KUKKAKÄRPÄSFILOSOFIN OTSIKOITA, osa 2

Olen varmaan epämuodikas, kun minulla on monista miehistä korkea käsitys – Eeva Joenpelto.

Kesän päättymisen kunniaksi käytiin suosikkinaaraani kanssa lavatansseissa. Tilaisuuteen saa aivan uuden näkökulman, kun siirtyy seurailemaan menoa orkesterikorokkeen vierestä. Marita Taavitsainen on luonnossa kauniimpi, välittömämpi ja kiihottavampi kuin kuvissa. Myös pidempi, mikä luultavasti johtui 12 sentin koroista. Ehkä siksi myös säärensä näyttivät ensiluokkaisilta, hän sentään ymmärsi käyttää hameita. Kaula-aukkonsa oli kiitettävän antelias, jopa niin, että Marita joutui sitä välillä sensuroimaan.

Yllätin itseni tekemästä analyysiä siitä, mihin lukuisat silmäykseni Maritasssa ensimmäisinä kohdistuivat. Tässäpä tulos prosentteina: dekoltee 60, sääret 30, hiukset 20, kasvot 10. Mietipä sitä.

Mitä tästä opimme? Kannattaa silloin tällöin tehdä naarailleen mieliksi, siitä voi saada itselleenkin positiivisia kokemuksia. Marita oli aiemmin mennyt toisesta silmästä sisään ja samantien toisesta ulos. Nyt hänellä on erityinen lokero aivoissa. Kyllä hän ehdottomasti olisi sekstailun väärti – ja siitähän on tunnetusti vain näädänkusema rakastumiseen. Aika moni uros loikin Maritaan viipyileviä katseita, jotkut yrittivät saada kosketuspinnankin. Nimikirjoitusten jaossa yksi uros ei pystynyt enää pidättelemään halujaan, vaan hyväili tähden paljasta käsivartta. Seksuaalista häirintää, huutaisi feministi. No mutta oikeasti. 99,99 prosenttia uroksista sentään pystyi hillitsemään itsensä. Pitäisin sitä kohtuullisen hyvänä lopputulemana.

Osa miehensä olkaa vasten tanssivista naaraista harrasti silmäpeliä orkesterin poikien kanssa. Oman huomioni täyteorkesterissa vei jostakin syystä vakavailmeinen, hieman läski rumpali, jolla oli toispuolinen korvakoru. Hieman yllättäen hänestä hahmottui bändin sydän, joka piti homman koossa ja joka naputuksellaan määritti alkutahdit. Tulin pohtineeksi, mitä kaveri mahtaa siinä palikoita raivoisasti hakatessaan miettiä. Jos joku ottaisi päähän, rumpalin homma voisi olla hyvää terapiaa. Jos itse jotain olisin halunnut soittaa, niin juurikin rumpuja. Kävin aikoinaan jopa djembekurssilla, mutta kun käsien olisi pitänyt toimia eri tahtiin, päästä loppuivat piuhat. Orkassa rumpalilta vaaditaan eritahtikäsien lisäksi vielä eriparijalatkin. Aivan liikaa vaadittu näiltä apinanaivoilta.

Muusikoita ei voi kuin arvostaa. Ymmärtävät jotain salattujen nuottien päälle, jotka eivät ole itselleni koskaan avautuneet. Siinä samalla he tuottavat iloa naaraille ja parittelumahdollisuuksia uroille. Huonoon suuntaan on tanssikulttuuri kuitenkin menossa. Hameindeksi parketilla oli vain 49! Loppuun vielä vinkki naisille. Mikä tekee naaraasta haluttavan tanssipaikalla? Vastaus: perinteinen kesämekko, korkokengät ja avoin… mieli. Mitä pidemmät hiukset, parempi ryhti ja mitä optimaalisempi WHR, sitä parempi.

Katkera tilitys

Sen verran on pitänyt vilkuilla Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaakin, että jos siellä olisivat naaraat innostuneet sonnustautumaan anteliaisiin kolttuihin. Suomesta tosin ei löydy merkkiäkään sellaisesta sivistysvaltiomeiningistä kuin esimerkiksi Argentiinassa, jossa riisutaan kaikki! Elämme todella idioottimaisen moralistisessa, tiukkapipoisessa, ahdasmielisessä ja seksikielteisessä feministiyhteiskunnassa.

Sami Pitkämön orkesteri osaa hommansa, ovathan siinä miehet asialla. Olisi varmaan tasa-arvovaltuutulla taas hommia. Onneksi soilistina on suloinen ja seksikäs Johanna Försti. Kyllä hän kymmentä miestä vastaa!

Pari viikkoa sitten formaatin suomalaisversion joutui jättämään ikineito Anneli Sari. Muistan tämän leidin jo 1960 -luvulta. Hän on aina edustanut jotensakin korkeatasoista tyyliä ja glamouria. Hän käyttää korkkareita ja hameita työkseen, eikä pelästynyt edes paljaan pinnan näyttämistä. Siksi olikin harmi, että hänet kotiutettiin jo kolmantena. Mutta suurin yllätys oli se, että hän rupesi sättimään muita lauman jäseniä putoamisensa jälkeen. Ikään kuin olisi kanssakisailijoiden vika, että he olivat tällä kertaa parempia! Eikös tämän pitänyt olla viihdettä…

Aikaisemmin katsomoon oli jo passitettu Mari Perankoski ja Veeti Kallio. Molemmat suhtautuivat kohtaloonsa asiallisesti, vaikka kuulema vähän vituttikin. Mari kehui olevansa parempi after party -osastolla. Veeti tanssi selkä puudutettuna, mutta ei tehnyt siitä numeroa. Tässäkin valossa on täysin käsittämätöntä (vai onko?), että etniseen vähemmistöön kuuluva Sari unohtaa hyvät tavat ja sortuu epäammattimaiseen vihapuheeseen. Ei hän toki ole ensimmäinen eikä ainoa vanhahko naaras, joka pahalla silmällä hallitsee. Sellainen löytyy jopa valtakunnan huipulta, mikäli viimeaikojen kirjatarjontaa on uskominen. Ja miksei olisi, onhan kuikkunsa jo vuosikaudet välittynyt jokaiselle silmät avoinna kulkevalle apinalle.

Kytkeytyykö vittumaisuus laumanjohtajan ominaisuuksiin yhtä erottamattomasti kuin moniavioisuus alfauroksiin? Näin sen täytyy olla. Äärisuvaitsevainen Tarja Halonen syyllistyy Juha Ristamäen sanoin työpaikkakiusaamiseen ja käyttää jätkämäisen alatyylistä kieltä. Miesten käytöksessä moista ei enää sallita, mutta maan ”äidille” kaikki on mahdollista. Se on sitä kuuluisaa ”tasa-arvoa”. Kun Halonenkin näin edustaa management by perkele -oppia, voidaan aiheellisesti kysyä, mitä lisäarvoa meillä on ”nais”johtajista, kun he kuitenkin ovat niitä miesaivoisia paskapäitä? Tuntemattoman alaisensa kertomaa: ympärillä olevat pelkäsivät ja olivat varpaillaan. Jos on huono päivä, kaikki tulee ulos. Hyviä päiviä ei taas ole.

Toivottavasti duunikauden loppuminen mahdollistaa Halosen hirmukauden puolueettoman arvioinnin. Presidentti Ahtisaari ehti sen jo aloittaa Matkalla -kirjassaan. Siinä hän raottaa Halosen raivoisaa hinkua presidentiksi. Omat koirat purivat Maraa, tällä kertaa se vaan tapahtui sukupuolisodan lippua heiluttaen: Halonen nautti tilanteesta. Oli odotettavissa, että nainen valitaan: writing was on the wall, se oli jo seinään kirjoitettu. Tätä eivät tutkijat saa selville eivätkä sano, mutta se on tosiasia. Pelin taustana oli sukupuolten sota.

Ja tulitko huomanneeksi, millaisen vihan vallassa oli sisäministerimme Päivi Räsänen, kun hän haukkui omaa hallitustaan Unescon palestiinalaispäätöksestä. Melkein rupesi pelottamaan.

Anneli Sarin putoaminen oli kai niin merkittävä tapaus, että se oikeutti Helsingin Sanomat uutisoimaan tapauksesta kulttuurisivuillaan! Kas kun eivät sitä kertoneet, että Sari paheksui tuotantoyhtiön toimintaa, kun kisaan oli otettu ammattilaistanssijoita. Sellainen lienee kansanedustaja Jani Toivola, joka kaikessa suvaitsevaisuudessaan katsoo aina velvollisuudekseen kritisoida edustajatoverinsa Teuvo Hakkaraisen möläytyksiä. Toivola on harrastanut tanssia koko lapsuutensa ja nuoruutensa, jopa kolme vuotta työkseen ravintolassa. Silti hän kehtaa selitellä, ettei ole koskaan harrastanut pari- tai kilpatanssia…

Vaikea sanoa, pitäisikö tässä syyttää Toivolaa vai maikkarin tuotantotiimiä. Joku on kuitenkin mennyt sieltä, missä aita on matalin. Ikävä tulee vuotta 2008, jolloin meillä oli todellinen huippupari voittajana. Oi aikoja, oi Naisia:

Naiset tekevät loppuvuoden töitä ilman palkkaa?

Ei tunnu järjenkäyttö pääsevän tähän feminismin yhdelle lempialueelle ei niin millään. Naisen euro on 80 senttiä hoetaan kuin papukaijat kuorossa. Ikään kuin vesi hanhen selästä valuu tieto siitä, että naisten keskimääräinen tuntipalkka on itse asiassa miesten vastaavaa suurempi. Ainoa merkittävä ero on työn määrässä. Miehet tekevät vuodessa keskimäärin 2133 ja naiset 1782 työtuntia. Feministilogiikan mukaan naisille pitäisi silti maksaa vähintään puolet kokonaispalkkapotista. Luulisi, että rehelliset apinanaivot hälyttäisivät, ettei tässä nyt ihan kaikki ole kohdillaan.

Ei siinä tietysti olekaan, mutta emmehän ole rehellinen eläinlaji. Siksi feministitädit STTK:n lakiMIES Anja Lahermaa ja STM:n samapalkkaisuusohjelman (!) projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen oli kutsuttu ykkösen aamu-tv:hen juhlistamaan toissa keskiviikkoa, jolloin feministilogiikan mukaan naisilta loppui palkanmaksu ja heidän muka pitäisi tehdä loppuvuosi töitä ilmaiseksi. Onhan tämä vetävä slogan ja harhauttaa taas monet uskomaan neuvostoaikaiseen ideaan, että kaikille apinoille pitäisi maksaa samansuuruista palkkaa riippumatta siitä mitä tekee tai tekeekö ylipäätään mitään.

Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kansakunnan kaapin päälle päässeet naarasapinat voivatkin olla näin pihalla elämän tosiasioista. Anjan mukaan kyseessä on syvään juurtunut ongelma. Aivan, se tulee ihan sieltä geeneistä saakka. Niin että saahan sitä hakata päätään geenimuuriin, jos haluaa. Eri asia on, miten järkevää se on. Ehkä kannattaisi joskus tunnustaa tosiasiat tosiasioina. Ainoa konsti todelliseen samapalkkaisuuteen olisi maksaa kaikille lauman jäsenille yhtäläistä kansalaispalkkaa. Sillä samalla summalla sitten kitkuttelisi niin ministeri kuin narrikin.

Samapalkkauskovaisia kiinnostaa jostakin syystä vain sukupuoli. Miksei lyhytkasvuisten apinoiden palkkakuopan korjaamista kukaan vaadi? Miksei puhuta pätkäpalkkaeristä? Melko alkeellisella tasolla siis vielä liikutaan. Ei ketään kiinnosta sekään, keiden hyväksi oravannahat käytetään ja kuka niiden käytöstä päättää. Luulisi sen olevan paljon tärkeämpää kuin se, kuka työn orjana rahoja kokoon riipii. Tätä ei kukaan halua laskea, koska tulos voisi olla feministien kannalta varsin nolo. Jäipä mieleen yksi uutinen singaporelaismiehestä, joka käväisi ostamassa Ahvenanmaalta pullon 170 -vuotiasta samppanjaa – lahjaksi vaimolleen! Pelkän pullon hinta oli vaatimattomat 30 000 euroa.

Jotain kertoo yhteiskunnastamme, että aamutelkkariin oli raijattu kaksi feministiä. Paljon raikkaampi tuulahdus olisi syntynyt, jos sinne olisi kutsuttu Pauli Sumanen, joka palkkalaskelmien vääristelyt on meille paljastanut. Hän päätyi laskelmissaan siihen, että naisten ansiotyövuosi päättyi jo edellisenä maanantaina kello 13.00. Kokoaikatyötä tekevien naisten työvuosi kun on Suomessa 49,4 työpäivää lyhyempi kuin kokoaikatyötä tekevien miesten. Miehet raatavat siis yli kaksi kuukautta pidempää työvuotta kuin naiset. Repikää siitä tasa-arvoa.

Mitä mieltä muuten olet Alexander Stubbista? Onko hän apina, jota voi pitää sivistyneenä, oppineena ja aikaansa seuraavana? Siis sellaisena, joka tietää, mitä valtakunnan huipulla tapahtuu. Vastasit varmaankin kyllä. Ainakin hänen kaiken järjen mukaan pitäisi sellainen olla. MUTTA, mutta. Hän oli A -studion vieraana ja samassa ohjelmassa hehkutettiin (taas…) naisten eurovalitusta. Toimittaja Tero Valtanen haastatteli Alexia Eurooppa -asioissa kysäisten kuitenkin ensin, onko tämä huolissaan miesten ja naisten välisistä palkkaeroista. Näin vastasi Stubb: no onhan ilman muuta selvää kun tuota klippiä tuossa katsoo, että miesten ja naisten pitäis saada samasta työstä sama palkka. WTF? Maan huippuministeri luulee vielä vuonna 2011, että samapalkkaisuudessa olisi kyse samassa työssä maksettavista palkoista!

Stubb on huipputason Eurooppa -päättäjiä. ”Tasa-arvo”käärmettä on EU:ssakin tungettu näyttävästi pyssynpiippuihin. Ei ihme, että tulokset ovat sitä mitä ovat, kun päätöksiä tehdään tällaisilla tiedoilla.

Pekkarisen ryntäys

Tätä aihetta tuli jo kertaalleen puitua, mutta kun kansanedustaja Toivolan vihreä avustaja Touko Aalto haluaa välttämättä heittäytyä i- kirjaimella alkavaksi apinaksi, niin eihän tätä voi jättää kommentoimatta. On hieman huolestuttavaa, että aaltomaisilla eväillä valmennetaan maan päättäjiä. Aalto tulee kuin suoraan naistutkimuksen luennolta eli näkee vain yhden asian kerrallaan. Puolen prosentin porukka määrittelee meille sallitun käyttäytymisen rajoja. Sekö on olevinaan demokratiaa?

Miksi naaraan älyä saa kehua, mutta ryntäitä ei? Taas törmätään tähän henki/ruumis -jaotteluun. Miksi ulkonäköpuhe aina kiehauttaa feministin aivovarustuksen? (Aioin alunperin vastata tähän, että jokainen feministin nähnyt tietää vastauksen… mutta enpä nyt sitten viitsikään).

Aaallon mukaan Pekkarisen puheet ilmentävät vuosikymmeniä jatkunutta tapakulttuuria, jolle on laitettava piste. Väärin. Kyse on vuosimiljoonia jatkuneesta normaalista yhteisön toiminnasta, jonka yksi taho haluaa leimata epänormaaliksi – omista valtapoliittisista syistään. Aalto perustelee kirjoitustaan sillä, että Pekkarinen kiemurteli tunnustuksissaan. Niinpä. Joku voisi kysyä, miksi miehet joutuvat nykyään jatkuvasti selittelemään puheitaan, ajatuksiaan ja tekemisiään. Elämme jo niin ylifeministisessä kulttuurissa, että miesten normaali elämä edellyttää jatkuvaa selittelyä ja salailua. Sellaisen yhteiskunnanko aivan oikeasti haluamme?

Krista Kinnunen on koonnut kirjaansa Miesten kanssa duunissa syrjittyjen ja ahdisteltujen naisten karuja kertomuksia työelämässä. Työelämä typistetään tässä vain työksi miesten kanssa. Naisten kesken ei varmaankaan synny mitään ongelmia? Eikä kukaan tietty ole kiinnostunut miesten ikävistä kokemuksista. Ei tietenkään, koska naaraat edustavat hallitsevaa sukupuolta. Kuka nyt orjien asioista olisi kiinnostunut. Kirjan ideana on tuoda esiin asioita juuri niin kuin naiset ovat itse ne kokeneet. Päivi Istala haastatteli Kinnusta Helsingin kirjamessuilla. Mitä arvelet siitä seuraavan, että meille jatkuvasti tarjoillaan vain toisen sukupuolen tunteita ainoana oikeana tapana kokea ja ajatella?

Miesten kanssa duunissa on kirja, jota vastaavaa ei voisi kirjoittaa miehistä.

RKP hehkutti presidenttiehdokkaakseen feministi Eva Biaudetin, joka linjapuheessaan halusi rienata perussuomalaisia. Yhteiskunnan ilmapiiri on kuulema koventunut ja suomalaisten pitäisi yhdessä tuumin lopettaa vaikeneminen ja tuomita väärinajattelu. Tämä on nyt se tapa, jolla meille yritetään selittää, että kansa on äänestänyt väärin. Biaudet kysyi, miksi me hyvät ihmiset olemme hiljaa; hyvät ihmiset siis ajattelevat kuten Eva, toisin ajattelevat ovat pahoja ihmisiä. Toukon kirjoituksesta paistaa sama taisteluhuuto: kaikkein huolestuttavinta tässä kaikessa ei ole yksittäisen ihmisen möläytykset vaan se, että yhteisö antaa suoraan tai vaikenemalla tuen tämänkaltaisille puheille.

On siis huolestuttavaa, että yhteisö antaa tuen Pekkarisen rynnäspuheille? Yhteisön pitäisi ajatella niin kuin Touko Aalto ajattelee, koska Touko Aalto on hyvän puolella ja Mauri-setä on pahan puolella? Kuulostaa melkoisen itsekkäältä. Kaikkien pitäisi olla kuten ”minä” – sekö on sitä vihreää suvaitsevaisuutta? Tätä samaa jargonia kuulee nykyään kaikkien äärisuvaitsevaisten suusta.

Minua onkin jo pitkään ihmetyttänyt, miksi yhteisö antaa suoraan tai vaikenemalla tukea feministiselle vihapuheelle, vaikka se palvelee vain pienen vähemmistön aggressiivista vallankäyttöä. Miksi 99 prosenttia naisistakin on hiljaa ja sallii siten naiseuden sekä lapsuuden tuhoamisen?

Puolet maailmankaupasta kulkee veroparatiisien kautta

Sama 99 prosenttia keikkuu demokratiamielenosoitusten plakaateisssa. Koko demokratialiikkeen ydin on puolustaa sitä 99 prosenttia laumasta, joka ”demokratiassa” jää yhden eliittiprosentin polkemaksi. Feministisessä vallankäytössä on – yllätys, yllätys – kyse aivan samasta logiikasta. Vajaa prosentti miestyypin aivoilla varustettuja ”naaraita” hallitsee ja juoksuttaa 99 prosenttia naisista omien elitististen tavoitteidensa vuoksi. Huolestuttavinta on, ettei kukaan tunnu tätä puhallusta edes ymmärtävän!

Ennen sodittiin horisontaalisesti kansojen välillä, seuraavaksi kai vertikaalisesti prosenttien välillä: 99 vs. 1. Ei edes Euroopan Unioni ole pelastamassa normiapinoita eikä edes Kreikkaa, vaan sen yhden prosentin sijoituksia. Ehkä se yksi prosentti ei edes itse ymmärrä toimintansa perusteita? Se ei tietystikään poista vastuuta. Ranskan presidentti Nicolas Sarcozy jopa sanoo, että euro on Euroopan sydän! Raha muka sykkii maanosan sydämessä, johan on…

Demokratialiike on tietysti miesvetoinen, vaikkei siinä johtajia ole olevinaankaan. Tämä hierarkian pelko saattaa vielä koitua liikkeen tuhoksi, sillä ei maapallolta löydy ensimmäistäkään esimerkkiä laumasta, joka olisi pitkän päälle selvinnyt ilman johtajaa. Johtajan tarve ja laumahierarkia ne nyt vaan ovat sitä kyllästyttävää, mutta ah niin todellista biologiaa. Ihminen on hierarkisissa laumoissa elävä eläin. Tasa-arvo on luonnossa tuntematon käsite. Ja elämme edelleen luonnossa, vaikka useimmat jotain muuta luulevat. Kaupunkiympäristö edustaa vielä ankarampaa luontoa kuin metsä.

