätäkin lakia laatiessaan oikein miettineet.

Onneksi meillä on vielä toistaiseksi Metsähallitus, jonka maille tavallinenkin maata omistamaton tallaaja saa luvan tuhkan sirotteluun. Lupa heltiää myös suojelualueille ja kansallispuistoihin. Eli käyttäkää apinat hyväksenne näin hyvä tarjous! Miten lie tulevaisuudessa, kun myös Metsähallitusta ollaan parhaillaan panemassa lihoiksi. Onkohan kukaan miettinyt tätä tuhkajuttua? Muistelulehdoista ja -lammista voisi jopa saada tulevalle organisaatiolle vallan seksikkään uuden toimialan. Tähän mennessähän Metsähallitus ei ole mahdollisuutta liiemmin mainostanut. Ja kannattaa muistaa, että löytyy meiltä yleisvesialueitakin – paitsi merestä, myös yhdeksästä suuresta järvestä.

PS. Kuoleman kanssa pitää aina muistaa, että ruumis voi olla kanssa-apinoille elintärkeä. Monet odottavat henkensä kaupalla uutta munuaista, maksaa, sydäntä tai jotain muuta elintä. Joka vuosi kymmeniä apinoita kuolee Suomessa vain sen vuoksi, että puruaivoiset omaiset kieltävät luovutuksen. Eihän tässä ole mitään laitaa. Apina lyö vaikka taivaspaikastaan vetoa, että kaikki nämä onnettomat luuserit ovat uskovaisia. Sen verran on tullut elinluovutuskeskusteluja netissä seurattua, että ainoat vastustajat ovat uskoon hurahtaneita apinoita.

Mikä mättää siellä Arkadianmäellä? Voisitte säätää heti huomenna sellaisen lain, että elinluovutus on oletusarvo ja sen voisi estää vain asianomaisen johonkin rekisteriin etukäteen ilmoittama kielto – siis jos ihan oikeasti olisitte huolissanne kansan hyvinvoinnista. Eikä tässä tarvitsisi pelätä edes äänten menetystä, sillä rahvas sattuu nyt (kerrankin) olemaan 72-prosenttisesti apinan kanssa samaa mieltä [2].

PS2. Jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin apinan mielestä kenellekään ei  pitäisi edes sallia mahdollisuutta kieltää elintensä käyttämistä kuoleman jälkeen. Niistä ei todellakaan siinä vaiheessa ole itselle enää mitään hyötyä.

VIIKON KUVA: Koivuista

VALINTOJA

Apina kävi äänestämässä EU -valokuvia. Jossakin vaiheessa Euroopan yhteisö on apinalta salaa ehtinyt järjestää valokuvauskilpailun, jossa olisi ollut ihan kelvolliset palkinnotkin. Kisailun teemana oli kuvitella uusi maailma. Aika mahtipontista tietysti. Uusi maailma. Ikään kuin tässä entisessä ei olisi tarpeeksi kestämistä. Tai että joku uusi muka olisi nykyistä parempi. Valitettavasti näin ei tule tapahtumaan ainakaan ennen kuin jokin uusi eläinlaji astuu ihmisapinan saappaisiin.

EU -väkikin on hurahtanut muutosjargoniin. Onhan se vain niin historiatonta kuvitella, että juuri me nyt tässä olisimme erityisen suurten muutosten kourissa. Moinen osoittaa kovasti surkeaa evoluution tajua, mutta on juurikin niin tyypillisen inhimillistä. Just se oma napa on aina lähinnä.

In this time of rapid changes we need to be more flexible and creative and make full use of human capacities. The recovery will clearly depend on creativity and innovation.

Voisiko enää säälittävämpää sanailua keksiä? Mutta tällaista konsulttilatinaahan suurin osa lukemastamme näinä päivinä tahtoo olla. No joka tapauksessa jury sai kuvia arvioitavakseen ja vielä tämän viikon ajan heidän valitsemansa 30 taide(?)teosta on kaikkien normiapinoiden äänestettävänä täällä. Tuomariston jäsenenä oli muuten myös yksi suomalainen valokuvauksen ammattilainen, Elina Brotherus.

Ei pitäisi siis arvostella, kun arvovaltainen ja ammattitaitoinen tuomaristo on sanansa sanonut. Mutta kun ei tuota taidetta aina vaan ymmärrä. Suurin osa kuvista sai apinalta vain yhden tähden. Edes kuvaajien kuviinsa liittämät selitelmät eivät avanneet apinatajuntaani. Miten joku (sinänsä kekseliäs) omakuva nyt voisi edustaa uutta maailmaa? Tai jokin vankisellin näköinen luukku interpretated as a kind of unfirm communication- or perception paradigm. Hohhoijaa. Tai ihan tavallinen naamakuva, vaikka valokuvaaja yrittääkin selittää, että malli Teodóra ajattelee uutta maailmaa!

Oli joukossa toki täydet kuusi tähteäkin saaneita kuvia. Jos joku keksii tehdä nallekarkeista rasisminvastaisen taideteoksen, sitähän on aivan pakko fanittaa. Myös Zawatineen jumittuneita turvapaikanhakijoita esittävä kuva sai täydet pisteet, samoin lippalakkimies tornitalojen katveessa. Jostakin syystä simpanssikuva sai vain viisi tähteä… enkä edes osaa perustella moista lipsahdusta – kai sukulaista pitäisi aina äänestää? Ja mitä pitäisi ajatella siitä, että uuden maailman teemaa ilmensi mielestäni parhaiten kilpailun mainoskuva?

