TASA-ARVON PÄIVÄN KUNNIAKSI: taidetta ja politiikkaa

Kysymys Jyrki Kataiselle: kyseenalaistaako kokoomus evoluution, kun Henna Virkkunen taistelee segregaatiota vastaan päiväkodista yliopistoon?

Tänään on tasa-arvon päivä! Ihan tosissaan täytyy kyseenalaistaa ihmislajin älykkyys, kun se pistää kalentereihinsa juhlapäivän tällaisen imaginaarisen ilmiön kunniaksi. Laji, jonka olemassaolo perustuu hierarkiselle laumaelämälle, kuvittelee ymmärtävänsä jotain tasa-arvosta. Kaiken lisäksi käsitettä käytetään siinä kaikkein mahdottomimmassa yhteydessään eli sukupuolten välisiä eroja ”tasoittamaan”.

Tasa-arvon harha perustuu tyhjiin tauluihin ja vapaaseen tahtoon – ilmiöihin, joita kumpaakaan ei luonnosta löydy.

Kannattaisiko jo vihdoin siirtyä historiasta nykyaikaan? Lopetettaisiin mittaamasta yhteismitattomia asioita samalla metrinmitalla ja tunnustettaisiin erilaisuus niin yksilötasolla kuin sukupuolten välilläkin. Tyydyttäisiin vaatimukseen, että kaikilla apinoilla ja sukupuolilla pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet kehittää omia vahvuuksiaan.

Maailma ei ole yhdellä asteikolla arvioitavissa. Miesten ja naisten erilaisuus vaatii myös erilaiset mittarit. Molemmat sukupuolet ovat huippuja omilla vahvuusalueillaan, ei ole mitään järkeä ruveta vertaamaan niitä keskenään. Shakkimestarit ovat aina miehiä ja maailman parhaat äidit ovat aina naisia. Ei tämä ole epätasa-arvoa, vaan biologiaa.

Feministit eivät pidä hoivataitoja minkään arvoisena, koska heillä on itsellään päissään urostyypin aivot ja he ovat itse surkeita hoivatyössä. Mielenkiintoista, kuinka urosaivot pystyvät arvostamaan naiseutta vain sijaitessaan urosruumissa. Tätä samaa ihmetteli Liisa Keltikangas-Järvinen: naiset tappelevat verissäpäin keskenään kodin ja uran paremmuudesta! Hänkään ei näytä hoksanneen, etteivät siinä tappele naiset, vaan naisen ruumissa sijaitsevat erilaiset, uros- ja naarastyypin aivot.

Sitä voi kutsua tyhmyydeksi tai jopa epätasa-arvoksi, jos joku arvostaa shakinpeluun lastenhoitoa korkeammalle. Mutta juuri näinhän tasa-arvosta suurinta mekkalaa pitävät tekevät. Suurin uhka ”tasa-arvolle” onkin naistutkimuksen sukupuolittunut maailmankuva, joka kadehtii miesten maailmaa ja hyljeksii naisten maailmaa. Ehkä huvittavinta on, että ainoa elämänalue, johon feministit kelpuuttavat eri mittarit, on seksi. Tasa-arvosäilää kaikkein innokkaimmin heiluttavat haluavat eroon heteroseksuaalisuudesta. Heille ihannemaailma on sellainen, jossa miehet puuhaavat keskenään ja naiset nauttivat vain toisistaan – homoyhteiskunta.

Homoilua

Tässä viikon varrella Radio Puheesta pisti korvaan erään nimettömäksi jääneen naisen lausahdus me olemme kaikki vähän homoja. Suosikkinaaraani älähti ensimmäisenä. Ei ikinä. Häntä ei saa samaan sänkyyn toisen naaraan kanssa, ei sitten millään konstilla. Olen huomannut, sillä minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että hän tykkäisi nuolla pilluakin. Mikäs sen mukavampaa, olen jopa yrittänyt houkutella häntä uusiin elämyksiin, mutta turhaan.

Tuolla homolausahduksella ei tietystikään ole mitään tekoa reaalimaailman kanssa. Se nyt vaan on yhdenlainen tapa tehdä politiikkaa ja käyttää valtaa. Onko se hyväksyttävä tapa? Sitä voi pohtia vaikka miettimällä, millaisen reaktion saisi aikaan toteamus, että olemme kaikki hieman kommunisteja, lihansyöjiä, sokeita, pedofiileja, natseja – tai jopa heteroja. Miltä tuntuisi? Varsinkin viimemainittu lohkaisu nostattaisi Setan ja naistutkijoiden keskuudessa varsinaisen meemitsunamin.