Johtajia ei kuitenkaan kasva puissa – tarkoittaa, ettei kaikista ole johtajiksi. Lauma joutuu tuuliajolle, jos vihollinen eliminoi yhteiskunnan ylärakenteen. Näinhän kävi muun muassa arabimaille mongolien valloittaessa ne ja tuhotessa eliitin 1200 -luvulla. Turhaanko siis olen kritisoinut eliittiä? Ilman sitä emme taitaisi pärjätä. Mutta ehkä silti eliitiltä voisi vaatia nykyistä enemmän järjenkäyttöä ja oikeudenmukaisuutta.

Kreikka taitaa mennä vessanpöntöstä alas. Siellä aiottiin kysyä kansan mielipidettä pelastusrenkaan hinnasta eli järjestää kansanäänestys. Ei sitten järjestettykään. Kaikki EU:n suuret demokratiakilpeä heiluttavat kalifit olivat kauhuissaan ja estivät moisen hankkeen, oma kokoomuspääministerimme Jyrki Katainen siinä samassa laumassa huutaen: kansanäänestys (lue: demiokratia) ei ole hyvä asia!

Mieluusti olisin tämän 99 -liikkeen takana, mutta saisivat ravistaa turhan idealismin harteiltaan. Saattaapa demokratialiike kaatua sukupuolten sotaankin. Ameriikoissa feministit pitävät jo kovaa ääntä siitä, kuinka naisia saatetaan mielenosoitushurmassa jopa halata! Sehän ei nykynaiselle tietystikään sovi. Ensin pitäisi kai kirjallisesti selvittää ja allekirjoituksin varmistaa, kuinka halauksen mahdollinen kohde toimenpiteeseen suhtautuisi. Toimittaja Sarah Seltzer oli jututtanut kahtatoista naista, joista suurin osa oli queer -suuntautuneita (!?!). Nämä islamist… ööö feministiaktivistit olivat nähneet demokratialiikkeen sisällä vaihtelevan määrän törkeää käytöstä, kuten koskettelua ja huolettomasti heitettyä naisvihamielistä läppää – joku urosapina oli varmaankin tullut kysäisseeksi Mitäs tytöt. Kovasti vaikeaksi menee eläminen. Unohdetaanko siis koko demokratialiike?

Demokratian kaksinaamaisuus kylläkin tökkii naamalle joka käänteessä. Mikäs sen äänekkäämmin on huutanut sananvapauden puolesta kuin demokratiaikoniksi itsensä määritellyt USA? Sananvapaus ei kuitenkaan ulotu sitä itseään koskevaan kritiikkiin. Demokratian tilalle astui rahavalta taas kerran, kun Wikileaksin rahaliikenne jäädytettiin. Ja tietysti USA (muun muassa Saksan ja Ruotsin kompatessa) äänesti vastaan, kun Unesco hyväksyi Palestiinan jäsenyyden. Heti perään Obaman hallinto ilmoitti, että maa lopettaa Unescon jäsenmaksujen maksamisen. Jeeeee, mitä demokratiaa!! Israelin uskonnollisperäinen hyysääminen menee kevyesti demokratian edelle. USA:ssa on hengenvaarallista esittää Israel -kritiikkiä, koska se tulkitaan antisemitismiksi… nomutta, aivan samoin meillä feministikritiikki leimataan naisvihaksi ja maahanmuuttokritiikki rasismiksi.

Ei Lähi-itään rauhaa saada niin kauan, kuin israelilaiset kuvittelevat olevansa tuhat kertaa palestiinalaisia parempia apinoita. Jopa Martti Ahtisaari pohtii, pitäisikö Israel pakottaa rauhaan. Pitäisi. Pommia niskaan, ellei muu auta. Rikkaat jutskut sanelevat demokratian sisällön Yhdysvalloissakin. Mitä demokratiaa se sellainen on? Ei se olekaan demokratiaa, se on susi lammasten vaatteissa, demokratian kaapuun pukeutunutta rahan valtaa – sitä samaa, joka meilläkin sanelee hallituksen ja eduskunnan päätökset. Kun tilillä on iso kasa rahaa, on ikään kuin automaattisesti muita parempi ihminen. Rahasta on jollakin kummalla konstilla tullut pituuden synonyymi – pitkät apinat kun ovat tunnetusti pätkiä uskottavampia.

Markkinafundamentalismi on pahin fundamentalismin muoto, mutta oletko yhdenkään demokratiauskovaisen kuullut sanovan tätä ääneen? Et ole, koska he kaikki, jopa vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö, ovat uskossa. Onneksi on muita, jotka uskaltavat. Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen ei säästele sanojaan demokratiavajeesta, epäoikeudenmukaisuudesta ja tuloeroista puhuessaan. Historioitsija näkee yhtäläisyyden Rooman 2000 -vuotisen valtakunnan ja EU:n välillä. Epäilen kyllä, ettei EU kestä sataakaan vuotta. Kekkonen jopa uskaltaa tunnustaa olevansa populisti.

Loïc Wacquant puhuu rangaistusvaltion paluusta. Siinä on kyse hyvinvointivaltion rapautumisesta ja sen kurinpidollisista paikkausyrityksistä, poliittisesta pyrkimyksestä määritellä sosiaalinen epäjärjestys rikollisuudeksi. Eriarvoisuuden kritiikki yritetään vaientaa sodalla rikoksia vastaan. Köyhyydestä tehdään rikos. Esimerkiksi Britanniassa (mies)vankien määrä on lyhyessä ajassa nelinkertaistunut, vaikka väkivaltarikokset ovat pysyneet ennallaan tai vähentyneet.

Nobelisti Paul Krugman ei hänkään säästele sanojaan kritisoidessaan nykyistä talouspolitiikkaa. USA:n BKT:stä kahdeksan prosenttia on mennyt rahoitussektoriin ja siitä kolme prosenttia korkeisiin palkkioihin henkilöille, jotka lupasivat tehdä ihmeitä muiden rahoilla. Ihmeitä he sitten tekivätkin, mutta saivat tietysti pitää ryöstämänsä rahat. Oikeisto tietysti tykkää tästä reaganilaisesta (siinä meillä vasta tiedemies!) talousopista, koska sen mukaan julkinen talous on ongelma ja tuloerojen kasvu autuutta (kuulostaako kokoomuspuheelta, ei kai sentään…). Yhdysvaltalaispresidentti Franklin D. Roosevelt sanoi jo vuonna 1936: Olemme tienneet, että hillitön itsekkyys on moraalitonta. Nyt tiedämme, että se on myös huonoa taloudenhoitoa. Ihmisapina ei todellakaan opi mitään.

Vieläkö kestät taloustoimittaja Nicholas Shaxsonin tykityksen? Hän on tutkinut veroparatiiseja ja tullut siihen johtopäätökseen, että veroparatiisien käyttö on kansainvälisen talousjärjestelmän syvin olemus. Kirjassaan Aarresaaret hän on laskenut, että veroparatiiseihin on piilotettu verottajaa karkuun pelkästään henkilökohtaista omaisuutta noin 10 000 miljardin dollarin arvosta! SE on kapitalismia. Valitettavasti se taitaa olla myös demokratiaa. Euroopan päättäjien matelu pääoman edessä on mennyt jopa niin pitkälle, että rikkaat ovat joutuneet itse ehdottamaan itselleen lisää veroja niin Saksassa kuin Ranskassakin!

Demokratia pitäisi nähdä sellaisena kuin se on; ei utuisten ihannekuvien kaltaisena onnelana, vaan raadollisena valtataisteluna, jossa kansan hyvä tulee korkeintaan toisena, mutta mieluummin vasta kolmantena tai neljäntenä tavoitteena. Ensin tulee poliitikon oma etu, sitten puolueen etu ja kolmanneksi eliitin etu. ”Kansan etu” saattaa olla jopa neljäntenä, mutta köyhien etu jossain kaukana perässä ja ympäristön etu taitaa olla listojen ulkopuolella.

Demokratia ei ole ensisijaisesti yhteisten asioiden hoitoa. Sen näkee siitä hysteriasta, jonka hennoinkin demokratiakritiikki päättäjissä (lue: Lipposessa) aiheuttaa. Aiemmin minäkin olin demokratiauskovainen, mutta uskalsin ruveta esittämään kysymyksiä. Demokratia ei kestänyt ajatuskoetta. Epäkohdat kaatuivat päälle, kun ne vaan uskalsi kohdata, uskalsi antaa niille tilaa. Seuraavaksi pitäisi varmaan mennä katsomaan Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän mustaa huumoria viljelevä Jatkuvaa kasvua -näytelmä.

Moottoriurheilu kieltoon?

Tämä YLE:n Pyöreä pöytä on täysin turhaa höpötystä, mutta sitäkin joutuu kuuntelemaan, kun se tulee radiosta aina aamupalan aikoihin ja silloin tuppaa apinametsässä YLE Puhe olemaan päällä. Se on ainoa vaihtoehto, jos ei halua kuunnella pelkkää musiikkia lapsellisine välijuontoineen. Viikon takainen keskustelu todisti sen, mitä olen pitkään epäillytkin. Puheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä on neitimies. Hän kauhistelee normaaleja elämän ilmiöitä samaan tahtiin naaraidensa kanssa. Ja se on paljon sanottu, sillä yksi naaraistaan on Kaarina Hazard.

Aina kun joku neitimies vikisee, tulee mieleen Jussi Koskiluoman toimittama juttu Kuolajärven metsätyömailta vuodelta 1938. Silloin miehet olivat jätkiä eivätkä turhanpuhujia. Heidän ansiostaan yliopistoissa on nyt mahdollista harjoittaa ininähumanismia. Ei lauma sillä pysy hengissä. Luonnonlait eivät ole muuttuneet miksikään, vaikka maailman sanotaan muuttuneen. Ei se oikeasti ole muuttunut, mikä saattaa olla joillekin yllätys.

Ohjelmassa Pekka Seppänen esitti moottoriurheilun kieltämistä, koska siinä kuolee tolkuttoman paljon urosapinoita. Jos härkätaistelutkin jo kielletään, miksi sitten sallitaan miesten turhat kuolemat. Siitäkös hasardi pääsi vauhtiin. Ehdotus lytättiin yhdellä kertaa kategoriaan naurettava. Kaarinan mielestä on sentään aivan eri asia suojella härkiä kuin miehiä… Sitä paitsi miehet saavat tapattaa itseään aivan rauhassa, ei siihen yhteiskunnan holhoamista tarvita. Aalto-Setälä komppasi, lienee hänkin jonkin sortin moottorifani.