Eikä tämä nurjamielinen asenne tarkoita sitä, että apina olisi keksinyt mitään parempaa. Varmaankin olisin lähettänyt kilpailuun kuvan naarasapinan rinnasta. Tissithän ovat tärkeitä, katsoo nyt mihin suuntaan tahansa. Ilman niitä meitä tai mitään muutakaan nisäkästä ei edes olisi olemassa. Maailman tasangot näyttäisivät aika tyhjiltä tai sitten matelijat jatkaisivat valtakauttaan. Tissien on pakko olla keskeinen tekijä myös ”uudessa” maailmassa. Ilman niitä ei ole ihmistä, tulevaisuutta eikä kulttuuria.

Eniten apinaääniä saaneen kuvan ottaja palkitaan 2000 euron varustepaketilla ja hänet kutsutaan muiden palkittujen mukana Brysselin juhlatilaisuuteen, jossa he saavat tavata korkea-arvoisia eurooppalaisia vaikuttajia. Siis ihan totta! Voisiko mikään tätä paremmin ilmentää laumaeläimelle ominaista hierarkiaa. Kauniisti juhlapuheissa puhutaan apinoiden muka-tasa-arvosta, mutta todellisuus on jotain ihan muuta ja välillä se jopa lipsahtaa – tissien lailla – julkisuuteen.

Tissit ovat aina seuranamme median palstoilla. Milläpä muulla esimerkiksi BB -talon elämää saisi urosapinoille markkinoitua? Ei millään. Maikkari on tämän ymmärtänyt ja pääsi eilisillä nettisivuillaan [1] oikein revittelemään. Ohoh, viisi naarasta täysin alasti. Kuvakulma ei toki ollut paras mahdollinen… Huvittavaa tässä tietysti on se, että naiset olivat suihkussa. Ikään kuin olisi epänormaalia, että suihkussa ollaan alasti. Jutusta kävi selville sellainen ihmeellisyys, että aikaisemmin naaraat ovat suihkutelleet bikinit päällä! Sama ilmiö näkyy myös muissa ohjelmissa, joissa ihmisapinat käyvät uimassa tai pesulla – vaikka jossain seikkailuohjelmassa, kun päästään eka kertaa kuukauteen johonkin lätäkköön. Ikään kuin ”intiimejä” alueita ei tarvitsisi pestä lainkaan…

No eipä lajimme käyttäytyminen kovin johdonmukaista ole muutenkaan. Heti kun ensimmäinen suomiapina kuoli sikainfluensaan, rokotuspisteisiin syntyi ruuhkaa. Rokotukseen aiemmin nyrpeästi suhtautuneet muuttivat sujuvasti mielipidettään. Eihän kuoleman olisi pitänyt olla mikään yllätys. Ruotsissakin oli jo menehtynyt apinoita samaan tautiin, mutta vasta suomalainen uhri herätti uinuvan pelon. Apina ei voi ymmärtää. Sama juttu käy varmaan Afganistanissa olevien joukkojen kanssa. Kun ensimmäinen sankarivainaja rahdataan Suomen kamaralle, syntyy hirveä haloo ja joukkoja vaaditaan sieltä heti pois.

Olen tässä muutaman päivän jahkaillut, josko pitäisi julistaa rokotusmanipuloijat osasyyllisiksi tuleviin sikaflunssakuolemiin. Mutta Pekka Puska ehti ensin [2]. Hyvä niin. Sillä onhan täysin sietämätöntä, että sananvapauden nimissä on luvallista levittää valheellista tietoa, joka koituu monien apinoiden hengenmenoksi.

Vapauteen pitäisi sisältyä myös vastuu – tämä nyt on tietysti yhtä turhaa jaarittelua kuin kaikki muutkin korkealentoiset ihanteet. Silti on vaikea käsittää, mikä näitä rokotushysteerikkoja oikein motivoi. Mikä on heidän palkintonsa siitä, että tapattavat muita yhteisönsä jäseniä? Vastauskin on se vanha ja tuttu: valta. Vallanhimo ei ole koskaan katsonut uhrien määrää.

Toinen selitys olisi tietysti ollut raha. Ruotsissa raha oli selitys sille, miksi Leksandin jääkiekkojoukkue sai flunssapiikin ennen riskiryhmiä. Yksityislääkäri Ronny Boreliuksen sinisilmäinen selitys on, että pelaajien terveydessä on kiinni isot rahat. Emme todellakaan ole tasa-arvoisia.

Enkä malta olla tähän loppuun laittamatta kommenttia ihmislajin seksikäyttäytymisestä. Näyttelijälegenda Vesa-Matti Loiri paneskeli kultaisella 1990 -luvulla muutaman kerran strippari Geronimaa. Nyt tämä naaras haluaa painottaa, että kuukauden mittainen hurma ei ollut pelkästään seksisuhde [3]. Mitä vikaa on pelkässä seksisuhteessa? Tämä on sitä samaa valtauskonnon ylläpitämää huijausta, että henki muka olisi ruumista parempi ja puhtaampi. Tässä vain sattuu olemaan se looginen virhe, että henki on yhtä kuin ruumis.

PS. Noita EU -valokuvia ei kannata käydä äänestämässä palkinnon toivossa. Toisin kuin vaikkapa Vuoden luontokuvaäänestyksissä, tästä ponnistuksesta ei ole luvassa mitään yleisöpalkintoja. Hieman erikoista, sillä kyllähän järjestäjällä nyt pitäisi rahaa olla ja moinen ele olisi lisännyt apinoiden kiinnostusta asiaan. Jostakin syystä äänestämään pääsyn edellytyksenä on vielä rekisteröityminen vaikeimman kautta. Ehkä tämä on vain sitä kuuluisaa EU -byrokratiaa?

VIIKON KUVA: Liikkeessä