Nykyään elämme kuitenkin niin postmodernissa yhteiskunnassa, että nimenomaan homot saavat sanoa mitä sylki suuhun tuo, kukaan ei jaksa enää provosoitua. Yritin turhaan etsiä sisäistä homouttani kuunnellessani Jyrki Kataisen kiusaavan Jutta Urpilaista eläkeasiassa. Olisin niin mielelläni halunnut imeskellä Jyrkin jumalaista kyrpää, mutta en voi mitään sille, että jouduin polvistumaan Jutan tissien ääreen.

Aika moni muukin tuntuu kallistuvan samalle epämuodikkaalle heterolinjalle – se näkyy vaikka blogini kävijätilastosta. Eilen Jutta Urpilaisen rinnat oli toiseksi suosituin sivuilleni johdattanut hakutermi heti kalakukon jälkeen. Tänään sexy Jutta on ensimmäisellä sijalla. Koskaan sivuilleni ei ole löydetty Jyrkipoika Kataisen penis -haulla. Sivumennen sanoen, kukaan ei myöskään ole etsinyt Mari Kiviniemen tissejä. Marissa onkin jotain samaa lautamaisuutta ja hyytävää ohuthuulisuutta kuin eräässä Anneli Jäätteenmäessä aikoinaan…

Vaikka kuinka olisi ihastunut Jutan tisseihin, siltikään ei voi olla myöntämättä, että Katainen käristi Urpilaisen eläkegrillauksessa kuusi-nolla (vaikka itse asiasta olen samaa mieltä Jutan kanssa). Voisiko selityksenä olla niinkin yksinkertainen asia kuin sukupuoli? Jutalla on ennenkin jäänyt levy jumiin. Ikään kuin hän olisi jostain oppinut lauseen SDP ei ole mukana hallituksessa, joka päättää nostaa eläkeikää. Kun perusteluja kaivataan, tuloksena on vain papukaijamainen saman lauseen toistaminen. Suoraan sanottuna, ei kuulosta vakuuttavalta. Samanlaiseen papukaijailuun syyllistyy myös Mari Kiviniemi. Mikä näitä naaraita vaivaa? (Ehkä jo tiedätkin vastauksen, jos olet näitä juttujani lukenut…)

Annin feminismi

Pienoinen yllätys tapahtui pari viikkoa sitten, kun joku oli päätynyt sivulleni haulla Anni Sinnemäki panettaa. Ensimmäinen Sinnemäki -bongaus ja heti päästiin suoraan asiaan! Hieno homma. Toive saattaa kuitenkin olla turha. Viime viikonlopun Iltalehdessä Anni sanoo ylpeästi olevansa feministi. Sehän tarkoittaa, että mies kelpaa korkeintaan tiskirätiksi, jos nyt siihenkään.

Jokin aika sitten Anni oli Hjallis Harkimon vieraana. Hjallis kehuu voivansa kysyä ihan mitä tahansa, mutta ei pidä lupaustaan. Oikeastaan Hjallis nuoleskelee haastateltaviaan, mikä on mielestäni hieman noloa. Taitaa testosteritasot olla miehellä jo aika alhaalla entisiin aikoihin verrattuna. No, uskalsi sentään kysyä Annin kommuuniasumisesta – muodostuuko vessanovelle jonoja ja missä järjestyksessä perunat keitetään. Mutta ei kysynyt niitä olennaisimpia kysymyksiä. Ovatko kaikki asukkaat naaraita? Oletko nykyään lesbo? Elätkö itse asiassa moniavioista elämää?

No, ehkä Hjallis oli tehnyt taustatyötä ja huomannut, että kommuunissa kai sinnittelee pari urostakin. Pari vuotta sitten yhteisössä asui myös Annin teini-iässä pyöräyttämä tytär. Hieno homma, Anni on nyt 37 -vuotias ja ja hänellä on 21 -vuotias lapsi. Itse asiassa hän voisi olla hyvinkin jo isoäiti. Miksei hän ole koskaan kehottanut naisia tekemään lapsensa mahdollisimman nuorena? Ei se ole näyttänyt hänelle ainakaan ongelmia aiheuttaneen, ylioppilaskirjoituksistakin tuli melkien kuusi ällää. Sinänsä mielenkiintoista, ettei netti löydä tästä Siiri -tyttärestä edes kuvaa, vaikka hän sentään on televisiosta tuttu näyttelijä. Taitavaa julkisuudenhallintaa, mihin en ole ainakaan itse pystynyt.

Anni voisi mainostaa enemmän myös kommuuneja. Sehän olisi mitä mainioin lääke ainakin kahteen nykymenon generoimaan yhteiskunnalliseen ongelmaan: köyhyyteen ja yksinäisyyteen. Kimppakiva tulee halvemmaksi kuin yksin asuminen, ainakin vuokrissa säästäisi hunajaa. Eikä tarvitsisi yksinään tapella…

Vihreiden puheenjohtajaksi tullessaan Anni toivoi erityisesti lisää miehiä naisvaltaiseen puolueeseen. Vihje: ei niitä miehiä ainakaan feministiksi julistautuminen eikä puolueen harjoittama feministinen politikointi houkuttele.