Keskustelu todisti, ettei mies voi koskaan olla uhri. Kaarina sen puki sanoiksi. Hazardilla on siis yhä päässään patriarkaattinen ajatus miehestä, joka ei tarvitse huolenpitoa missään olosuhteissa. Ei se patriarkaatti näytä hellittävän, vaikka kuinka yrittää olla feministiä. Tulipa todistetuksi oikeaksi biologinen luonnonlaki, ettei naarailta heru myötätuntoa uroksille, koska evoluutio ei ole sellaisen mekanismin tarvetta tullut koskaan edes ajatelleeksi. Se on luullut, että lauman johtajuus riittää tasapainottamaan naarasvallan ylilyönnit. Evoluutiolle ei ole tullut mieleenkään, että joskus syntyisi tilanne, jolloin naaraat hallitsevat sekä muodollisen että todellisen vallan avaimia.

Seppänen oivalsi loistavasti vetäistä esille prostituutiokortin. Jos ihmisiä ei tarvitse suojella itseltään, miksi sitten rakkauden ammattilaisia halutaan suojella itseltään? Kaarina jäi hoomoilasena arpomaan. Ei osannut sanoa siihen mitään, vaihtoi vain puheenaihetta!

Jaa, että mitä mieltä apina on moottoriurheilun kieltämisestä? Hurraa, kaikki peukalot ja isovarpaat kohti taivasta! En ole käynyt ensimmäisissäkään ralleissa, enkä käy. Moottoriurheilu edustaa tuhlauskulttuuria pahimmillaan. Ja tuhlauskulttuuri edustaa maapallon tuhoa pahimmillaan.

Suoraa puhetta

Rosa Liksom+Hannele Ruotsalo+Maritta Viitamäki = Suoraa puhetta. Kun nainen sanoo ääneen sanan neekeri, teatteriyleisö osoittaa suosiota seisaaltaan. Kun nainen on idiootti, sitä sanotaan taiteeksi. Kun mies on idiootti ja sanoo sanan neekeri… no, kaikkihan sen tietävät, mitä siitä seuraa. Jopa Tuomas Enbuskella menee piuhat sekaisin moneksi kuukaudeksi.

Hiivatulehdus on ollut kaupallisten radioasemien suosikkiaihe viime aikoina. Jokaisella mainostauolla asiasta on puhuttu. Varmaan tärkeä juttu, mutta ei siitä miehet mitään ymmärrä, vaikka ehkä pitäisi. Sen ovat mainostajatkin hoksanneet. Niinpä yksi mainoksista viisastelee, etteivät miehet tätä tajuu, eiväthän ne tajuu mitään muutakaan. Kymmenen vuotta sitten tämä olisi ollut vielä hirvittävän hyvä vitsi, mutta ei enää. Ei todellakaan enää, koska feminismi sanoo, että jos yksikin loukkaantuu – siis vaikka vain yksi ihminen – kokemusta ei voi ylenkatsoa. Mielestäni olen yksi ja minä tästä kyllä niin mieleni pahoitin.

Nyt minulla on jopa feministinen lupa loukkaantua, sillä Rosa Meriläinen totesi radiohaastattelussa, että mun mielestä miehet on ihmisiä! Kiitos siitäkin.

Loukkaannuin myös pääkirjoitustoimittaja Anita Kärjen rynnäsraapustuksesta, jossa hän vaati tämän feministisen vain yksi ihminen -teesin noudattamista. Voisi tietysti kysyä, miksi vain naaraiden mieliä suojellaan. Ovatko naaraat henkisesti miehiä hauraampia? Ja miksi nämä feministit tekevät juurikin vastoin omia opetuksiaan: he käsittelevät apinoita ryhminä, vaikka vaativat muilta yksilöllistä kohtelua. Kärki sattui nyt paljastamaan feministipolitiikan logiikattomuuden. Jos kaikki lauman loukkaantumiset pitäisi noteerata, lajimme voisi saman tien tehdä itsemurhan. Minäkin pahoitan mieleni median, feministien ja poliitikkojen toilailuista monen monta kertaa päivässä. Pitäisi varmaan perustaa suomalaisversio Stasista, joka varmistaisi kaikkien loukkausten päätymisen inkvisitiotuomioistuimeen.

Suoraa puhetta tunnutaan sallivan vain naaraiden suusta. Miesten on nykyään parasta olla hiljaa, koska kaikesta sanomisesta joutuu vähintään jalkapuuhun. Mutta myös kaikki tekeminen ja varsinkin touhuaminen olisi parasta lopettaa. Jos ei voi puhua eikä tehdä mitään, mitä jää vaihtoehdoksi? En kehtaa sanoa.

Varsinkin sekstailu on ehdottomasti kiellettyä, siitä voi saada potkut. Olipa kerran vuoden poliisiksikin valittu, erityisen ansiokas konstaapeli Bert – tietysti ihmeellisessä USA:ssa. Sattuipa tapaamaan vetävän typyn ja molemmat halusivat naida aivot pellolle auton konepellillä. Julkinen paikka kiihottaa monia, vaikka tämä tapahtuikin syrjäisen ranchin portinpielessä. Sattui kuitenkin siinä olemaan liiketunnistin ja sen perässä kamera. Video tietysti kiikutettiin poliisiasemalle ja poliisisetä Lopez potkittiin kilometritehtaalle. Sen pituinen SE.

Optimistina sitä voisi ajatella, ettei erottamisen syynä voinut olla pelkkä seksi. Ehkä kova tuomio johtui siitä, että pariskunnalla oli myös yleisöä: pieni chihuahua. Luultavasti PETA (People for the Ethical Treatment of Animals) puuttui peliin. Eihän ole millään muotoa anteeksiannettavaa, että viattoman luontokappaleen henkistä tasapainoa järkytetään tällä tavalla.

Mitäs minä sanoin, heti tulee sanomista, kun pojat viihtyvät. Ylilauta on nuorten miesten suosima nettipalvelu, jonne käyttäjät lähettävät omia kuvia ja viestejään. Erityisesti 15-25 vuotiaat pojat ovat löytäneet mustaan huumoriin keskittyvän keskustelupalstan, jossa pilkataan surutta kaikkea mahdollista. Upeaa ja mahtavaa! Mutta hetihän siitä tulee turpaan. Poliisi vierailee ovella ja mainostajat karttavat kuin ruttoa. Mainostajat kun elävät naisten ehdoilla. Ei niillä ole muuhun varaa.

Muistatko ajan, kun poikien tietokonepelaamistakin pidettiin pelkkänä ongelmana? Mikä tahansa muu olisi ollut parempi kuin istuminen ruudun ääressä. Sillä, että pojat tykkäsivät, ei ollut mitään merkitystä, naaraat tiesivät tämänkin paremmin. Kirjoja olisi vaan pitänyt lukea – miksi ihmeessä, siksikö, että naisten mielestä kirjojen lukeminen on niin hauskaa ja kehittävää? Mutta mitä tapahtuikaan, kun kävi selville, että pelaaminen on valmentanut poikia kannattavaan bisnekseen. Varsinkin nyt, kun Rovion pojista on tulossa miljardöörejä, naisiakin on ruvettu vaatimaan pelialalle. Kuinka läpinäkyvää!

Urheilun taustapeilissä porisi neljä miestä aiheenaan urheilujournalismi. Paljastui sellainen melko luonnollinen seikka, että suurin osa alan toimittajista on uroksia. Syyksi löydettiin epämiellyttävät työajat. Monet naaraat ovat kokeilleet, mutta lopettaneet, kun ilta- ja viikonlopputyö ei ole ollutkaan niin seksikästä kuin olivat kuvitelleet. Paljastipa Timo Järviö tällaisenkin salaisuuden: lehteä tehdessä voi viime hetkillä syntyä helvetillisiä tilanteita, jos koko sivu joudutaan panemaan vartissa uusiksi. Tällaisissa tilanteissa naistoimittajat menevät totaalisesti kipsiin eivätkä pysty hoitamaan hommaansa. Puheenjohtajana keskustelussa toiminut urostoimittaja Arto Teronen joutui heti siloittelemaan asiaa ennen kuin saadaan kaikki naiset kimppuumme.

Barbaarinen rangaistus

Kun kirjoitat googleen sanat seitsemän kansanedustajaa, saat tulokseksi listan uroksista, jotka joko kannattavat kuolemantuomiota tai harrastavat eduskunnan käytävillä seksuaalista häirintää. Seitsemän veljestä eivät tainneet sattumalta olla uroksia – eli vähä-älyisiä ja onnettomia, naisia saamattomia juntteja. Vaikkei naarasministeriä saa kehua kokovartaloministeriksi, seitsemää veljestä saa haukkua seksistisiksi wannabe-alfauroksiksi ja kalapuikkoviiksi-sektoriksi (vain siksi, että ovat väitteiden mukaan harrastaneet inhottavaa vihjailua, rasvaläpän heittämistä ja rintojen tuijotusta hississä – tikahtusin nauruun, jos uskaltaisin).

Seitsemän veljestä on kirja, jota ei olisi voitu kirjoittaa sisaruksista.

Maakuntalehtien toimittaja kysyi kansanedustajilta, voisitko missään tapauksessa hyväksyä kuolemanrangaistusta. Seitsemän urosapinaa vastasi myöntävästi – ja äärisuvaitsevaisen yhteiskuntamme logiikan mukaisesti saivat siitä massiivisen vihakirjoittelun osakseen, pääkirjoituksia myöten. Vedottiin jos jonkinlaiseen kansainväliseen sopimukseen ja tietysti ihmisyyteen. Melko uskomaton reaktio maassa, joka sanoo kunnioittavansa sanan- ja ajattelunvapautta. Ei se ole ajattelunvapautta, jos järjen käyttö kielletään.

Itse asiassa maakuntalehtien kysely paljasti, että meillä on vain seitsemän rehellistä kansanedustajaa. Jostakin kumman syystä he ovat kaikki uroksia. Jos ei missään tapauksessa voi hyväksyä kuolemanrangaistusta, joko valehtelee tai on luovuttanut aivotoimintansa jonkin lahkon palvelukseen. Suurin osa kansanedustajista ei uskaltanut vastata myönteisesti, koska tiesi joutuvansa saman tien mustalle listalle – joita muuten täällä Suomessakin piisaa omiksi tarpeiksi.

Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, hyväksytkö missään tapauksessa lähimmäisesi tappamista. Korrekti vastaus on tietysti en. Mutta käytännössä melkein jokainen olisi valmis tappamaan päällekarkaajan, jos vaihtoehtona olisi oma kuolema. Tai oman lapsen kuolema. Tai suosikkinaaraan kuolema. Moni tappaisi jopa estääkseen naaraansa raiskaamisen. Ja ylivoimainen enemmistö apinoista hyväksyy tappamisen, jos vihamielinen naapurilauma hyökkää omalle reviirille. Kuolemantuomiolle löytyy samanlainen ekologinen poikkeuslokero kuin tappamiselle. Sinne voisi täysin huoletta passittaa erään Anders Behring Breivikin.

Savon Sanomien pääkirjoitus kertoo koruttomasti, millä lihaksilla äärisuvaitsevaiset meitä hallitsevat. Tämäkin lienee jonkun naaraan kirjoittama, harmi ettei pääkirjoituksissa vielä ole allekirjoituksia. Ehkä joskus saavutamme sellaisen avoimuuden tilan, ettei pääkirjoituksen taakse enää voi piiloutua nimettömiä niskalaukauksia ampumaan. Pääkirjoituksen otsikko jo huutaa barbariaa! Se on yhtä tehokas aloitus kuin jumalaan hurahtaneen kansan pelottelu pakanuudella. Sen jälkeen ei tarvitsekaan lausua enää yhtään rationaalista perustetta mielipiteelleen.

Ei niitä perusteluja löytynyt SS:n pääkirjoituksestakaan. Pelkkää sloganien heittelyä tyyliin kyselyn tulos oli yllättävä ja heijastaa koventuneita arvoja. Taas haluttiin nälväistä perssuomalaisia. Ei tämän tuloksen perusteella voi sanoa mitään arvojen kovenemisesta. Pääkirjoittaja elää jossain umpiossa. Ei tulos ollut edes yllättävä. Viisi vuotta sitten Suomen Gallup selvitti suomalaisten kuolemanrangaistusnäkemyksiä ja silloin kolmasosa laumasta hyväksyi sen – kolmasosa jopa vihreiden kannattajista! Tuija Braxin selitys oli erikoinen: se ehkä kertoo siitä, että olemme nousseet valtavirtapuolueeksi, meillä on kannattajia kaikista kansanryhmistä. Vihreille on siis olemassa hyviä (sivistyneitä) ja pahoja (barbaarisia) kansanryhmiä. Mielenkiintoista!

Jos eduskunta olisi kansa pienoiskoossa, 60 kansanedustajan pitäisi vastata niiden seitsemän rohkean tavoin.

SS uskoo myös vapaaseen tahtoon, eli että vankilassa istuminen parantaisi Breivikin kaltaiset oliot. Valitettavasti lehti on väärässä. Yhtä hyvin voitaisiin ajatella, että kalterikorkeakoulu olisi muuttanut Stalinin tai Hitlerin enkeleiksi. Ja meillähän oli justiinsa käsissämme Stalin pienoiskoossa eli Muammar Gaddafi. YK:n ihmisoikeusneuvosto oli hyvin ahdistunut hänen kuolemastaan! Sota ahdistaa. Mutta jotain rajaa näissä ihmisoikeuksissakin pitäisi olla. Jos kaveri tapattaa tuhansittain oman laumansa jäseniä, on tullut samalla luopuneeksi omasta ihmisarvostaan. Jos joku sitten ”vahingossa” ampuu sille kuulan kalloon, se on vain palvelus ihmiskunnalle. Säästyimme sentään Haagin sotarikostuomioistuimen ylipalkattujen tuomareiden ohjaamalta turhanpäiväiseltä farssiesitykseltä.

Suomen naisten poliittiset oikeudet maailman parhaat

Taisi olla syyskuun loppua, kun meillä siteerattiin Newsweek -lehden artikkelia, jossa maapallon valtiot oli rankattu tasa-arvon mukaiseen järjestykseen. Siis sen sukupuolten välisen ”tasa-arvon” mukaiseen. Suomi sijoittui melko hyvin ja olimme poliittisten oikeuksien osalta jopa paras maa. Hurraa, voisi joku erehtyä huutamaan – mutta ei naiset, ei naiset.

Asia pääsi jopa YLE:n pääuutisiin, jossa sitä puitiin kaksi ja puoli minuuttia. Insertti ei jaksanut olla hitustakaan tyytyväinen, päin vastoin. Valitus jatkui entiseen malliin. Olisiko edes tämän yhden kerran voitu tehdä positiivissävytteinen tasa-arvopläjäys? Ehkä se vain on mahdotonta. Se kertoo jotain tietysti myös itse asiasta ja asianajajista. Uutispätkässä olivat äänessä puheenjohtaja Mari Kiviniemi, dosentti Johanna Kantola ja toimittaja Kristiina Tolkki. Melkoisen kevyt ja pikkumaisuuksiin menevä oli sanoman sisältö. Tulivatko nämä naaraat vain puheillaan todistaneeksi, kuinka epäolennaisiin asioihin naaraat takertuvat? Ehkä se selittää, miksei heitä  raskaassa politiikassa paljon nähdä.

Ei todellista tasa-arvoa voi mitata prosenttiluvuilla – ”tasa-arvoa” toki. Prosenttiluvut eivät kerro lauman dynamiikasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista yhtään mitään. Ei sitä kerro feministinen naistutkimuskaan. Sehän perustuu joko sukupuolivähemmistöstatuksen omaavien queer -ikoneiden henkilökohtaisiin traumatalkoisiin tai sitten apinoilta kyseltyihin kokemuksiin tyyliin onhan sinua häiritty seksuaalisesti, onhan? No ainakin sinusta on joskus täytynyt tuntua siltä, että olisit mahdollisesti voinut häiriintyä, jookos?

Ei ole hurraamista Newsweekinkaan ”tutkimuksessa”, koska siihen oli haalittu prosentteja ja muuttujia tarkoitushakuisesti. Lehden mukaan jopa se on tasa-arvoa, että nainen on kerran saanut taloustieteen Nobel -palkinnon! Ikään kuin tieteen paremmuutta pitäisi ruveta mittaamaan sukupuolen perusteella. Siinä pohdittiin jopa niin olennaista kysymystä, että onko minihameeseen vai hijabiin pukeutunut nainen enemmän sorrettu!

”Tasa-arvoa” ei voi saavuttaa koskaan, koska se pakenee aina edellä karkuun. Se on kuin kangastus autiomaassa. Sukupuolten erilaisuus on ja pysyy, vaikka meitä kuinka kasvatettaisiin. Otetaanpa nyt vaikka tämä feministien rakastama professorileikki. Joskus 50 vuoden päästä kaikki professorit ja lähes kaikki yliopisto-opiskelijat ovat naaraita. Onko tasa-arvo siis vihdoin saavutettu? Ei tietenkään. Miehet ovat jo keksineet jotain muuta, jotain jonka arvostus ja taloudellinen palkitsevuus on aivan muuta kuin silloisten yliopistojen. Ja kas, naisilla on taas edessään uusi ”tasa-arvo-ongelma”. Feministeille siis riittää työtä hamaan lajimme loppuun saakka.

Tällainen kehitys on jo meneillään. Norjassa säädettiin julkisesti noteerattujen osakeyhtiöiden hallituksia koskeva 40 prosentin naiskiintiölaki vuonna 2003. Silloin hallituksissa naisia oli yhdeksän prosenttia. Lain avulla tilanne toki korjaantui, mutta tapahtui muutakin. Yritysten markkina-arvot rupesivat tippumaan, koska yritysten omistajat alkoivat myydä osakkeitaan ja sijoittivat rahansa muualle. Julkisesti noteerattujen norjalaisyritysten määrä romahti vuoteen 2009 mennessä alle 70 prosenttiin vuoden 2001 tasosta. Ykityisten osakeyhtiöiden määrä nousi samana aikana 30 prosenttia. Yrityksistä, joissa kaikki hallituksen jäsenet olivat miehiä, lähes puolet vetäytyi pörssistä. Keksivät siis jotain hauskempaa.

Insertissä Johanna Kantola jaksoi silti suitsuttaa kiintiöiden erinomaisuutta. Saksassa maata johtaa nainen, näin olen käsittänyt. Mahtaako Johanna olla mielestään parempi asiantuntija kuin esimerkiksi Angela Merkel? Merkel on sitä mieltä, ettei naiskiintiöiden käyttö yritysten johdossa ole toimiva ratkaisu. Ehkä Angela vain on vääränlainen nainen?

Voihan se olla niinkin, että ”tasa-arvo”kohkaaminen jopa äärevöittää ongelmia. Saattaa olla jopa niin, että arabimaiden nykytilanne on seurausta vuosituhansien takaisista naisliikkeen saavutuksista. Siellä tehtiin silloin tiedettä ja luotiin korkeakulttuuria, kun Euroopassa vasta ryvettiin mutakuopissa. Ehkä sielläkin vaadittiin kiintiöitä, jätettiin lapset hoitamatta ja ruvettiin jahtaamaan seksuaalisia häirikköjä. Ehkä sielläkin miehet keksivät jotain muuta tekemistä. Ehkäpä. Taistelun tuloksista nautitaan vielä tuhansien vuosien jälkeen.

Myös Rooman valtakunnan tuhon yhdeksi syyksi on arveltu hellämielisen naaraspolitiikan heikentämän valtion altistumista patriarkaattisen barbarian voimankäytölle. Jotain yhtymäkohtia voisi löytää jopa nykyiseen Euroopan unioniin, joka natisee liitoksissaan ja joutuu kerjäämään rahaa kehittyviltä mailta Etelä-Afrikkaa myöten. Eurooppa todennäköisesti kutistuu jo lähitulevaisuudessa mitättömäksi tekijäksi maailmanpolitiikassa.

Biologian näpelöimisestä harvoin koituu mitään positiivista. Jos mies on Marsista ja nainen Venuksesta (anteeksi tämä kulunut vertaus, mutta se pitää paikkansa, vaikka feministit eivät siitä tykkää), ”tasa-arvon” värkkääminen on mieluummin kohtalokasta kuin hyödyllistä. Saatamme pian huomata olevamme Plutolla, jossa kellään ei ole kivaa. Se ei ole tasa-arvoa, että marsilaiset pakotetaan muuttamaan Venukselle ja päinvastoin. Se on pakkovaltaa aivan samaan tapaan kuin Neuvostoliitossa väkeä kärrättiin Siperiaan ja kaikkialle muuallekin, kunhan vain saatiin apinat pois omilta mukavuusalueiltaan.

Miksei naisliike ole keksinyt valittaa, että naisten metri on yhäkin vain 92 senttimetriä? Suomalaismies on keskimäärin 181 ja nainen 167,5 -senttinen. Mikseivät feministit tällä vaikerruksella täytä lehtien palstoja? Ehkä he kuitenkin ovat sen verran tolkussa, etteivät rupea näin selvässä (ruumiillisessa) asiassa tasa-arvoa vaatimaan – vaikka pitkä nainen ansaitseekin pätkää paremmin ja valitaan lyhyttä sisartaan todennäköisemmin johtajaksi.

Ruumis ja henki, siinä se on ihmiskunnan oudoin dilemma. Ikään kuin olisi kyse eri maailmoista. Ikään kuin henki olisi taivaasta ja ruumis helvetistä. Feministit (uskontojen tavoin!) arvostavat vain sisäistä eli henkistä kauneutta demonisoiden ruumiillisen kauneuden (jokainen tietää, miksi he näin tekevät). Feministit paheksuvat vain ruumiillista väkivaltaa ignoroiden henkisen (jokainen tietää, miksi he näin tekevät). Miksi naistutkijan työ on arvokkaampaa kuin missin? Lista on pitkä.

Mutta feministit eivät ole tarpeeksi älykkäitä ymmärtääkseen, että henkinen on ruumiillista. Siksi he luulevat, että jankutus naisen eurosta tai segregaatiosta johtaisi johonkin pysyvään muutokseen. He eivät ymmärrä, että yhtä lailla kuin aivot määräävät miten pitkä kenestäkin tulee tai montako sormea tai penistä meille kehittyy, ne myös määräävät ihmisen käyttäytymisen – esimerkiksi sen sisäisen kauneuden. Aivan samanlaisen fyysisen aivotoiminnan tulosta kaikki apinaelämä tyynni.

Vielä kerran: henkinen on ruumiillista.

Evoluutio on onnistunut jakamaan sukupuolten vallankäytön kohtuullisen tasapuolisesti. Evoluutiolla on ollut tarkoituksensa, kun se on antanut uroksille edes muodollista valtaa naaraiden käpälissä piilevän todellisen vallan vastapainoksi. Ilman tätä järjestelyä lajimme ei olisi pysynyt hengissä. Feminismin ongelma on se, että se eläimellisen suuruudenhulluuden sokaisemana näkee ja arvostaa vain mahtailevaa muodollista valtaa, hallituspaikkoja ja professoreja mitätöiden naaraiden hyppysissä piilevän todellisen vallan. Se tekee muodollisesta vallasta isoa ja todellisesta vallasta pientä. Pitkä lista saataisiin naisten hallitsemista yhteiskunnan aloista, mutta jostakin syystä Newsweek -lehtikin valitsee vain niitä, joiden avulla voi ajaa feminististä vallankumousta.

Sukella mukaan Roosa nauha -rintasyöpäkampanjaan – äänestä vetävintä miestä!

Miltä kuulostaisi kampanja, jolla kerättäisiin rahaa eturauhassyöpätyöhön ja kehotettaisiin äänestämään kuuminta tissimirriä? No eihän se kuulosta miltään, koska meillä ei ole eturauhaskampanjoita. Ei ole sinistä eikä mustaa remmiä. Tässä tiivistyy tasa-arvopolitiikan ongelma. Mies ei voi missään asiassa saada sitä huomiota ja huolenpitoa, jonka nainen saa.

Rintasyöpä on yleisin naisten syöpä, johon Wikipedian mukaan sairastuu  vuosittain 4100 naista (ja 10-15 miestä). Mediassa näkyy myös sellaisia lukuja kuin 4500. Eturauhassyöpä on väestön yleisin syöpä, uusia tapauksia todetaan lähes 5000 miehellä joka vuosi. Molempiin tauteihin kuolee noin 800 apinaa vuosittain. Jokainen voi sitten itse havainnoida, kummasta sairaudesta pidetään suurempaa julkista mekkalaa, kumpaanko kerätään varoja ja kummanko sairauden elämänlaatua alentavista vaikutuksista ollaan enemmän huolissaan. Vain rintasyöpää seulotaan, yhtä eturauhaslääkettä kohti käytössä on seitsemän rintasyöpälääkettä ja rintasyöpätutkimukseen käytetään esimerkiksi USA:ssa kaksinkertainen määrä dollareita eturauhassyöpätutkimukseen verrattuna…

Tätä ei sitten tarvitse tulla haukkumaan naisvihamieliseksi jutuksi. Oma emoni kuoli rintasyöpään ja olin pitämässä häntä kädestä kiinni viimeisten henkosten aikaan. Tiedän suurin piirtein, mitä se tauti tarkoittaa. En vastusta edes noita nauhakeräyksiä, vaikka niiden avulla myydäänkin apinoille turhaa krääsää. Elinkeinoelämä tästäkin käärii suurimmat voitot, kampanjalle jää lähinnä suolarahoja. Tuotto on tainnut olla noin 600 000 euroa vuodessa. Tarkoitukseni oli kertoa, ettei mies ole koskaan niin kiinnostava kuin nainen eikä eturauhanen voi koskaan olla yhtä seksikäs kuin rinta. Eturauhassyöpäkampanjaa ei ole olemassa, koska kaikki tietävät, ettei sillä saataisi rahaa kokoon edes kampanjakulujen vertaa.

Siksi ”tasa-arvo”työssäkään ei koskaan päästä edes puhumaan todellisesta tasa-arvosta.

Eduskunta löi nyrkkiä pöytään VR:n palveluista

VR on joutunut käsittämättömän vihapuhekampanjan kohteeksi. Uskomattominta oli kuunnella eduskunnan kyselytuntia, jossa (nais)edustajien ja (nais)ministereiden arvokkaasta käytöksestä ei ollut jälkeäkään heidän sättiessään valtionyhtiötä. Tässä joitakin esimerkkejä. Se, että meillä kentällä toimii monella tavalla väsyneitä ja monella tavalla ahdistuneita toimijoita (lue: mieskonduktöörejä) ja näitä tilanteita eteen tulee… Koko suomalaisen joukkoliikenteen ytimessä ei ole ollut pitkään aikaan asiakas. Kun sata vuotta on tehty toisella toimintamallilla, se ei muutamassa vuodessa valitettavasti korjaannu (liikenneministeri Merja Kyllönen). Raideliikenteen taso ja palvelut Suomessa on lyhyessä ajassa täysin romahtanut… tilanteeseen on puututtava rankalla kädellä (edustaja Maarit Feldt-Ranta). Monia, monia ongelmia, VR… kohtelee asiakkaitaan edelleen usein hallintoalamaisten tavoin…miten VR:ään saadaan iskostettua matkustajia kunnioittava asenne, koska se loistaa poissaoloaan nykyään (edustaja Oras Tynkkynen).

Omistajaohjausministeri Heidi Hautala näitä apinoita vielä komppasi. Tuli mieleen ihmetellä, missä ovat ne kaikki sivistyneet apinat, jotka vaikenemalla antavat tuen tämänkaltaisille puheille.

Oikeastaan siinä kaksinaismoralismi availi kauneimpia kukkasiaan. VR:n ongelmat johtuvat pääosin infran heikkoudesta ja se taas johtuu siitä, etteivät poliitikot ole huolehtineet riittävästä rahoituksesta. Nyt sitten haukutaan syyttömiä työntekijöitä vain siinä toivossa, että saataisiin vaaleissa muutama lisä-ääni. Noloa ja raivostuttavaa!

Itsekin aina silloin tällöin tulee junan kyytiin astuttua enkä muista yhtään huonoa kokemusta. Okei, silloin tällöin juna on ollut myöhässä, mutta ei siihen maailma ole kaatunut. Konnarit ovat aina olleet ystävällisiä. Toki kaikkea voi parantaa ja yrittää välttää mokia. Yksi moka on uusi lippuremontti, joka olettaa, että kaikilla apinoilla olisi älypuhelin ja tulostin kolossaan. VR astui tällä toimellaan porukkaan, jonka mantra kuuluu köyhät maksaa. Jotain voisi tehdä myös sille ahdistukselle, joka huonojalkaisille syntyy heidän istuessaan myöhässä olevassa junassa ja pelätessä, kuinka ehtivät konkata seuraavalla asemalaiturilla odottavan jatkoyhteyden kyytiin. Kaikki eivät ehdi.

Silloin tällöin junamatka tarjoaa tajunnan räjäyttäviä kokemuksia. Juurikin viimeksi oli sellainen tarjolla, kun käytävän toisella puolella istui nuori Nainen Lapista. Ei varsinainen missi, mutta paljon enemmän. Jotain täydellistä oli hänen ruumiillisessa habituksessaan. Suloinen voisi olla oikea sana. Tällainen vie vanhaltakin urokselta jalat alta. Kaiken lisäksi myös sisäinen kauneutensa taisi olla kohdillaan, hän kun oli jonkin sortin muusikko. Se ilmeni juttelustaan kahden komean musiikinopiskelijapojan kanssa. Siinä näytti olevan koolla varsinainen hyvien geenien kasauma.

Toki vastaavia kokemuksia on tarjolla kaikissa julkisissa kulkupeleissä. Ratikassa istui viimeksi varsinainen mamukaunotar, sopivasti näkösektorilla. On tämä elämä tehty niin vaikeaksi. Eihän sitä tiedä, katsoako vai ei. Biologia pakottaa ihailemaan, mutta ”tasa-arvo” kieltää. Siinä sitä on stressin aihetta kerrakseen. Sellaista kauneutta nyt kuitenkin on vain pakko vilkuilla, ei siinä ole vapaalla tahdolla mitään sijaa. Seuraavassa tutkimuksessa mamu kai sitten valittaa, että hän on kokenut ratikassa seksuaalista häirintää…

Ikkunapaikalla istuessa tulee usein seurattua radanvarsiteitä ja -polkuja. Melkein koko matkanhan radan vartta seurailee vaihtelevantasoinen kulkuväylä. Sillat ja vesistöt toki katkovat niitä, mutta pakosta tulee miettineeksi, kuinka olisi hienoa polkea niitä pyörän selässä istuen. Siitä voisi löytyä vaikka uusi elämysmatkailuidea. Jospa joku innostuisi tekemään aiheesta matkaoppaan. Luulisi VR:ltä löytyvän sponssiapua.