Kiittäkäämme naaraita taiteesta (ja kaikesta muustakin)

Ei kysynyt Hjallis Annilta edes sitä, oletko feministi. Iltalehti siis sentään kysyi. Nykyään tätä on muotia kysyä kaikilta. 1970 -luvulla kaikilta oli muotia kysyä oletko kommunisti, eikä edes kokoomuslainen voinut julkisuudessa vastata kieltävästi. Ja on ollut aikoja ja maita, joissa on ollut luontevaa kysyä oletko natsi – ja on ollut viisasta vastata myöntävästi. Myös silloin taide oli valjastettu aatteiden palvelukseen. Nythän meillä on jo feministitaidetta. Jopa mainospylväät on rekrytoitu huutamaan samaa sanomaa: koska olen tyttö…

Taide. Niin väärinymmärretty asia. Eihän se perimmältään ole muuta kuin urosten tapa vongata seksiä. Tanskalainen tiedetoimittaja Tor Nørretranders pelkistää asian kirjassaan Homo Generosus siten, että kaikki se, mikä erottaa meidät muista eläimistä, on seurausta seksin jahtaamisesta: tiede, kulttuuri, henki, taide, yhteistyö, yhteiskunta, moraali, riippusillat, kuuraketit ja kaikkein hienostunein klassinen musiikki. Ja niiden takana on yleensä joukko uroksia. Tässäpä muutama lainaus kirjasta:

• Kulttuuri on sukupuolivalinnan tulosta. Kulttuuri on välttämätön oikotie seksiin.
• Vaivannäkö on (uroksille) seksin saamisen edellytys. On samantekevää, mitä tekee, kunhan se vain on vaikeaa ja muut tajuavat, että sen tekeminen on vaikeaa.
• Vaikutuksen tekemiseen vaaditaan jotakin uutta ja mielellään hyödytöntä, kunhan naiset vain pitävät siitä.
• Ilman vaivannäköä ei voi luoda mielenkiintoista taidetta tai kunnon tiedettä.
• Tie seksiin ei kulje sen kautta, että oltaisiin kiinnostuneita seksistä, vaan sen kautta, että ollaan kiinnostuneita kaikesta mahdollisesta muusta – koska sukupuolivalinnasta vastaavat eli naiset ovat evoluution kuluessa asettaneet ne muut etusijalle.
• Kulttuuri-ilmaukset ovat voimakkaimpia iässä, jossa parinvalinta on ajankohtainen. Sekä maalarit, jazzmuusikot että kirjailijat saavat aikaan eniten vähän alle kolmekymppisinä (siis ennen kuin testosteronitasot alkavat laskea).
• Siksi ei ole mitenkään kummallista, että useimmat historian suurista kulttuurinharjoittajista ovat olleet miehiä.

Olemme siis tällaisia kuin olemme naaraiden vuosimiljoonien ajan harjoittaman valinnan seurauksena. Voimme oikeastaan kiittää ja moittia vain edesmenneiden sukupolvien naaraita siitä, mitä maapallolla tänään tapahtuu.

Taide on seksinhankintaa

Taide on siis uroksille yksi mahdollisuus saada seksiä eli päästä lisääntymään. Mitä paremman ja puhuttelevamman kuvan maalaat, sitä enemmän on seksiä tiedossa ja sitä useampi naaras jonottaa ovesi takana. Pääset jopa valitsemaan, jos nyt ahneudeltasi sellaiseen pystyt. Useimmilla miehillä ei koskaan ole tällaista valinnan mahdollisuutta.

Naarailla moista pätemisen tarvetta ei ole, koska he saavat ylenmäärin seksiä aina halutessaan. Ainoa rajoite on se, mille tasolle he ovat oman rimansa asettaneet. Naaraiden ongelma onkin saada pyydystetyksi mahdollisimman korkeatasoisten urosten spermat itselleena – ja siinä kilpailussa tärkein tekijä on kauneus eli symmetria.

Tässä valossa on lähinnä naurettavaa, kun tasa-arvouskovaiset mittaavat jopa taidelaitosten hankintoja sen mukaan, onko naisten tekemää taidetta ostettu vähintään yhtä paljon ja yhtä suurilla summilla kuin miesten tekemää! Ehkä se vain johtuu siitä, että vähemmän kauniit tai jopa homoseksuaalit naaraat pelaavatkin omaa peliään, aivan omilla säännöillään?