Näpit irti

Tällaista tekstiä syntyy, kuin vain naaraita kuunnellaan ja vain naaraat määrittelevät sekä selittävät ilmiön ja lopulta toimivat tuomareina. Vallankäytön kolmijaolla pyyhitään persettä. Suomen ylivoimaisesti suurilevikkisin lehti Yhteishyvä (naisen päätoimittama) tarjoili uusimmassa numerossaan annoksen väkivaltatietoa. Ääneen pääsivät vain naaraat: Jasmin ja Emilia sekä Tanja Noponen ja Pia Puu Oksanen. Ei siis liene mikään ihme, että koko ongelma kaadettiin heteronormatiivisuuden niskaan! Mikä mahtaa olla vaihtoehto heteronormatiivisuudelle? Homonormatiivisuus? Ja silloinko väkivalta olisi tuntematon käsite? Anna mun kaikki kestää.

Näpit irti -teemalla kulkee myös Siiri Nordin. En ollut aiemmin edes nimeään kuullut, mutta nyt hän oli hetken koko kansan Siiri tanssiessaan tähtien kanssa. Siiri sai sentään 19 euron sakot, kun oli motannut urosapinaa suoraan silmään. Nenänvarteenkin miehelle oli jäänyt pysyvä arpi, joten ihan pienestä huitaisusta ei ollut kyse. Ei Siiriä muuten olisi rangaistu, mutta kun hän ei pystynyt oikeudessa todistamaan, että mies olisi läppäissyt häntä hääjuhlissa takapuoleen…

Tämä on sitä naaraiden oikeutta. Takapuoleen läpsäisystä on oikeus saattaa vastapuoli sairaalakuntoon. Ihku ihanaa!

Äiti sokeutti vauvansa – ei tuomiota

Kaikki, mikä tulee Ruotsista, on oikein? Näin ainakin feministit uskovat ja uskotaan nyt leikisti mekin. Tukholman yliopistossa tehdyn väitöksen mukaan sukupuoli ja ulkonäkö vaikuttavat syytettyjen saamiin tuomioihin. Kun tarkasteltiin murhia, lapsen pahoinpitelyjä ja seksuaalista hyväksikäyttöä, hyvännäköiset naiset saivat lyhyempiä tuomioita – kun taas hyvännäköisille miehille annettiin normaalia pidempiä tuomioita! Moinen ilmiö havaittiin erityisesti naissukupuolta (!) edustavien syyttäjien, asianajajien ja poliisien toiminnassa. Tuomarit puolestaan antoivat ankarimpia tuomiota oman sukupuolensa edustajille. Mitä tästä kannattaisi feministien ajatella: ehkä olisi parempi, jos naiset olisivat kotosalla…

Ei kai siis ole mitään kummaa siinä, että vauvansa eliniäkseen sokeaksi vihannekseksi kuristanut äiti jäi ilman rangaistusta, mutta isä tuomittiin pelastustoimen laiminlyömisestä vankeuteen! Ääni käski minun tehdä vauvalle pahaa, äiti puolusteli tekoaan.

Entä millaisen tuomion saivat päiväkotitädit, jotka teippasivat yksi- ja kaksivuotiaita lapsia pöytään niin, etteivät he pystyneet liikkumaan? Kaikkitietävä Helsingin käräjäoikeus vapautti syytteeseen joutuneet naarasapinat ja määräsi yhdelle heistä jopa korvauksia. Niin sitä pitää. Ei voi mitenkään olla tulematta mieleen erään toisen käräjäoikeuden päätös, jossa yliluutnantti tuomittiin sakkoihin ikävistä puheista. Ei tässä nyt ole jälkeäkään minkäänlaisesta yhteismitallisesta vallankäytöstä.

Miten se onkin niin, että feministisessä yhteiskunnassa altavastaajan asemaan joutuvat aina lapset. Lapsia saa vaikka teippailla, koska se ei käräjäoikeuden mielestä aiheuta lapselle vahinkoa!! Oikeuden logiikka menee niin, että jos laittaa teipin suoraan iholle, vahinkoa syntyy – mutta vaatteisiin teippiä saa pistellä ihan simona. Taas tässä femistisessä psykososiaalisessa kontekstissa tarkoituksella unohdetaan henkinen väkivalta.

Toimittaja Maria Veitola oli keksinyt haastatella hupiohjelmassaan Suomen breivikiä eli historian pahinta sarjamurhaaja Aino Annikki Nykoppia. Luulenpa, ettei kanavan johtoporras olisi koskaan sallinut Breivikin haastattelua. Niin, miksei Maria soittanut norjalaiseen vankilaan, sehän se vasta olisi ollut seksikästä! Tai eihän sitä tiedä, vaikka Annikki pääsisi vielä vapaaksi, ainakin hän itse uskoo tekevänsä auerit. Ja kansa tukee häntä kannustavin viestein. Kuulema kosiokirjeitäkin satelee melkein kuin esikuvalleen Breivikille!

Hotakaisen Ihmisen osa -romaanille arvostettu ranskalaispalkinto

Onhan se hyvä, että suomalaislehdistä löytyi edes pieniä mainintoja tästä urosapinan vaatimattomasta saavutuksesta. Kari Hotakaisen romaani palkittiin Ranskassa vuoden parhaana käännöskirjana. Minimaalinen oli tämä palstatila verrattuna vuodentakaiseen massiiviseen hehkutukseen. Muistat varmaan, kun moneen päivään ei mistään muusta puhuttukaan kuin Sofi Oksasen romaanin saamasta Prix Femina Étranger -palkinnosta – jonka valintaraatiin kuuluu pelkkiä naarasapinoita!

Kai tämäkin pitää ajatella positiivisesti. Miesten menestys ja erinomaisuus on niin itsestäänselvää, ettei se kiinnitä kenenkään huomiota. Kun sitten yksi naaras sattuu onnistumaan, siitä otetaan kaikki irti. Oliko tämä nyt ikävästi sanottu? No se johtuu vain siitä tasa-arvoaatteesta, jota joka paikkaan sovitetaan. Jos kerran halutaan olla tasa-arvoisia, se pitää näkyä kaikissa asioissa, myös hehkutuksen määrässä.

Käykääpä muuten lukemassa Wikipedian englantilaisversiota. Siinä on esitelty tämä feminapalkinto ja ainoa viite koko jutussa on Oksasen palkitsemiseen.

No okei, tämä saattoi mennä nyt pikkumaisuuksiin. Voihan se Oksanen olla parempi kirjailija kuin Hotakainen, mistäpä minä sen tietäisin. Mutta on tällä oikeutuksensa. Sen tarjoaa feministi, joka vaatii, että taidemuseoihin pitää ostaa naistaidetta yhtä suurilla summilla kuin miestaidettakin. Seuraavaksi varmaan vaaditaan, että kirjastoihin pitää ostaa yhtä paljon naiskirjallisuutta kuin hankitaan miesten tuotantoa. Kas, ettei jo vaadita julkisiin liikennevälineisiin päästettäväksi eri sukupuolten edustajia tasasuhteessa. Joka toinen sisään astuva naaras, joka toinen uros… Ai niin, mutta tätähän ei tarvitse tehdä, koska julkisissa vallitsee jo tasa-arvo: matkustajista 80 prosenttia on naaraita.

Ja niin kauan kuin feministit valittavat maakunta- ja kansallislaulujen olevan sovinistista vihapuhetta, he suorastaan tarjoilevat oikeutuksen rajattomalle ja ryntäättömälle kritiikille.

Povipommin avonainen rintamus ihastutti kuvaajat

Tässä otsikossa ei onneksi ollut sitä normaalia idioottiliitettä – katso kuvat! Ilmeisesti me apinat olemme niin apinoita, että sellainenkin myy. Tuo Carmen Elektran poseeraus ei pelkästään ihastuttanut (mies)kuvaajia, sillä on syvempi merkitys. Eivät ne kuvaajat siellä turhan takia tai edes oman seisokkinsa vuoksi päivystä. Koko episodi paljasti raadollisella tavalla sen, missä se maailman todellinen valta piilee.

Lööppilehdet tekevät tällä rahaa – mutta samaan aikaan ne moralisoivat ja kertovat rahvaalle, mikä mielestään on oikein ja mikä väärin. Tässä ”valistuksessaan” ne ovat yllättävän vanhanaikaisia ja suvaitsemattomia. Toisaalla siis tarjoillaan karkkia, mutta heti perään kielletään syömästä. Mikä mielenkiintoisinta, näiden kyseenalaisten moralistijuttujen perässä tuskin koskaan on toimittajan nimeä. Kovasti ollaan ministereitä myöten oltu huolissaan nimettömästä nettikirjoittelusta, mutta se on kovin pientä verrattuna näiden moralistitoimittajien valtaan. He oksentavat omat ahdistuksensa ikään kuin huomaamatta kansan keskuuteen, muka luotettavan median muodossa. Kuka sellaisen oikeutuksen on heille antanut?

Otetaanpa nyt muutama esimerkki.

Mitä Hollywood -hurmurille tapahtui – katso kuvat! Parta miehellä tuntuu uppoavan moralistitoimittajiin kuin dekoltee naisella. Ehkä parta paljastaa miehen testosteronipitoisuuden ja siksi sitä pitää paheksua? Tällä kertaa Ben Affleckin kasvattama parta loihe suomalaistoimittajan lausumaan: Beatles -henkinen kampaus ja harmahtava parta saivat Affleckin näyttämään hompsuiselta koti-isältä. Miesten pitäisi olla koti-isiä, mutta sitten heitä haukutaan hompsuisiksi. Ai että tällainen loukkaa meitä kunnon uroksia.

Partapuhe on seksuaalista häirintää. Olisiko jo aika lopettaa miesten ulkonäön mollaaminen ja kalapuikkoviiksien arvostelu. Parta leimataan pahaksi tavallisella uroolla, mutta jostakin syystä partasuut ovat maailman seksikkäimpiä, ainakin mikäli on Glamour -lehteä uskominen. Seitsemän kymmenestä seksikkäimmästä on jonkin sortin karvanaama.