Kun hieman pelkistää, miesten (tiedostamaton) tavoite on saada mahdollisimman monia jälkeläisiä mahdollisimman monen naaraan kanssa. Naisten tavoite on saada jälkeläisilleen mahdollisimman korkeatasoisten urosten geenit ja niille mielellään turvallinen vakituinen elättäjä. Tämä on elämän perimmäinen tarkoitus ja siinä pelissä sukupuolten strategiat ovat erilaiset. Siinä pelissä halu on pelkkä seuraus, ei syy mihinkään. Halu on lisääntymisstrategian ilmiasu ja siten (keskimäärin) erilainen eri sukupuolilla.

Siksi ei ole sattumaa, että Picasso oli mies – ja tietysti myös naistenmies.

Tässä valossa ei ole mikään ihme sekään, että Iltalehden viikko sitten julkistaman äänestystuloksen mukaan suomalaisen kuvataiteen suurimmat mestarit ovat 90 -prosenttisesti miehiä. Kahdenkymmenen puhuttelevimman maalauksen joukkoon mahtui vain kaksi Helene Schjerfbeckin taulua – Helene ei koskaan mennyt naimisiin, mistä jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä.

Äänestyksen voitti Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli – väärin valittu, jos minulta kysyttäisiin. Mutta en olekaan koskaan samoilla linjoilla enemmistön kanssa. En esimerkiksi ymmärrä Suvi Teräsniskan tai Jenni Vartiaisen suosiota, vaikka omistan jopa jälkimmäisen nimmarin. Eivät he ole mitään Maria Lundin rinnalla.

Onko kokkaaminen taidetta? Ilmeisesti, koska maailman parhaat kokitkin lienevät uroksia. Keskiviikkona uutisoitiin, kuinka Helsinkiin on saatu uusi Michelin -ravintola. Olo -ravintolaa luotsaavat Pekka Terävä ja Jari Vesivalo. Hans Välimäen ravintola on jo käsite ja kolmessa muusssakin Michelin -ravintolassa keitiömestari on mies. Myös kaksi Bib Gourmand -merkinnän saanutta ravintolaa on miesten luotsaamia.

Viime aikoina on hälisty kovasti ruuan lisäaineista, aivan aiheesta. Iltalehden toimittaja Taru Schroderus kirjoitti viikko sitten kummallisen kolumnin. Siinä hän sanoi, että jeesustelu ruuan lisäaineilla on turhaa, jos nautiskelet silloin tällöin alkoholia, poltat tupakkaa, värjäät hiuksiasi, käytät kaupan shamppoita ja ja pesuaineita tai meikkaat. Hänen mielestään elintarviketeollisuuden syyttely on tuhaa niin kauan, kuin emme tee kaikkea itse. Haloo. Yrittäjät siis saavat Tarun mielestä myrkyttää ihmisiä ihan rauhassa vain siksi, että käymme kaupassa… mitä logiikkaa tämä lienee?

Taidetta tehdään siis naisia varten. Ei se ole sukupuolten välistä kilpailua, vaan urosten välistä kilpailua. Mikään ei oikeasti ole sukupuolten välistä kilpailua, vaan väärinkäsitystä. Erilaisuus on tae lajin säilymisestä. Koko elämän tarkoitus on naaraan hyvinvoinnin turvaaminen. Siksi niitä ydinvoimaloitakin tehdään. Jokainen yksittäinen naaras on edellytys elämän jatkumiselle. Miehistä ei ole niin väliä, yksikin kunnon uros riittää koko lauman siittämiseen.

Nainen on yksilö, mies on vain abstrakti käsite.

Välitön vaara

Ydinvoima on noussut taas otsikoihin Japanin tragedian ansioista. Jälleen nähdään, ettei miehistä ole niin väliä. Säteilyalttiisiin paikkoihin pannaan pelkkiä miehiä pelastushommiin. Kaikki muutkin pelastajat ovat lähes sataprosenttisesti miehiä. En ole huomannut, että naistutkijat nyt olisivat segregaatiosta huolissaan. Sen sijaan pisti silmään jonkun feministin valitus siitä, kuinka tsunamit koituvat erityisesti naisten surmaksi, koska naisten pitää käyttää hametta ja pitkää tukkaa. Varmaan sekin on maailmanlaajuisen salaliiton eli patriarkaatin syytä? Jostakin syystä salaliittoteorioihin on mukavampi uskoa kuin biologiaan.

Enbusken viimeisin ohjelma muuten paljasti sen, miksi Nokia laskettelee persmäkeä. Entinen Nokian innovaatiopäällikkö Juhani Risku kertoi, kuinka englanninkielen ylivallan lisäksi Nokiasta on tullut innovaatiodemokratian uhri. Uudet johtajakoulutuksen opit kun mainostavat, että kaikki työntekijät ovat innovatiivisia, pitäähän kaikkien nykyään olla tasa-arvoisia. Näin Nokia sai 30 000 uutta kuluttajakokemuksen asiantuntijaa eikä tuotekehitys ole enää kenenkään todellisen visionäärin näpeissä. Eräänlaista segregaation lievennystä tämäkin. Segregaatiokauhu perustuu sekin uskoon tyhjistä tauluista ja vapaasta tahdosta – että kaikki olisivat samanlaisia ja kaikki pystyisivät samanlaisiin töihin ja tekoihin. Moinen oppi periytynee suoraan kommunistisesta ihanteesta.

Japanin ydinvoimakatastrofi on johtanut melkein huvittaviin reaktioihin. Persidenttimme Tarja Halonen heräsi ruususen unestaan jostakin syystä vasta nyt. Hänen mukaansa Japanin kriisi on paljastanut ydinenergiaan liittyvät riskit. Heh, kyllä ne ovat olleet aina tiedossa, kysymys on vain siitä, mitä on haluttu uskoa. Näin nopeasti esimerkiksi se Tsernobyl unohtui. En muista Halosen osallistuneen keskusteluun silloin, kun uusista ydinvoimaloista väännettiin. Sama logiikka näyttää olevan toisella Euroopan naisjohtajalla Angela Merkelillä, joka on Japanin pelottamana ryhtynyt perumaan ydinvoimakantojaan.

Herää kysymys, miksei ydinvoimaan liittyvä massiivinen ja ikuinen riski mene kaaliin normaaliaikoina. Ainako pitää säännöllisin väliajoin jossain poksahtaa? Vielä näitä naisia säälittävämpi tapaus on Jyrki Katainen, joka edelleen vannoo idioottimaista uskoaan tekniikan erehtymättömyyteen. Eivät edes Olkiluodon ydinvoimalatyömaan lukuisat ongelmat ole uskoa horjuttaneet. Eilen paljastui taas kertaalleen, millaista orjatyövoiman hyväksikäyttöä työmaalla harrastetaan. Miehet tekevät kymmentuntista päivää, joskus jopa 14 -tuntista ilman terveydenhoitopalveluja ja joskus jopa ilman palkkaa. Työnjohtajissa on yksilöitä, jotka eivät osaa kirjoittaa ja jotka käskevät peittämään virheet betonilla…

Nämä Olkiluodon uhrit ovat miehiä, joten se ei kiinnosta ketään. Jos naisia kohdeltaisiin tällä tavalla, asiaa olisi korjaamassa legioona poliitikkoja ja virkamiehiä. Huoli olisi käsinkosketeltava, nyt ketään ei kiinnosta. Se siitä tasa-arvosta näin tasa-arvon päivänä. Oletko muuten huomannut, kuinka rekkakuskeistakin tuli yhtäkkiä uhreja, kun Rahtarit ry keksi valita toiminnanjohtajakseen naisen, Anna-Kaisa Lehtisen.

Maito on jo ruvennut säteilemään Japanissa. Viranomaiset rauhoittelevat, ettei siitä ole välitöntä vaaraa! Ei tietenkään, ei kai kukaan kuvittele, että maitolasillisen jälkeen kupsahtaisi kuolleena maahan. Harvasta ympäristöön dumpattavasta kemikaalista tai jätteestä on välitöntä vaaraa. Pitkäaikaisvaikutukset eivät viranomaisia tunnu kiinnostavan. Ehkä se vaatisi liikaa asiantuntemusta ja tulevaisuuden hahmottamista?

Melkein huvittavaa on sekin, että säteily on vaarallista vain silloin, kun tuuli käy Tokiota kohti. Merelle päätyvä radioaktiivisuus ei häiritse ketään. Kukaan ei ole myöskään kysynyt, mihin ne ydinreaktoreihin pumpattavat massiiviset ja radioaktiiviset vesimäärät lopulta lorisevat. Köyhät popsivat nämäkin päästöt kohta tonnikalapurkeissaan…

Viranomaislogiikka paljastuu vaikkapa Säteilyturvakeskuksen ylioptimistisista lausunnoista. Pääjohtaja Jukka Laaksonen jopa ryhtyi arvostelemaan muutaman reaktorin kokemuksellaan japanilaisia virkaveljiään, joilla sentään on 55 voimalan kokemus Suomea pidemmältä ajalta. Laaksosen lausunto edustaa suomalaista ylemmyydentuntoa… eikun kusipäisyyttä parhaimmillaan… eikun pahimmillaan. Se on paitsi rasismia myös vieraiden kulttuurien halveksuntaa – uskomatonta ”neuvojen” jakamista toiselta puolelta maapalloa!