Liian lyhyt hame! Koko Telluksen Pippa Middletonilla on rotusääret. Niitä kelpaa esitellä vaikka minihameessa. Mutta toimittaja nolostui Pipan puolesta ja neuvoi: ensi kerralla pidempi ja löysempi hame, Pippa! Tämän täytyy tulla naistoimittajan aivoista, miehinen kommentti olisi ollut täysin päinvastainen.

Kirsi Alm kommentoi vihjailevasti toimittajan nakuilua. Kaikesta sitä ”uutista” väännetään. Almin spiikki oli täysin asiallinen, mutta silti yksi toimittaja oli pahoittanut mielensä ja naamioinut sen yleiseksi hämmennykseksi kansan keskuudessa. Voi voi tätäkin toimittajarukkaa.

Tässä ovat viikon uskaliaimmat asut. Tällä kertaa moraalinvartijan uhreiksi oli valittu malli Erin Wasson ja kohu(?)julkkis Katie Price. Jälkimmäisen asua luonnehdittiin röyhkeäksi ja tyyliään pornahtavaksi. Luulenpa, ettei pornahtava tässä yhteydessä tarkoittanut olla positiivinen ilmaus.

Ovatko nämä jo liian rohkeita? – katso kuvat Suomen naisten shortseista. Sarjassamme täysin turhia uutisia. Onneksi kansa on älykkäämpää kuin toimittajat. 30 000 vastaajasta neljä viidesosaa on sitä mieltä, että Nina Chydeniuksella ja Laura Markovaaralla olisi voinut olla vielä piukemmat shortsit. Stringejä odotellessa!

Härkönen riisuuntumisestaan: miestoimittaja kääntyi pois. Kirjailija Anna-Leena Härkönen päivittelee, että tämä on älyttömin juttu, mitä hänestä on koskaan tehty. Ja ihmettelee aivan aiheesta. Lööppitoimittajilla taitaa olla jokin kieroutunut käsitys alastomuudesta. Eikä tässä ollut kyse edes alastomuudesta, Härkösellä oli sentään rintaliivit päällään radiostudiossa. Miestoimittaja kääntyi pois eikä nähnyt vilaustakaan rintaliiveistäni, joutuu Härkönen selittämään... Mitä v**tua? Mikä ongelma siinä nyt olisi ollut, vaikka miestoimittaja olisi rintsikat nähnytkin??????

Itku on luomukeino paineiden ja surun purkamiseen. Hieman toisenlaista kasvatusta tällä kertaa. Kaksi naarasta, Soili Juntumaa ja Minttu Talosela ovat itku-uskossa. Asenne ”isot pojat eivät itke” on näiden ja monien muidenkin naisten mielestä hirvittävän vahingollinen. No eihän se ole mikään asenne, vaan miesaivojen normaali tapa toimia. Ei se voi siten olla vahingollinenkaan. Naiset toki selittävät, että jokaisella on oma ja oikea tapansa itkeä. Ehkä pitäisi olla myös oikeus olla itkemättä?

Miehistä yritetään tehdä naisia. Jos itku toimii naisilla terapiana, se ei tarkoita, että homma toimisi miehilläkin. Mies ja nainen toimivat keskimäärin eri tavalla. Voi olla tuhoisaa tuputtaa naaraslääkkeitä miehille. Joillakin se voi toimia, mutta useimmilla uroksilla ei.

Kirjailijat neuvovat – näin herätät nuoressa lukuhimon. Samaa sarjaa tämäkin naistaitojen tuputtaminen uroksille. Miksi se meneekin aina näin päin – naisten taidot ovat parempia kuin miesten? Miesten pitäisi aina muuttua, ei naisten. Kirjailijat Katarina von Numers-Ekman ja Henrika Andersson olisivat valmiit käyttämään vaikka keppiä, jotta saisivat pojat pois pelikonsolien, television tai jalkapallotreenien parista! Melkoista pakkovaltaa ja erilaisuuden suvaitsemattomuutta. Itse olen koko ikäni nyhrännyt nenä kiinni kirjassa ja niitä taitaa tuossa selän takana olla muutama tuhat nidettä. Silti en halua olla tuputtamassa omaa tapaani muille. Jalkapallo ja kalastus ovat pojille aivan varmasti tarpeeksi hyviä harrastuksia.

Viharikokset vähentyivät, mutta kaikki ei näy tilastoissa

Joka päivä joku suurikenkäinen valittaa, kuinka vihapuheet ja -rikokset ovat lisääntyneet. Niinhän ne väittävät muidenkin rikosten lisääntyvän, vaikka tilastot kertovat toista. Tilastot kertovat toista myös viharikosten osalta. Poliisin tietoon tullleiden viharikosten määrä väheni 15 prosenttia vuodesta 2009 vuoteen 2010. Eikös se kuulosta hyvältä? Ei kuulosta, jos kysytään vaikka sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljaselta tai tutkija Jenni Niemeltä. He eivät vain näytä uskovan tilastoa. Mututuntuma on parempi.

Ongelma tässä on taas logiikka tai paremminkin sen puute. Kun on arvioitu, että rasistisista rikoksista kolmasosa ilmoitetaan poliisille, Jennin mielestä se kertoo rikosten lisääntyneen! Pitääkö näille naisille aina vääntää rautalankaa. Jos poliisin tietoon tulleet rikokset ovat vähentyneet, on kai loogista olettaa, että myös piilorikollisuus on samassa suhteessa mieluummin vähentynyt kuin lisääntynyt.

Näillä poliisin tietoon tulemattomilla rikoksilla on äärettömän helppo tehdä politiikkaa. Kun mitään lukuja ei ole, niitä on helppo keksiä. Ja niitähän keksitään. Voisivat joskus miesliikkeenkin parissa tekaista luvun niistä perheväkivallan uhreiksi joutuneista miehistä, jotka eivät koskaan valita kenellekään. Heitä kun ihan oikeasti on hirvittävä määrä.

Homotkin joutuvat joskus viharikosten kohteeksi. Noin viisi prosenttia viharikoksista kohdistuu heihin. Täysin turhaa tietysti, samoin kuin homoparien vihkioikeuksien vastustaminen. Tässä vihkihommassa on kuitenkin yksi sokea piste ja se on kirkkohäät. Oikea kysymys olisikin, miksi meillä yhä on valtionkirkkojärjestelmä. Jos uskonnolliset yhteisöt olisivat normaaleja yhdistyksiä, ongelmaa ei olisi. Jos kaikki vihittäisiin maistraatissa, apinat saisivat yhtäläisen kohtelun, eikä kirkon idiotismi sorsisi ketään. Itse kukin voisi sitten halutessaan liittyä tai olla liittymättä sellaiseen yhdistykseen kuin haluaa. Liian yksinkertaista?

Yhdistyslaki ei kai salli ketään syrjittävän sukupuolen tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Vai salliiko kuitenkin? Meillähän on tämä kummallisuus eli Naisasialiitto Unioni. Siihen huolitaan jäseniksi vain naisia. Miten tämä nyt sopii yhteen tasa-arvoasian kanssa? Unioni syrjii niitä kaikkia muita sukupuolia, joita heidän kertomansa mukaan on useita. Vain yksi kuitenkin otetaan leikkiin mukaan. Vain naiset pääsevät koulutusleireille ja vain naisia valitaan hoitamaan salaisia ja pyhiä riittejä. Jopa tasa-arvovaltuutettu on päättänyt, että miestä oli lupa ideologisista syistä syrjiä Unionin työhönotossa! Valtuutettu hyväksyi feministien selityksen, jonka mukaan miestä syrjimällä pyritään edistämään sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ja ettei mies kykene juristipäivystäjänä hoitamaan naisasiakkaiden asioita.

Olen minäkin saanut tasa-arvovaltuutetulta yhden päätöksen. En voi sen kummallista sisältöä paljastaa, koska päätöksen etusivulla lukee SALASSAPIDETTÄVÄ. Tämä on varmaankin sitä läpinäkyvää, avointa, psykososiaalista ja demokraattista hallintokäytäntöä? Olen saanut viime vuosina myös satakunta päätöstä Kansaneläkelaitokselta. Jokaikinen allekirjoitus noissa kirjeissä on naarasapinan. Nainen näköjään pystyy siihen mihin mies ei pysty eli hoitamaan vastakkaisen sukupuolen asioita.

Naisjärjestöt ovatk varsinaisia salaseuroja. Jopa keskustelufooruminsa ovat salaisia, pääsy vain jäsenille. Siksi on jotensakin epätasa-arvoista, että julkista hommafoorumia syytetään (miesten) rasistisista kannanotoista. Pääsisittepä lukemaan naisjärjestöjen vastaavia! Hampaat putoaisivat niiltäkin, joilla ei vielä tekareita ole… Siellä vallankumousta tehdään pimeyden suojissa. Olisi palvelus koko yhteiskunnalle, jos vaikkapa Naisunionin jäsenlista julkistettaisiin. Onhan kaikkien muidenkin salaseurojen listat jo levitelty päivänvaloon.

Viimeksi hakkeroitiin Suomen vastarintaliikkeen jäsentiedot. Siitä selvisi, että meillä on alle 300 äärioikeistolaista, siis yksi idiootti runsaalla tuhannella neliökilometrillä. Ei kuulosta järin pelottavalta kun muistaa, että äärivasemmistolla sentään on kaksi puoluetta ja ainakin kaksi muuta vallankumousta suunnittelevaa järjestöä. Niistä ei kukaan ole huolissaan, vaikka siellä pyörii enemmän porukkaa kuin äärioikealla. Mutta hups, mitä pitäisi ajatella siitä, että se kaikkein vaarallisin ääriliike nauttii jopa poliitikkojen suojelua! Naisunionissa vallankumouksellisia on ainakin kymmenkertainen määrä natseihin verrattuna. Seuraavaksi sitten Naisasialiitto Unioni, s’il vous plaît hakkerit!

Valkea ruusu 2011

Silloin tällöin miehetkin voivat kokea pieniä julkisia ilon pilkahduksia. Viimeksi tällainen sattui kolmisen viikkoa sitten, kun Hanna Pakarinen esiintyi Valkea ruusu 2011 -konsertissa ja lauloi biisin Miehet. Uskalsi vielä lopuksi huudahtaa Hyvä miehet! Tällaista osaa arvostaa, kun sitä niin harvoin kuulee. Hyvä Hanna!

Artikkelin muut osat: Osa1