Ydinvoimasähellys osoittaa suuren luokan kyvyttömyyttä. Globaali johtajaeliitti ei todellakaan loista asiantuntemuksellaan. Kasvihuoneilmiö on ymmärretty täysin väärin. Näin käy, kun mitään tietämättömät poliitikot saavat ”herätyksen”. Kokonaisuudentaju katoaa ja itse ongelmakin katoaa, kun sitä sovitellaan omiin poliittisiin tavoitteisiin. Niinpä kukaan ei ole vähentämässä maapallon kokonaiskuormitusta, vaan lisäämässä sitä! Herätyksenhän piti johtaa siihen, että saataisiin pelastettua maapallo, mutta nyt ajetaan rotkoon entistä kovemmalla vauhdilla. Maailman pelastuminen olisi vaatinut meiltä ökykulutuksen leikkaamista. Nyt sitä yritetään pitää epätoivoisesti yllä ydinvoiman ja ruuaksi kelpaavan biomassan energiakäytöllä sekä sademetsiä tuhoamalla. Hölmöläisten hommaa, ellei pahempaakin.

Häirintää

Pitää kai tähänkin asiaan tasa-arvon päivän kunniaksi puuttua? Feministikampauksen omaava naistutkija Hanna Vilkka on kirjoittanut kirjan seksuaalisesta häirinnästä. Eniten häirintää tapahtuu palvelu-, myynti- ja hoitoaloilla, enimmäkseen asiasta ”kärsivät” nuoret naiset ja miehet. Plussaa siitä, että miehetkin on jo noteerattu, mutta jokin kumma kaksinaismoralismi tässä häirintäkeskustelussa häiritsee.

Seksuaalinen häirintä on omituinen ilmiö. Jopa Vilkka sanoo, ettei luota nykyisiin häirintätutkimuksiin. Varsinkin toimittajilla tuntuu olevan todella stereotyyppisiä asenteita keski-ikäisistä miehistä. Seksuaalisen häirinnän varjolla yksikin ”herkkähipiäinen” apina voi hallita koko työyhteisöä.  Onko se muka reilua, että sorvaamoon tuleva ensimmäinen nainen pakottaa 99 entistä työntekijää joka hetki pohtimaan, voiko tällaisen vitsin nyt kertoa ääneen ja pitääkö taukohuoneen seinältä repiä tyttökalenterit pois. Miksei ongelmaa voisi mieluummin ratkoa ripustamalla siihen viereen poikakalenteri…

Jos kokemus on ahdistava se on häirintää, sanoo määritelmä. Vilkan mukaan seksistisillä keinoilla halutaan tehdä toiselle pahaa ja käyttää valtaa. Kuka tahansa voi siihen syyllistyä, jopa nainen! Vilkka ei halua kieltää flirttailua eikä seksististen vitsien kertomista tai seksuaalihuumorin viljelyä – mutta niiden käyttö vaatii tilannetajua. Niinpä, ahdistus pitäisi osata tunnistaa toisen eleistä. Jos sitä ei hallitse, ”uhrin” pitäisi heti ilmoittaa, ettei halua tällaista. Ihan ok- logiikkaa tähän saakka, mutta mitä sitten tapahtuukaan, kun työpaikalla seuraavan kerran tehdään tasa-arvotutkimus? Siinä ”ahdistunut” henkilö kertoo joutuneensa seksuaalisen häirinnän kohteeksi, vaikka flirtti tai vitsit olisivat loppuneet ensimmäiseen kieltoon.

Niinpä sitten tulee näitä Vilkkoja, jotka ilmoittavat 45 000 suomalaisen kokevan seksuaalista häirintää työpaikallaan vuosittain. Taas tässä mitataan aivan erimitallisia suureita. Kyselyihin vastaajat ilmoittavat ensimmäisenkin ja vähäisimmänkin epämiellyttävän kokemuksensa, vaikkei ole itse tullut kieltäneeksi moista käytöstä. Pahimmillaan riittää, että on kuullut toiselta puolelta salia miesten kahvipöytävitsailun, vaikkei se mitenkään olisi liittynyt kuulijaan itseensä. Tällä tavalla häirinnästä saadaan dramaattisia ja paheksuttavia lukemia, mutta ei niillä ole mitään tekemistä varsinaisen seksuaalisen häirinnän kanssa. Itse asiassa niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, koska oikea seksuaalinen häirintä kokee tällaisessa ympäristössä inflaation – aivan samaan tapaan kuin raiskaus kokee inflaation Assange -tapausten vuoksi.

Kuka tarvitsee feminismiä?

Nimetön kommentoija neuvoi jokin aika sitten lukemaan Yliopisto -lehteä 2/2011. Kiitos vinkistä, sieltä löytyikin mielenkiintoinen Pauliina Suden kirjoittama artikkeli, jossa kolme tutkijanaista paljasti suhteensa tissiliivinpolttajiin. Keskustelemassa olivat sosiaalipsykologi ja antropologi Katriina Järvinen, sosiaaliantropologi Tuulikki Pietilä sekä EU:n naisjärjestölobbari ja naistutkija Anna Elomäki. Järvinen ei ole feministi, Pietilä ja Elomäki ovat, jälkimmäinen vaan näyttää polttavan nuotiotaan suuremmalla liekillä.

Naisilta kysyttiin, minkä asian he haluaisivat polttaa roviolla. Pietilä polttaisi masennuslääkkeet vastalauseeksi suoritus- ja kasvukeskeiselle arvomaailmalle, joka puristaa yhtä lailla naisia ja miehiä. -Tämähän oli viisaasti sanottu. Lobbari Elomäki ei tällaiseen moniarvoisuuteen pystynyt, sillä hän poltti keittiöpyyhkeen vastalauseena naisten harteille sälytetystä palkattomasta työstä ja hoivaamisesta. -Se oli jo sitä telaketjumeininkiä, josta puuttuu ymmärrys ihmisyydestä. Järvinen olisi polttanut Simone de Beauvoirin kirjan Toinen sukupuoli, koska nainen on nykyään monessa asiassa ensimmäinen sukupuoli. -Modernia!

Tässä muutama lainaus kultakin naraalta.

Järvinen:

• Feministit ovat pilanneet oman asiansa.
• Minusta on aika pehmeää olla lasten kanssa, hoivata ja huolehtia, rakastaa kauneutta ja kotoista ruoantuoksua. Sosiologian peruskurssilla hämmästyin kuullessani, että sitä kutsuttiin reproduktioksi ja pidettiin tuottamattomana. Olin luullut, että se on hienointa mitä on.
• 1960-70 -luvulla suomalaisessa feminismissä tehtiin vääriä valintoja, kun kovat arvot voittivat.
• Feminismiin liittyy kotirouvapelkoa.
• On huolestuttavaa, ettei meillä kasvateta tyttöjä myös äideiksi ja naisiksi Venäjän tapaan.
• Ilmankos en ymmärtänyt yhtään mitään, kun yritin lukea Naistutkimus -lehteä.
• Olen huolissani. Huomaan sensuroivani itseäni, sillä olen kuullut tarpeeksi monta kertaa, että olen aina väärässä.
• Ikinä ei tiedä, milloin pitäisi olla sukupuolisensitiivinen ja milloin sukupuolineutraali.
• Pitäisi saada pähkinänkuoressa ohjeet siitä, miten puhua niin, ettei kukaan tarttuisi kurkkuun.
• Naistutkimuksen piti purkaa valtarakenteita, mutta sen alalla ne tuntuvat olevan korkeammat kuin millään muulla tieteenalalla.
• Lisa Keltikangas-Järvinen on puhunut siitä, että sukupuolentutkijat ottavat tiukasti kantaa naisille epäedullisiin tutkimustuloksiin, mutta miehiä selvästikin saa kritisoida.
• Feministit keräävät nyt kiviä, joita ovat viime vuosikymmenet itse heitelleet.
• Kysyin tytöiltäni, kokevatko he joskus tulleensa kohdelluksi huonosti siksi, että ovat tyttöjä. Molemmat olivat heti, että ei tod! Opettajat pikemminkin syrjivät poikia.

Pietilä:

• Feministi -sanalla on tosiaan paha kaiku. En silti ajattele, että feministit olisivat itse pilanneet asiansa.
• Jokaisen lauseen kohdalla on nykyään tasapainoteltava: voiko edes puhua naisista ja miehistä.
• Voisihan sitä suhtautua lähtökohtaisesti yhtä lailla kriittisesti niin naisiin kuin miehiin eikä tutkia vain abstrakteja ideoita.
• Feminismi -sanasta on tullut kirosana.

Elomäki:

• Jos he (ihmiset) haluavat olla kotona, niin totta kai – mutta jos joku ystäväni haluaa jäädä kolmeksi vuodeksi kotihoidontuelle ja samalla hukkaa oman uransa, saatan kysyä miksi!
• Samasta työstä pitää maksaa sama palkka.
• Eikö tuo ole paluuta menneeseen (kommentti Järvisen äidiksi kasvattamiseen).
• Yli puolet alle kolmevuotiaitten lasten äideistä on kotona. Feministinen malli hoitovastuun jakamisesta ei ole mitenkään yleisesti omaksuttu.
• Korostamalla työtä ja uraa feminismi pelaa uusliberalismin pussiin.
• Näen itseni vasemmistolaisena feministinä.
• Sukupuolentutkimuksen oppiaineessa tutkitaan paljon Judith Butleriin liittyvää postmodernia strukturaalista teoriaa, mutta myös queer -feminismiä. Uskotaan sukupuolen sosiaaliseen rakentumiseen.
• Postmodernit feministit ovat lukeneet Foucaultia ja Derridaa, jopa Lacania. Nyt uusi feministisen ajattelun puolue on ottanut esikuvakseen Gilles Deleuzen.
• Monet teoreettisen akateemisen naistutkimuksen keskustelut ovat sellaisia, joita ulkopuolisen on vaikea ymmärtää.
• Kyllä minä identifioidun naiseksi, vaikka se ehkä joidenkin mielestä on vanhanaikaista.
• Itse kirjoitan naisten välisestä solidaarisuudesta, tosin erittäin abstraktilla tasolla. Tutkin tapoja, joilla feministiteoreetikot ovat viime aikoina näitä suhteita pohtineet.
• Sääli, ettei feminismi ole kyennyt tarjoamaan keskustelukanavaa miehille.

Jostakin syystä tähän tuli aika vähän Pietilää. Ehkä hänellä oli vähiten ajatuksia. Mutta tuo naistutkimuksen tapa pohtia toistensa pohdiskeluja on kyllä kaiken huippu! Oikein supertiedettä kerrakseen… Vihje: jos naistutkimus haluaisi olla vakavastiotettava tieteenala, se voisi astua ylivoimaiselta tuntuvan kynnyksensä yli aivotutkimuksen puolelle ja tehdä tutkimusyhteistyötä siellä. Ensimmäisenä voisivat selvittää feministisen aivotyypin, sen sijaan että pohtisivat toistensa korvienväliahdistuksia. Yhteiskunnan suurimpia ongelmia kun on se, ettei aivojen erilaisuutta tai esiintymistä ”väärässä” ruumissa tunnisteta. Naiselliset aivot naarasruumissa eivät nykyään pääse edes näkyville urosaivoisten naaraiden hegemonian takaa.

Ruotsi vs. Suomi

Loppuun vielä pieni kulttuuripläjäys. Idolskisasta tippui sitten se toinen suosikkini. Harmin paikka. Todistaa kai vain sen, että makuni poikkeaa yleisestä mausta. Olihan se järkytys, kun molemmat suosikkini olivat viimeisinä lavalla tiputusuhan alla! Lotta Sandholm pääsi jatkoon. Suosikkinaaraani mielestä Maria Lundia muistuttava, viehättävä Anna Paatero sen sijaan tippui. Toivottavasti hänelle urkenee ura jotain muuta kautta.

Ehdin juuri ja juuri katsomaan FST5:n välittämän Ruotsin Euroviisukarsinnan loppuhuipennusta viikko sitten. Ja siinä se oli. Kaikki oli ”paremmin” kuin Suomessa – paitsi ehkä voittaja. Suomalaisten Paradise Oskar eli Axel Ehnström on omaa luokkaansa. Se ei ole sitä yli-iloista hypetystä kuin ruotsalaiset kappaleet, siinä on sanomaa. Oskarin virallinen video edustaa vaatimattomuudessaan juuri oikeanlaista kasvutalouden kritiikkiä.

Ruotsalaiset osaavat kyllä shown, mutta se menee hieman huutamiseksi ja suuruudenhulluudeksi. Paikalla oli hallituksen edustus ja koko Globen -areenallinen apinoita. Puitteet olivat kuin varsinaisten viisujen loppuskabassa. Mutta olisi meillä jotain opittavaa naapurilta. Juontajat olivat luontevia ja käyttivät poskimikkiä, joten kädet jäivät vapaiksi. Muistilaput olivat mukana joskus, mutta ei niitä koko ajan tarvinnut vilkuilla – valmistautiminen oli tehty kunnolla ja haastateltavien nimet löytyivät selkäytimestä. Myös kilpailukappaleet olivat viimeisen päälle harjoiteltuja.

Entäs sitten se äänestys. Katsojien äänet muodostivat vain puolet kokonaisuudesta. Lisäksi kerättiin mielipiteitä eri puolilta Eurooppaa. Loistava keksintö! Niin venäläiset, ukrainalaiset, ranskalaiset, kreikkalaiset, maltalaiset, puolalaiset, sanmarinolaiset, saksalaiset, englantilaiset, irlantilaiset kuin norjalaisetkin pääsivät lausumaan painavan sanansa kappaleista. Ruotsalaisäänestäjien lukumäärä paljastettiin, samoin paljonko puheluilla ja tekstareilla oli kerätty rahaa. Tätähän ei Suomessa koskaan tapahdu, avoimuus ei ole parhaita puoliamme. Myös kaikkien kappaleiden äänimäärät paljastettiin.

Ruotsalaisfeministien harmiksi naapurimaan kisan voitti mies, oikeastaan uroslauma. Itse asiassa miehet saivat kolmoisvoiton. Eric Saade voitti sekä kotimaan että kansainvälisen äänestyksen ja tältä se näyttää/kuulostaa:

PS. Miksi ihmeessä Angela Merkel haluaa vertautua Venäjän ja Kiinan johtajiin? Saksa jätti näiden kahden maan tapaan YK:n turvallisuusneuvostossa äänestämättä, vaikka tarkoituksena oli estää Libyan kansanmurha!

PS2. WHO 21.3.2011: Radiation in Japan food ’more serious’ than thought.